04. helmikuuta 2000
Teksti:

Black Peider vs. Green Giant

Bronttosaurusten yö on akti, joka puree yleisöön. Ensin hajotetaan soittimet ja muutama Commodore kuusnelonen. Lopuksi pannaan vapaapainiksi.
    Bronttosaurusten yö Helsingin Semifinalissa. Hämärä no 5 -yhtyeen ja Selfish Shellfishin yhteiskeikka ¡ tai pikemminkin akti. Mustiin painitrikoisiin pukeutunut Hämärä no 5:n vokalisti Black Peider, Petteri Tikkanen, riehuu lavalla huppu silmillään ja iskee kitaran kahtia kanveesiin.
    Black Peider on lavalla kuin elävä orgasmi. Tempo vaihtuu rähinäpunkista grungeballadiin, sitten hard core countrystä punk boatiin tai miksi vain. Kohta saa taas Commodore 64 kyytiä ja näppäimistö pirstoutuu päreiksi. Musiikki jää meiningin jalkoihin, mutta se ei haittaa. Välispiikit huudetaan valtavalla uholla.
    Yleisö on hurmoksessa, nauraa ja huutaa. Splattershow jyskyttää kohti kliimaksiaan, mutta sitä ennen bändi hajottaa vielä hieman lisää soittimia. Black Peider iskee pääkallon sirpaleiksi suoraan otsaansa ja karjaisee ¡ ja yleisö hurraa.
    Bronttosaurusten yö on konsepti, joka huipentuu huikeaan vapaapainiotteluun.
    Illan ensimmäisen esiintyjän, Selfish Shellfishin, laulaja Roosa Voima alias Green Giant matsaa Hämärä no 5:n Black Peideria vastaan vihreällä tekonurmella vuoratussa kehässä.
    Ensimmäinen painiote on heti klassikko, turkkilainen katamaraani. Black Peider mätkähtää nurmikolle selälleen. Green Giant raatelee Peideriä kuin vesikauhuinen kissa, mutta vihreä vastustajakin saa kyytiä. Black Peider junttaa Green Giantia niin, että tämän keuhkot tyhjenevät.
    Viimeinen erä on ehdottomasti hienoin: Green Giant seisoo käsillään ja heittää jalkansa selin seisovan Black Peiderin harteille. Green Giant nousee kerien ylös Peiderin olkapäille ja hyökkää salamana hampaillaan kiinni vastustajan korvaan. Yleisö kohahtaa, veri valuu Green Giantin suusta. Voittaja on tällä kertaa ratkennut.

Petteri Tikkanen alias Black Peider

Petteri Tikkasen, 24, muodonmuutos ennen keikkaa on mysteeri. Kun Tikkanen vetää pääkallohuivin silmilleen lempeä perheenisän oloinen sarjakuvapiirtäjä muuttuu aggressiivista lavaka-rismaa uhkuvaksi vapaapainisankariksi.
    Spektaakkelin jälkeisenä päivänä Tikkanen syö metsästäjänleikettä Semifinalin naapurissa Hämiksellä ja kertoo hämäristä puuhistaan.Siviilissä Tikkanen on kuvittaja. Hän on suomalaisen sarjakuvan grand young man; muun muassa Ylioppilaslehden Pisteitä-sarjis on hänen käsialaansa.
    Tikkaselta on juuri ilmestynyt kirja piirrettyjä päiväkirjamerkintöjä Afrikan reissulta; hän opetti vuosi sitten kirjansitomista ja kuvitusta Mosambikissa. Keväällä hän lähtee yhdessä Katja Tukiaisen ja Matti Hagelbergin kanssa edustamaan suomalaista sarjakuvaa Italiaan Torinon biennaleen.
    Iisalmessa parturi-kampaaja-putkiasentaja-perheeseen syntynyt Petteri Tikkanen jutustelee lempeän humoristisesti. Ääni on pehmeä ja hiljainen, toisin kuin Black Peiderilla.
    ”Aika paljon lapsuutta vietin äidin ja siskon ja ylipäätään tyttöjen kanssa. Olin tyttöjen puolella leikeissä ja minua harmitti aina se, että miksi pojat kiusas tyttöjä, kun paljon mukavampaakin voi olla.”Uimahalli oli vieressä ja paljon ajettiin pyörillä. Jo lapsena Tikkanen hajotteli paljon asioita. 6-vuotiaana hän sai joululahjaksi pienen kitaran.
    ”Kaveri tuli kerran käymään ja se otti sen kitaran ja sanoi, että katopas, näin tätä soitetaan. Se nousi sängyn päälle ja rupesi rämpyttämään ja huutamaan ihan hirveesti. Minä olin, että jaa. Se energia, mikä siitä välittyi, on ikuisesti jäänyt mieleen.”

