Pääpuolueet ulos piirileikistä

T:Teksti:

Sinipunayhteistyö ei jyllää helsinkiläisessä opiskelijapolitiikassa: demarit ja kokoomuslaiset jätettiin HYY:n hallitusneuvotteluissa rannalle.
    Kaikki muut edustajistoryhmät eli ainejärjestöt (HYAL), osakunnat, keskustaopiskelijat (HEKO), pykälisti-lääketieteilijät (HELP), vihreät, sitoutumaton vasemmisto (sitvas) sekä ruotsinkieliset ainejärjestöt ja osakunnat (snäf) pääsivät ainejärjestöjen Esa Perkiön johtamaan hallitukseen.
    Vielä syksyllä suunnitteilla oli kaikki ryhmät sisältävä kunnallismallinen hallitus.

KansY:a näpäytettiin

Vuodesta 1992 HYY:n hallituksessa istunut Kansalliset Ylioppilaat teki muodollisesti itse päätöksen oppositioon siirtymisestä, sillä KansY:lla oli mahdollisuus olla mukana hallituksessa.
    ”Meille tarjottiin vain yhtä paikkaa, vaikka edustajistossa meillä on 9 edustajaa. Samaan aikaan vihreät, jolla on 8 edustajaa, oli saamassa kaksi hallituspaikkaa”, alun perin hallitukseen tarjolla ollut kansylainen Laura Rissanen ihmettelee.
    Rissasen mukaan KansY:lle tarjottiin hallituksesta kansainvälistä sosiaalipolitiikan salkkua. ”Se ei ole sisällöllisesti yhtään mitään. Haimme neuvotteluissa talouspaikkaa. Lisäksi meille esitettiin sulkulista hallitusnimistä”, itsekin ei-toivottujen listalle joutunut Rissanen ihmettelee.
    Hänen mukaansa osakuntien Panu Laturi oli ilmoittanut, että tarjouksella haluttiin näpäyttää kansylaisia. ”Olipa mielenkiintoisia demokratian kukkasia”, Rissanen summaa kokemuksensa hallitusneuvotteluista.

HYY:n väistyvän hallituksen puheenjohtajan Laturin mielestä näpäytykseen oli aihetta. ”Kansylaisten mielipidekirjoitukset eivät ole olleet linjassa heidän hallitustoimintansa kanssa”, hän selvittää. ”Kirjoituksissa arvosteltiin päätöksiä, joita KansY oli mukana hyväksymässä yksimielisesti hallituksessa.”
    Laturia hiertää myös KansY:n äänestyskäyttäytyminen SYL:n liittokokouksessa. ”He äänestivät hallitusvaalissa Tuhatkunnan riveissä, eivätkä lupauksistaan huolimatta muiden HYY:n edustajien kanssa. On ironista, että juuri se tiputti KansY:n puheenjohtajan Jukka Pajarisen pois SYL:n hallituksesta.”
    Laturin mukaan hänellä oli pykälisti-lääketieteilijöitä lukuun ottamatta kaikkien uusien hallitusryhmien tuki takanaan, kun tiukat ehdot saneltiin kokoomuslaisille.

Ovi kiinni demareilta

Demarien (OSY) tiputtamista HYY:n hallituksesta ajanut ainejärjestöjen Antti Lauri kertoo, että vain yhden edustajistopaikan saaneen OSY:n asemaa ryhdyttiin pohtimaan vasta, kun muut salkut oli jaettu.
    ”Asian käsittelyjärjestys oli väärä. Jäljellä oli hallitustehtäviä enää liikunnan ja sukukansojen saralta. Ei ole hyvä, että hallituksessa on joku, jolla ei ole juuri mitään tekemistä.”

Demarien Vertti Kiukas ihmettelee, miksi HYAL sai tukea tiputtamiselle vihreiltä ja sitoutumattomalta vasemmistolta. Kiukkaksen tietojen mukaan ne pitivät päteväksi tunnustettua demarien hallituskandidaattia Jarkko Sorvantoa mielipiteiltään liian oikeistolaisena.
    Kiukas onkin pettynyt neuvotteluihin. ”Tämä prosessi vahingoittaa jatkossa punavihreiden yhteistyötä”, hän arvioi.
    Vihreiden Essi Aarnion mukaan demarien hallitusehdokkaat eivät vain olleet sopivia tarjolla olleeseen hallituspaikkaan.

Suhteet hakusessa


Poliittiset opiskelijajärjestöt
korostavat usein merkitystään suorilla yhteiskuntasuhteilla. HYY on halunnut profiloitua SYL:n rinnalla opiskelijoiden valtakunnallisena vaikutuskanavana. HYY:lle voisikin olla arvaamatonta hyötyä siitä, että sen hallituksessa joku tuntee vaikka opiskelija-asioita hoitavan ministerin.
    Hallitukseen tarjolla ollut KansY:n Laura Rissanen toimii kulttuuriministeri Suvi Lindénin puolipäiväisenä eduskunta-avustajana.
    HYY:n vihreiden Aarnio uskoo, että hänen ryhmällään on hyödyllisiä kontakteja paikkaamaan kokoomuksen ja demarien puutetta.
    HYAL:n Antti Laurin mukaan uusi HYY:n hallitus tulee paikkaamaan hallitusryhmien poliittisten suhteiden puutetta palkatessaan sihteeristöä. ”Tilanne ei ole katastrofaalinen.”
    Osakuntien Panu Laturi muistuttaa, että puoluepoliittisten ryhmien yhteiskuntasuhteet eivät ole itsestäänselvyys – ne riippuvat täysin persoonista. ”Ensi vuoden hallituksella on kova työ – ei mahdoton – suhteiden luomisessa varsinkin valtiovallan suuntaan”, demareille hallituspaikkaa toivonut Laturi laskee.

Jan Erola
Kuva Sami Vähä-aho