Portsun ruokalassa kerrotaan kauhutarinoita Barbie-lehden puhelinmyyjiksi tai teurastamon vahtimestareiksi päätyneistä vastavalmistuneista maistereista.
Useimmiten näiden tarinoiden antisankarit ovat humanisteja: uugabuugaheimoihin, jälkistrukturalismiin tai Wittgensteinin myöhäisfilosofiaan perehtyneitä runotyttöjä ja pukinpartoja, noita yliopiston rekrytointiyhteyshenkilön painajaisia.
Mutta ajat ovat muuttumassa, ainakin filosofien osalta. Näin veikkaavat filosofit Sebastian Slotte ja Arto Tukiainen.
Filosofit vs. terapeutit
Slotte ja Tukiainen ovat innostuneet niin kutsutusta filosofisesta praktiikasta. Saksassa 1980-luvulla virinneen liikkeen ideana on lähestyä ihmisten jokapäiväisessä elämässään kohtaamia ongelmia ja ristiriitoja filosofian avulla.
Praktikko voi paitsi pitää vastaanottoa yksityishenkilöille myös konsultoida organisaatioita ja yrityksiä. Maailmalla täysipäiväisiä praktikkoja on satakunta, Suomessa filosofisia vastaanottoja ovat pitäneet lääkärinkoulutuksen saanut Antti Mattila sekä äskettäin käytännöllisen filosofian laitokselta tohtoriksi väitellyt Tukiainen.
”Kysymykset, joita mun vastaanotolla käyvät ihmiset pohtii, on muotoa ’mitä elämässä pitäisi tehdä’, siis sellasia vaikeita valintatilanteita, joita me asiakkaan kanssa yritetään selkeyttää”, Tukiainen selittää.
Erilaisista terapioista filosofinen vastaanotto poikkeaa siinä, että mitään erityistä metodia ei ole.
”Ei kaikki ihmiset johonkin psykoterapiaan halua, missä ne on tietyn menetelmän kohteita. Filosofinen keskustelu on vapaata, ei ole mitään ennalta asetettuja sääntöjä.”
Myös ajatus sairaala- ja vankilafilosofeista saa Tukiaiselta kannatusta.
”Itse asiassa 1900-luvulla terapeutit jo otti itselleen pappien tehtäviä, ja tällä vuosisadalla filosofit tulee korvaamaan terapeutteja. Mä oon tässä suhteessa hyvin optimistinen”, Tukiainen linjaa.
Marian sairaalassa pappina työskentelevä Liisa Holopainen on periaatteessa kiinnostunut yhteistyöstä filosofien kanssa.
”On erittäin tärkeää, että papilla on laaja elämänkokemus ja että hän ymmärtää myös filosofisia kysymyksiä. Tärkeintä sairaalapapin tai -filosofin työssä on kuitenkin ihmisen kohtaaminen hänen omilla ehdoillaan”, Holopainen arvelee.
Pelkkä filosofinen teoretisointi ei välttämättä lohduta parantumatonta syöpää sairastavaa potilasta. ”Sellainen sokraattisessa hengessä asioita lähestyvä filosofi olisi varmaan paras tähän työhön, ihminen joka osaa yhdistää filosofisen osaamisen käytännön elämään.”
Bjurström-hömpän nousu ja tuho
Filosofista neuvontaa yrityksille ja organisaatioille tehnyt Sebastian Slotte on myös optimistinen.
”Innostus palkata filosofeja kasvaa, kun hierarkkinen yritysrakenne Suomessakin pikkuhiljaa murenee”, Slotte veikkaa.
Yrityksiä konsultoiva filosofi voi pohtia vaikkapa kysymystä ’mitä on johtajuus’ tai selkeyttää yrityksen eettisiä periaatteita.Eikö filosofian kauppaaminen suurille yrityksille tunnu arveluttavalta? ”Ajattelisin, valistuksen hengen mukaisesti, että missä tahansa foorumissa käytävä aito filosofinen keskustelu ja ajatusten herättäminen on hyvä asia. Ainakin se on parempi vaihtoehto kuin marcobjurström-hömppä.”
Nokian tutkimus- ja koulutuspolitiikasta vastaava Liisa Varmavuo pitää selvänä, että nopeasti kasvavassa yrityksessä tarvitaan myös humanistien osaamista, esimerkiksi ympäristöetiikkaa pohdittaessa.
Nimenomaan filosofeja ei kuitenkaan tällä hetkellä olla etsimässä, vaan rekrytointi on tarvelähtöistä. Samaa mieltä on teoreettisesta filosofiasta valmistunut Matias Komulainen, joka tällä hetkellä työskentelee Nokian henkilöstöhallinnossa.
”On hypetystä väittää, että erityisesti humanisteille olisi juuri nyt nostetta. Humanisteilla voi kuitenkin olla laaja-alaista osaamista, jota ne ei vaan itse tajua markkinoida”, Komulainen arvelee.
Hän moittii varsinkin filosofeja asennevammaisuudesta: taloudellisiin ja poliittisiin instituutioihin tuppaudutaan suhtautumaan suorastaan stereotyyppisen vihamielisesti.
Miksi pysähtyä filosofeihin?
Akateemisten piirien ulkopuolelle tähtääville filosofeille on siis luvassa hyviä aikoja, mutta miksi jäädä tähän?
Eivätkö vaikkapa kirjallisuustieteilijät pystyisi opastamaan hämmentyneitä ihmisiä tai tappiokierteeseen ajautunutta yritysjohtoa siinä missä filosofitkin: ’Ihmissuhteissasi on selvästi kafkamaisia piirteitä’ tai ’Yrityksenne tuloskehitys noudattaa silmiinpistävästi klassisen tragedian kaavaa’.
Yleisen kirjallisuustieteen professori Hannu Riikonen on ehdotuksesta innostunut.
”Ajatus ei oikeastaan ole lainkaan mahdoton. Voisi hyvinkin ajatella, että kirjallisuutta opiskelleilla olisi sanottavaa kaikille erilaisista elämänkysymyksistä kiinnostuneille.”
”Perinteisesti kirjallisuudentutkijat ovat pitäneet esimerkiksi esitelmiä eri yhteyksissä elämiseen liittyvistä aiheista. Miksi näin ollen ei voisi ajatella vaikka jonkinlaisen yksityispraktiikankin pitämistä”, Riikonen pohtii.
Lisänostetta kirjallisuusterapeuteille voisi antaa viime vuosina pinnalle noussut keskustelu kirjallisuuden eettisistä ja elämänkäytäntöihin liittyvistä aspekteista.
”Itse asiassa ajatus kiinnostaisi minua itseänikin. Ainakin se olisi paljon mielekkäämpää kuin pitkäveteisissä yliopistohallinnollisissa kokouksissa istuminen”, spekuloi professori urasuunnitelmiaan.
Henrikki Timgren
Piirros Sami Vähä-aho