Lava halkeaa

Vielä pari vuotta sitten Petteri Tikkanen ei tiennyt osaavansa laulaa. Ura on edennyt nopeasti: viime kesänä hän sijoittui toiseksi ilmakitaransoiton MM-kisoissa Oulussa.
    ”Pään avaus oli Lahdessa kaveriporukan bileissä, joissa oli teemana firman pikkujoulut. Ihmiset lauloivat karaokea.”
    Tikkanen nousi lavalle ja lauloi Sleepy Sleepersin Kuka mitä hähin niin raivoisasti, että lyriikka alkoi elää omaa elämäänsä.
    ”Lava repes kahtia minun aktin aikana. Kaikki oli ihan hoo moilasena, että helvetti. Anssi tuli siihen sanomaan, että Petteri, sinähän tiputit pommin.”
    Anssi Heinonen
veti itsekin karaokessa niin vakuuttavasti Jerry Cottonia, että Tikkanen päätti tehdä Anssin kanssa jotakin.
     Hämärä no 5 on siis bändi. Anssi Heinonen vastaa bändin grungeballadiosastosta ja Tikkanen rähinäpunkista. Sanna Järvelä uruissa antaa pikantin lisän.
    ”Poimimme konseptiin sydäntämme lähellä olevia asioita, joita on vaikea hyödyntää sarjakuvissa. Esimerkiksi Commodore 64 oli tekemässä meidän lapsuutta. Mulla ei tosin itelläni ollut tietokonetta, mutta kaverilla oli kaikkia pelejä. Just parhaimpia oli kaikki ninjapelit ja taistelupelit, joten Anssi veti ninjakuteet niskaan.”
    Tikkasen sydäntä lähellä ovat aina olleet supersankarisarjakuvat, mutta ne on jo piirretty, joten omiin kuviin niitä ei kannata tuoda.Syntyi supersankaripainija Black Peider ja Underworld Wrestling Federation.

Roosa Voima alias Green Giant

Vapaapainiin tarvittiin vastustaja. Laulaja ja lauluntekijä Roosa Voimalla, 23, on Tikkasen kanssa yhteisiä ystäviä. Roosa Voima näki samana iltana kaksi Hämärä no 5:n ensimmäistä keikkaa Lahdessa.
    ”Roosa tuli tsekkaamaan meidän mieskunnon itse asiassa Green Giantin tuleva vapaapainiasu päällään. Roosa tykkäs meidän meiningistä, ja kun sillä on oma bändi Selfish Shellfish, se ehdotti yhteiskeikkaa”, Tikkanen kertoo.
    Roosa Voima eli Green Giant lahjoitti heti Black Peiderille painiasun, vanhat aerobictrikoonsa.
    ”Ensimmäisen kerran kun me nähtiin, me pelättiin ensin molemmat toisiamme. Mutta sitten syntyi kauhun tasapaino”, Roosa Voima sanoo.
    ”Miehän oon ihan kiltin näkönen”, Tikkanen vastaa. Iso ja komearunkoinen Roosa Voima on saattanutkin olla pelottava näky näyttävissä vaatteissaan. Nykyisin Roosa Voima on Tikkasen rapsupoliisi.
    ”Mulla on atooppinen ihottuma ja alan aina joskus raaputtamaan ja silloin Roosa nappaa kädestä kiinni ja sanoo, että lopeta”, Tikkanen kertoo.

