07. huhtikuuta 2000
Teksti:

Seattlen WTO-mielenosoituksissa ranskalaiset olivat näkyvästi mukana. Alueellisista kulttuureistaan ylpeä kansakunta vastustaa yhdenmukaistavia vaikutteita, tulivatpa ne sitten Yhdysvaltojen tai EU:n suunnalta.
    Kun kansalaiset nousevat barrikadeille osoittamaan mieltään juustojensa puolesta, on kyse muustakin kuin kulinaristien tunteenpurkauksista. Harva ranskalainen hyväksyy jättiläisyritysten tunkeutumisen paikallisten elinkeinojen markkinoille.
    Aktivistit eivät kuitenkaan estä tavallista kuluttajaa tekemästä epäpatrioottisia ostopäätöksiä.
    ”Ei amerikkalaisuuden edustamia arvoja ihailla. Mutta amerikkalaiset tuotteet vetävät puoleensa”, kertoo Simone Leconte, 49-vuotias sihteeri Montpellieristä.
    ”Vaikka kuinka osoittaisi mieltään maailmankauppaa ja geenimanipuloitua ruokaa vastaan, amerikkalaisia elokuvia on mukava katsoa, eikä sikäläisessä musiikissakaan ole välttämättä mitään vikaa”, jatkaa Bruno Modica, 30-vuotias kouluttaja.
    Yhtä lailla levy- kuin kirjalistoillakin kymmenen kärjessä oli viisi ranskalaista ja viisi pohjoisamerikkalaista tuotetta. Elokuvissa Hollywood juhlii, joskin katsojatilastojen kärkeen nousee säännöllisesti ranskalaisia menestyselokuvia.
    ”Tietenkin Yhdysvaltojen vaikutus näkyy. Mutta kaupat ja ravintolat katukuvassa eivät vielä ole merkki siitä, että elämänarvot olisivat amerikkalaistuneet. Kuluttaminen ei täällä ole samalla tasolla kuin valtameren takana, eikä kaikki aika ainakaan isoimpien kaupunkien ulkopuolella kulu työntekoon.”
    ”Toistaiseksi meillä on aikaa ja halua syödä hyvin ja ottaa rauhassa lasillinen ystävien kanssa. Elämästä pitää voida nauttia”, Modica toteaa.”Kaikenkattava poliittinen korrektius ei myöskään ole Ranskassa suuressa huudossa.”

Mainokset ranskaksi

Ranskassa astui vuonna 1994 voimaan keskustelua herättänyt laki, joka varmistaa ranskan kielen ensisijaisuuden työelämässä, julkisissa tapahtumissa ja viestinnässä.
    Ranskalaisille turvattiin myös mahdollisuus kuluttaa äidinkielellään sen sijaan, että he tulisivat vain englanninkielisten mainoslauseitten johdattelemiksi. Vieraskielisten mainosten alareunaan on lain uhalla lisättävä ranskankielinen käännös.
    Mediat valjastettiin ajamaan äidinkielen vahvaa asemaa ulkoisten vaikutteiden uhatessa. Televisiota kehotettiin ranskan kielen levittäjänä hyötymään erikoisasemastaan laajat kansanosat tavoittavana viestimenä. Opetusohjelmia ja joitakin elokuvia lukuun ottamatta ei alkuperäisversioita julkisilla kanavilla juuri näe.
    Intohimoisimmat frankofiilit pelkäävät englannin yhteisenä kansainvälisenä kommunikaatiokielenä nielaisevan ranskan kokonaan.
    Kielen sisäistä puhtautta ja sen ulkoista kunniaa vaalivat lukuisat järjestöt. Helmikuussa voimakkaasti kansallistuntoinen yhdistys nimeltä La langue franþaise en colÞre (Ranskan kieli vihoissaan) julisti koko maan ja kansakunnan, jonka vapautta kieli symboloi, tulleen häväistyiksi. Jokunen poliitikko oli suosinut englantia tilanteissa, joissa se yhdistyksen aktivistien mielestä ei ollut välttämätöntä.
    Julkilausumassaan yhdistys kehotti ”vapaita ranskalaisia taistelemaan sen puolesta, että maailman maat Ranska joukkonsa johtajana, olisivat muutakin kuin anonyymejä nappuloita Wall Streetin suuressa pelissä. Tehkäämme voitavamme sen puolesta, että ranskan kieli ilmaisisi jälleen ajatuksista ylevintä – vapautta”.
    Äidinkielen puolesta kampanjoidaan rauhallisemminkin: pariisilaisen rautatieaseman valotaululla toinen järjestö ilmoittaa internetsivustaan, joilta ranskalaiset voivat käydä hakemassa äidinkieliset vastineet kieleen hiipineille englanninkielisille ilmauksille. Monien tavallisten kielenkäyttäjien mielestä ajoittaiset anglismit kuuluvat kuitenkin luonnollisena osana kieleen ja sen kehitykseen.
    Ranskankieliset vastineet englanninkielisille termeille sijoittuvat useimmiten asteikolle hullunkurisesta käyttökelvottomaan. Tämä johtaa jopa siihen, etteivät kuulijat ymmärrä puhujaa.

Vihanpito on passe

Viime vuoden lopulla eteläranskalainen aktivisti José Bové ryhtyi vastustamaan amerikkalaisen ruokakulttuurin epäkohtia. Hän halusi kiinnittää huomiota siihen, kuinka jenkit mielellään esiintyvät maailmanpoliisina myös ruokarintamalla.
    Kotiseudullaan Bové oli järjestämässä hyökkäystä McDonald’sia vastaan. Ravintolaa pommitettiin tomaateilla. Kampanjoidessaan yhdysvalloissa ranskalaisten juustojen puolesta Bové pyysi ihmisiä lähettämään runsaasti voimakastuoksuisia ranskalaisia herkkuja amerikkalaisten tullivirkailijoitten päänvaivaksi.
    Ranskalaisten ei aina ole helppo hyväksyä sitä, että nuori, lainatuista paloista koottu amerikkalainen kulttuuri on valloittanut kansainvälisen johtoaseman.
    Oma suurvaltamenneisyys pitää edelleenkin jossain määrin yllä Ranska-keskeistä maailmankuvaa. Myös 1960-luvun Yhdysvaltain vastainen ulkopolitiikka on jättänyt jälkensä asenteisiin. Yhä useampi tosin pitää tällaista asennoitumista aikansa eläneenä.
    ”Amerikkalainen vaikutus on mielestäni pääosin positiivista. On naurettavaa boikotoida McDonald’sia, kun katsoo, millaisia tuotantokeinoja ranskalaiset suuryritykset käyttävät. Yhdysvalloista omaksutut toimintatavat ovat tuoneet huomattavasti enemmän myönteistä kuin kielteistä kulttuuriimme”, toteaa Jean-Luc Bernet, joka vastaa kansainvälisistä asioista eteläranskalaisessa aikuiskoulutusjärjestössä.
    ”Ja joka tapauksessa ranskalainen kulttuuri on niin omaleimainen ja itsepintainen, ettei se mihinkään katoa. Joissakin muissa Euroopan maissa tilanne on toinen.”

Maija Miikkola,
Montpellier