28. huhtikuuta 2000
Teksti:

Muistan, kun tuttavapiiriini ilmestyivät ensimmäiset kevytmoottoripyörät.Siihen asti mopo oli ollut kova sana. Sen virittäminen oli taiteenlaji, joka sai konserttiflyygelin huollon näyttämään diletanttien säheltämiseltä. Puhumattakaan siitä, että flyygelissä oli yksi ylimääräinen poljin. Urpot muusikot.
    Mutta 125-kuutioinen pyörä sai mopot näyttämään… mopoilta. Uudet omistajat olivat prätkiensä kimpussa kaikki mahdolliset tunnit vuorokaudesta, joko niitä korjaten tai niillä ajellen.
    Mentaliteetti oli kuin talvisodassa ikään: kevaria ei jätetä.
    Nyt on eri kuviot. Rahalla saa ja hevosella pääsee.
    Ja pääsee monella muullakin välineellä, kuten Lamborghinin per naama ostaneet miljonääriveljekset äskettäin todistivat.
    Autot maksoivat noin kaksi ja puoli miljoonaa kappaleelta. Suurehkon kivitalon verran. Se on paljon se.
    Mutta toisaalta: kivitalo ei kulje 330 kilsaa tunnissa. Kivitalon pito mutkissa on olemattoman heikko. Ja kivitaloja on kaupungilla vaikka kuinka.Luulisi olevan itsestään selvää, ettei tällaisia faktoja tarvitse selitellä kansakunnalle, joka herkeää aamuviideltä miljoonapäisenä katsomaan, kun parikymmentä nuorta miestä ajaa maapallon toisella puolella ympyrää.
    Molemmat iltalehdet ottivat kuitenkin asiakseen taivastella autoja muutaman päivän ajan. Osaan pelkästään lööppien perusteella kritisoida veljesten öykkäriyttä melko katu-uskottavasti, puhumattakaan autojen varustelusta.
    Näyttää siltä, että rahasta ja rahankäytöstä on tullut perusuutisia. Kuka sai taas miljoonia? Kenen optiot lankesivat? Kuka oikeastaan lankesi ja mihin lankesi? Siunaa ja varjele, mutta eikös tuo ole se naapurin Risto?
    Joku sata miljoonaa on nykyään minimiraja, jotta tulee mainituksi ollenkaan. Jouko Turkan osakepotti on vain kaksi ja puoli miltsiä, mutta Jouko onkin julkkis jo omasta takaa ja hullukin vielä ja jessus miten entisellä kommarilla voi ylipäänsä olla miljoonia?
    Väittävät, että raha rauhoittaa.
    Rahan omistajia kenties. Mutta iso osa kansasta on massahysterian partaalla, kun ei tiedä, mihin kaikkialle säästönsä tunkisi. 1960-luvulla pari kumisaapastehtaan osaketta isoisältään perinyt henkilö on yhtäkkiä sijoitusmarkkinoiden analyyttinen nero, jolle tyyni ote heilahteleviin kursseihin on aina taannut ylilyöntiaseman markkinoihin nähden, ja ihan omaa ansiota tietenkin. Onnella ei tämän kanssa ole mitään tekemistä.
    Viiden talous. Kuuden talous. Seitsemän talous. On hirvittävän tarpeellista saada tunnin välein TV:stä tietoa, mitä muualla rahamaailmassa tapahtuu. On, vaikka omat rahat ovat erittäin tarkoin harkittuihin kohteisiin sitoutettuina. On, vaikka kukaan ei tietenkään usko pörssikuplaan. On, vaikka sijoittaminen on ihan tieteellisesti selitettävissä oleva oppi.
    Jos vaikka saisi niin paljon voittoa, että voisi ostaa moottoripyörän.

keskonen@freenet.hut.fi