Eksistentialistisia ongelmia

Roosa Voimalla on kaksi bändiä, Selfish Shellfish ja Kullervon Kosto. Bändejä yhdistää tarinan kerronnan tärkeys ja ihmisäänen merkitys. Roosa Voiman ääni kelpaisi vaikka oopperakoulutukseen.
    Nykyisin kolminaisinen Kullervon Kosto on ollut koossa kuusi vuotta. Bändi laulaa omia moniäänisiä kappaleitaan, jotka perustuvat usein Kalevalan tai Kantelettaren runoihin.
    ”Olemme tekemässä laulusarjaa Kalevalan myyttisistä naisista. Laulamme ikuisuusaiheita: intohimo, kirous ja kuolema. Ne on naisten laulujen teemoja”, Roosa Voima sanoo.
    Vanhaa poljentoa on terästetty omilla sävellyksillä ja sanoituksilla, mutta jälki on yhä varsin arkaaista.
    Selfish Shellfiskin on laulettua runoutta, mutta tunnelma on kaukana Kalevalan kankahilta. Kun Roosa Voima seisoi edellispäivänä melodikan kanssa Semifinalin lavalla muovihedelmin ja tekokukin kuorrutetuissa alusvaatteissa, hän hehkui. Lavalla oli Banana Split.
    ”Vasta silloin viihtyy itse hyvin lavalla, kun on satsannut pukeutumiseen, keksinyt jonkun uuden älyttömän jutun ja ollut tarpeeksi korni. Pukeutuminen ja meikkaus on osa rituaalia, jolla nostetaan tunnelma kattoon.”
    Roosa Voimaa nauraa, että hänellä on eksistentialistisia ongelmia.”Ihmisillä on hirveästi ennakkoluuloja mua kohtaan sen takia, miltä mä näytän.”
    Roosa Voima kieltämättä kerää kadulla katseita 180-senttisellä olemuksellaan. Käsivarsissa on värikkäät tatuoinnit ja hiukset ovat tällä hetkellä pinkit. Välillä hän on kuin kävelevä performanssi.Mutta tuijotus häiritsee. Kadulla kommentteja tulee laidasta laitaan.
    ”Ei kellään ole oikeasti lupaa tuijottaa mua tai tulla sanomaan yhtään mitään. On ihailua, huorittelua, kommentteja, ettei mun pitäis koskaan tehdä lapsia. Ihan kuin ihmiset keräisivät musta pisteitä. Mua se vaivaannuttaa, mutta keikalla olen pukeutunut juuri sitä tarkoitusta varten ja silloin otan katseet vastaan.”
    Roosa Voima sanoo olevansa kuin Barbie, ja se on totta.
    ”Vaatteet on surrealistista rekvisiittaa mun elämälle. Mä en osaa pukeutua normaalisti, ja siksi mä pukeudun välillä vaikka hammaslääkäriksi. Uskallan leikkiä mun imagolla, kyse ei ole viestimisestä. Kun mulla on Banana Splitin vaatteet päälläni, Banana Split ei ole minä, vaan minä olen Banana Split. Mussa on hirveän paljon – vaikka valtava ego – ja kanavoin sitä. Siksi on olemassa Green Giant ja Banana Split.”
     ”Olen oikeasti vähän isokokoisempi kuin moni ja valmisvaatteet ei sovi mulle, mutta ei ainoastaan Pamela Anderssonin vartalolla pukeuduta julkisesti uimapukuun. Musta tuntuu, että mulla on valistustehtävä tässä elämässä.”

