Vastakkaisista puheista huolimatta ehdokkaan sukupuoli on edelleen merkittävä tekijä presidentin valinnassa. Sukupuolikysymys ei katoa mihinkään ennen kuin Suomi on saanut ensimmäisen naispresidenttinsä.
Kuusi vuotta sitten Elisabeth Rehn sai taakseen joukon vasemmistonaisia, joilla oli sukupuolen lisäksi tuskin mitään yhteistä oikeistolaisen Rehnin kanssa. Tällä kertaa vaalin ratkaisevat porvarinaiset. Onko naiseus heille arvomaailmaa tärkeämpi valintakriteeri?
Vaikka presidentin valtaoikeuksia on rajattu, hänen symboliarvonsa on edelleen suuri. Naisen valinta presidentiksi olisi voimakas viesti suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvoistumisesta. Ehkäpä silloin päästäisiin tasa-arvokeskustelussakin lähemmäksi aitoa tasa-arvoa. Nykyään naiset määräävät kokonaan sen muodon, aiheet ja käsittelytavat.
Mikäli miesten erityisongelmia yrittää nostaa keskusteluun, saa oitis otsaansa sovinistin leiman. Tässä Ylioppilaslehdessä rohjetaan kuitenkin esittää keskustelun avaus miehisestä näkökulmasta.Vaiettujen asioiden listalla ovat muun muassa miehen olematon mahdollisuus saada lapsia huollettavakseen erotilanteessa ja poikia syrjivä koululaitos.
Naisilla saattaa urallaan olla edelleen vastassa lasikatto, mutta heitä suojelee myös lasilattia. Syrjäytyneistä ¡ alkoholisteista, asunnottomista ja vangeista ¡ on yhdeksän kymmenestä miehiä.Tasa-arvon tavoittelu ei saa tarkoittaa yksinomaan naisten aseman edistämistä. Nyt tarvitaan miesten aktiivista osallistumista keskusteluun.
HYY:n vuosijuhlien puhetta miehelle lainaten: ”Kukapa miehen hännän nostaisi, jollei mies itse.”
Jan Erola,
päätoimittaja
Vastapääkirjoitus: Ojasta allikkoon
Päätoimittaja Erola on tainnut saada männä millenniumina liian monet pakit, sillä hän on lähtenyt ristiretkelle naisten ylivaltaa vastaan. Rautahannun haarniskaan sonnustautunut Don Erola hyökkää peitsi tanassa kohti tuttuja tuulimyllyjä. Nyt tulilinjalla on tasa-arvokeskustelu, jossa tahtia lyövät naiset, kuten Erola väittää.
Peräti mielenkiintoinen väite mieheltä, joka hyökkäili vielä kaksi vuotta sitten samalla palstalla päinvastaisesta suunnasta (YOL 2/98). Tuolloin Erola meuhkasi, että yliopiston rehtoraattiin on valittava nainen. Peruste: naiseus.
Miehen sisältään löytänyt päätoimittaja vaatii nyt veljiä mukaan tasa-arvokeskusteluun. Vaatimus on kohtuullinen. Tasa-arvokeskustelussa sävellajin määrää tällä hetkellä melko pieni mutta lujaääninen vähemmistö: lehtinaiset. Telaketjujen kolina on työn sivuääni niin Yleisradion käytävillä, Sanomatalon suunnalla kuin naistenlehtienkin toimituksissa.
Mediassa kukoistava feminismi on kapeakatseista lajia. Kun kyse on tasa-arvosta, se on valmis unohtamaan lähdekritiikin ja aiheiden tasapuolisen tarkastelun.
Jos keskustelua käydään ajoittain miesvihaan sortuvan ääriaineksen ehdoilla, sukupuolten välinen solidaarisuus jää ikuiseksi haaveeksi myös Pohjoismaissa.
Anja Kaurasen Pelon maantieteen kanssa samoihin aikoihin ilmestyi kirjailija Matti Mäkelän esseekokoelma Kaksi vaimoa. Kohua herättäneessä miehuuden puheenvuorossaan Mäkelä totesi naisille: ”Minä puolestani luulen, että tämä pohjoismainen tilaisuus oli välivaihe, ettekä edes tätä osanneet käyttää vastuullisesti.”
Haluaisin uskoa, että Mäkelä oli väärässä.
Jaakko Lyytinen,
lytistävää tasa-arvoa jo vuodesta 1973 kokenut
