21. tammikuuta 2000
Teksti:

Viiden pudonneen ehdokkaan mukana presidentinvaaleista siivilöityivät kaikki kiinnostavat elementit.
    Viihde katosi, kun Riitta Uosukainen putosi. Sitä oikein oppi jännittämään tv:n ääressä, millainen minä-alkuinen sammakko sieltä tällä kertaa tulee.
    Ilkka Hakaristilehto
toi paneeleihin mukanaan uuden poliittisen ilmiön: populismin, joka ei vetoa kehenkään. Hakalehtohan oli ainoa ehdokas, joka avoimesti vastusti EU:ta. Kun kansasta noin 40 prosenttia suhtautuu EU:hun kriittisesti, on suorastaan matemaattinen ihme, että Hakalehto sai vain yhden prosentin ensimmäisen kierroksen äänistä.
    Elisabeth Rehnin
äitelän olemuksen mukana keskusteluista katosi mairea omahyväisyys. Samalla meni likakaivoon ehdokas, joka rehenteli konkursseillaan sen minkä itsensä kehumiselta ehti.
    Risto E. J. Kuisma
puolestaan todensi ns. mikkokivis-syndrooman: Kun miehestä puristetaan läskit pellolle, katoaa samalla puolet persoonasta. Jäljelle jää näkkileivänkuivakka kääpä.Risto Kutshma antoi ymmärtää, että samoilla metodeilla, joilla alkoholisoituneesta rasvamaha-ay-johtajasta kuoriutuu kuivakka kuntoilufasisti, saadaan Suomestakin terve (?) ja reipas yhteiskunta.Viimeisetkin Kutshman kannattajat karkotti pelko siitä, että hän tekee gorbat ja pakkoraitistaa kansan.
    Kumpulan punaviinipiirien oman ehdokkaan Heidi Hautalan mukana paneelit menettivät Esko Fifi Ahoakin pahemman näsäviisastelijan, jonka kaikkitietävä ylenkatse sai tv-katsojankin tuntemaan olonsa hyhmäiseksi.
    Mitä siis jää jäljelle, kun pöydästä viedään hiiva, läskisoosi, siirappi, näkkileipä ja punaviini? Jäljelle jää kaksi lasillista taskulämmintä vettä. Hajutonta ja mautonta vesijohtovettä.
    Pelissä on mukana kaksi mitäänsanomatonta miestä, Esko ”Sökö” Aho ja Tarja ”Bingo” Halonen. Ulkoisesti toinen muistuttaa hennattua oravaa ja toinen körttijohtaja Paavo Ruotsalaista. Sisäisesti he eivät muistuta juuri mitään.Hyvä lukija. Ennen kuin teet valintasi toisella kierroksella, pyydän sinua perehtymään seuraaviin skenaarioihin.

Halosen Suomi

Kun katselee Hakaniemen torilta avautuvaa näkymää, jota dominoivat neuvostorealistinen Maailmanrauha-patsas ja demariarkkitehtuuria ansiokkaasti edustava Merihaka, saa käsityksen Tarja Halosen Suomesta.
    Ehdokkaista miehekkäimmän, Tarja Klyyvari Halosen, suosikkielokuva on Poika ja ilves, koska se ”kertoo nykyihmisen monimutkaisesta suhteesta luontoon”. Kun katselee marraskuista Merihakaa, ymmärtää, miksi tosidemarin suhde luontoon on vähintäänkin monimutkainen. Ainoa eläin, joka selviytyy Merihaassa hengissä, on Kalevi Sorsa.
    Esteettiset ihanteensa DDR:stä omaksuneessa haloslandiassa kolme kirjainta on yli muiden. -s-Aa-Koo.
    Haloslainen Suomi on kuitenkin suvaitsevainen. Siellä miehet saavat olla miehiä ja naiset samoin. Sääliksi käy niitä ulkomaisia lehtimiehiä, jotka joutuvat kuvista arvailemaan, onko Suomen presidentti han eller hon vai he or she.

Ahon tasavalta

Kuvitelkaa itsemurhatilastojen kärjessä killuva tunkkainen agraarihelvetti. Kuvitelkaa kahdentuhannen kepulaisen korpikunta, jossa toisinajattelijat viedään navetan taakse. Ajatelkaa tätä kylää ja saatte aavistuksen Esko Ahon Suomesta.
    Ahon mielestä suurin ongelma Suomessa on maaseudun tyhjeneminen. Presidenttikautensa aluksi Esko ”Pol Pot” Aho siirtääkin Vantaan Pudasjärvelle ja Espoon Keski-Pohjanmaalle.
    Kulttuuripoliittisesta linjastaan Esko Pula-Aho antoi vihiä Ylen vaalitentissä, jossa hän siteerasi tunnettua kulttuurinystävää, natsien propagandajohtaja Göbbelsiä: ”Kun kuulen sanan kulttuuri, poistan varmistimen.” Pum.
    Lempibiisikseen hiihtokulttuurin puolestapuhuja Aho on ilmoittanut ”Vitöör seid of peilin”.
    Esko Ahon Suomessa presidentin arvovaltaa voidaan mitata markan tarkkuudella. Kun hän Hiihtoliiton puheenjohtajana vaati puolen millin vahingonkorvauksia hipiäänsä kajoamisesta, pressana taksaan voi huoletta lisätä pari nollaa.
    Esko Ahon tie uskottavuuteen on kulkenut plastiikkakirurgin kautta ja se on reunustettu henna-purkeilla. Vitöör.

liisaleena@yahoo.com