Täsmäohjuksia tajuntaan

Nykyisin Roosa Voima pukeutuu usein verhoilijaksi: verhoiluverstaalla Vallilan ammattioppilaitoksessa ollaan haalarissa kahdeksan tuntia päivässä. Hän valmistuu ensi keväänä ja pyrkii pian Taideteollisen korkeakoulun lavastustaiteen laitokselle.
    Lapsena hänestä piti tulla runojen kääntäjä.
    ”Sitten yhtäkkiä tajusin, että mun kielitaito ei riitä. Kirjoittelin kuitenkin omia juttuja ja huomasin, että aina kun yritin kirjoittaa runoa, niin siitä tulikin laulu.”
    Laulun ja runon ero on siinä, että laulua ei pysty lukemaan rauhassa, vaan se lähtee vetämään johonkin suuntaa, rupeaa laulattamaan, hän kertoo.
    Musiikkitausta on vahva. Voima on soittanut klassista kontrabassoa ja kolunnut musiikkiopistot ja Sibelius-lukion. Selfish Shellfishissä hän laulaa yksin tekstejään, joiden nimi on Marsu, Sairaan lihava kala tai Tupakkaplantaasin laulu. Häntä säestää uruilla Tiger Junior, kuvataiteilija Riku Mäkinen.
    Roosa Voima on hyvin ehdoton laulaessaan ja toivoo, että laulujen viesti todella menisi perille.
    ”Mun tekstit on täsmäohjuksia. Mulle on hirveän tärkeää tulla ymmärretyksi oikein, ehkä sen takia, että ihmiset haluaa tulkita mua niin paljon. Yleensä mä olen tosissani, lasken hirveän harvoin leikkiä”, Voima sanoo.

Lapsuus kasvatti

”Ai mitä en tekisi koskaan? Levytyssopimusta”, Roosa voima vastaa. Kuuluisuutta saa toki tulla.
    ”Rahastahan siinä on kysymys, ja mulla ei ole varaa myydä itseäni, sillä se on ainoa mitä mulla on. Mä teen musiikkia itseni vuoksi ja siksi, että mulla on jotain sanottavaa. Tallenteita voin kyllä tehdä.”
    Roosa Voima sanoo olevansa tekemisissään hyvin sisäänpäinkääntynyt.”Ehkä se kaikki lähtee siitä, että mä olen kasvattilapsi ja se on hirveän leimallista mun persoonalle, koska tavallaan mä kannan mukanani sitä koko ajan.”
    Roosa Voima kertoo vakavasti lapsuudestaan. Lauseet ovat lyhyitä, ja tarinan alussa säväyttää, kun hän sanoo olleensa melankolinen lapsi.”Isä ja äiti ja kaksi lasta. Avioero, kun mä olen kolme. Äiti kuolee, kun mä olen kymmenen. Isä ei saa huoltajuutta ja me mennään äidin siskolle kasvattilapsiksi. 15-vuotiaana mä muutan pois ja mun suhteet isään on täysin poikki. Siitä lähtien mä olen ollut omillani.”
    Kasvattilapsena tädin luona ei ollut huono olla, päin vastoin.
    ”Se on kulttuurikoti ja sieltä on tullut paljon virikkeitä. Tätini Liisa Voima on tekstiilisuunnittelija ja hänen miehensä on kirjailija Jussi Kylätasku. Näin lähempää kaiken maailman suuret persoonat ja teatterimaailmaa. Illuusio tähtikultista haihtui, ja siellä oppi, että kaikki on samanarvoisia.”
    20-vuotiaana Roosa Voima meni naimisiin. Vihkisormus on tatuoitu vasempaan nimettömään. Avioliitto kesti vuoden.
    ”En pidä sitä virheliikkeenä. Se oli mun yritys perhe-elämästä, mutta siitä ei tullut mitään, se oli tuhoisaa. Sen yrityksen jälkeen tiedän, missä menee mun rajat, mun reviiri sekä fyysisesti että henkisesti. Ennen olin vain vakava tyttö, mutta nyt olen myös tiukkis”, sanoo nainen, joka ei vitsaile koskaan.

Albert Järvisen plektra

Meno vapaapainitantereella ei vaikuttanut tiukkikselta, pikemminkin vaaralliselta.
    ”Potkasinko mä sua rintaan? Musta tuntuu, että mä potkasin”, Roosa Voima kysyy huolestuneena Petteri Tikkaselta.
    ”Oikeanpuoleinen rintalasta mulla on lytyssä. Luulen, että se tuli siitä, kun kaaduin olkapää edellä mattoon”, Tikkanen vastaa.
    Vapaapainivastustajat muistelevat lämmöllä esiintymisiään.”Provinssissa oltiin keikalla. Me maalattiin Anssin Volvo mattamustaksi ja pantiin lieskat kylkiin ja ajettiin se kaupan pihaan. Siinä oli jotain 50 ihmistä jonottamassa, eli meillä oli valmis yleisö, joten hypättiin auton katolle ja ruvettiin soittamaan.”
    Tikkanen soitti kitaraa ja Anssi Heinonen veteli rumpufillejä ympäri autoa kattoon ja pelteihin. ”Sitten Anssi veti taustapeiliin, oikein kilkatti ja se meni paskaksi se taustapeili – ja yleisö hurrasi. Sillä hetkellä iski takaraivoon, että ei hitto, yleisö diggaa, mitä enemmän me hajotetaan tavaroita.”
    Ja niitähän hajotetaan. Tikkanen noukkii soittimia roskalavoilta tai ostaa kirppareilta. Bändi kierrättää itse hajottamiaan soittimia: kitarat korjataan seuraavalle keikalla, jos niistä on enää mihinkään.”Mahtavinta olisi, jos meillä olisi keikalla remonttimies. Loppukeikasta voisimme taas käyttää korjattuja soittimia”, Tikkanen unelmoi.
    Myös sävellykset ovat kierrätystä: sointukulkuja, jotka muut heittäisivät roskiin.
    ”Meillä on myös sellaisia musiikillisia knoppeja, että meillä on ihailemani Liimanarina-yhtyeen vanhat rummut. Anssin basso on alkuperäisen Klamydian basistin. Sitten mulla on Albert Järvisen plektra ja Duplon rumpupalikka.”

Isä ja lapset

Vaikka Brontosaurusten yö sai Semifinalissa fanaattisen vastaanoton, aina ei yhtyeiden underground ei ole kolahtanut.
    ”Uutena vuotena edessä seisoi kolme ihmistä, eikä porukkaan saanut kontaktia.”
    Anssi Heinosta hävetti, vaikka kaikki tiesivät, että sellainen vastaanotto olisi tulossa jonakin päivänä.
    ”Manageri, joka hommas meidät sinne ja joka oli järjestämässä sitä juhlaa, tuli sitten takahuoneeseen. Se oli kiukusta vihanen ja sanoi, että perkele, hän hakkaa kaikki tuolla yleisössä, kun ne ei ymmärrä hyvän päälle. Sen silmät leimus ja se rupes potkimaan huonekaluja. Me vaan tuumattiin, että ei hätää, me ollaan niin iso nimi, että manageri hajottaa bändin puolesta takahuoneen”, Tikkanen tarinoi.
    Vaikka Brontosaurusten yö on tutkimusmatka roolileikkeihin ja keinotekoisuuteen, esiintyjistä paistaa aitous. Koko porukka on hurmaavia monialahulluja.
    ”Minä todella arvostan aitoutta, mitä ikinä joku tekeekään. Joskus tulee vähän paha mieli, kun ihmiset muuttaa jonnekin ja omaksuu vahvasti tietyn paikan slangin ja sanovat, että mä en vittu koskaan mene enää Iisalmeen. Mulle Iisalmi on kotikaupunki, siellä on mukava käydä ja olla, tiiä vaikka joskus siellä asusinkin”, Tikkanen pohtii.
    ”Musiikissa tietysti mulle tulee rooli, mutta yritän vetää sen aitoudella. Yleisö on se, jonka takia tätä tehhään. Anssin ja Sannan ja koko poppoon kanssa on helppo lähteä liikenteeseen. Mie oon isä muut on lapsia, ja sitten lähdetään reissun päälle.”

Anna-Liina Kauhanen
Kuva Matti Pyykkö