26. marraskuuta 1999
Teksti:

Tapasin viime viikolla ystäväni Anssin. Anssi oli riemuissaan: hän oli hankkinut uuden wap-kännykän ja esitteli sitä ylpeänä kaikille tutuille.
    Kymmenen minuuttia Anssin hehkutusta riitti. Ymmärsin, että wappi on ihme kalu, vaikka siinä on tukku pieniä vikoja.
    Pieniä vikoja? Laite katkaisee virran itsestään; wap-yhteys ei toimi läheskään aina; yhteyden saaminen palveluihin kestää useita kymmeniä sekunteja; eivätkä palvelut toimi kuten niiden pitäisi. Näiden lisäksi uudessa nokialaisessa on lukuisia puutteita, jotka hankaloittavat wap-palveluiden käyttöä.

Olin vakuuttunut: en tarvitse wapia. Epäilen, tarvitseeko Anssin kaltainen menestyvä ja menevä citysinkkukaan uutukaista ­ muuhun kuin elvistelyyn.
    Anssi saa wapin tarjoamat palvelut nopeammin ja halvemmalla muista välineistä. Uutiset lehdistä, televisiosta, radiosta tai netistä; pankkipalvelut, talousluvut ja säätiedotukset lehdistä tai netistä; menovinkit netistä, lehdistä tai kavereilta; tv-ohjelmat lehdistä, netistä ja tekstitelevisiosta. Ja niin edelleen.

Miksi ihmeessä siis vaivautua tihrustamaan pientä kännykän ruutua? Ja miksi ihmeessä maksaa siitä useita markkoja minuutilta? En ymmärrä, mutta olenkin näissä asioissa maallikko, vaikka olenkin vuosia käyttänyt nettiä ja kännykkää.
    Älkää nyt käsittäkö väärin. Olen suvaitsevainen ihminen. Kukin siis uskokoon, mihin haluaa.
    Teknouskossa on kuitenkin yksi iso ongelma: se ruokkii eriarvoisuutta. Ne, jotka omaksuvat uskonnon, pärjäävät. Ne, jotka sen torjuvat, syrjäytyvät työmarkkinoilta tai ovat vähintäänkin tuomittuja toisarvoisiin tehtäviin, paskaduuneihin, joita ei arvosteta ja joista siksi maksetaan kehnosti.
    Näiden kahden ääripään väliin jää hiljainen enemmistö, joka opettelee teknouskon alkeet muttei kumarra sen jumalia. Heitä wap- ja digi-tv-tehtailijat kilvan kosiskelevat, koska he ratkaisevat lopulta, miten teknouskon käy. Tuleeko siitä uusi valtauskonto vai jääkö se pienen kuluttajajoukon puuhasteluksi.

Julkisuuden puutteeseen teknouskon läpimurto ei ainakaan kaadu, sen verran hurmoksellista meikäläisten tiedotusvälineiden suhtautuminen on. Mediasta saa päivittäin lukea ilosanomaa siitä, kuinka suomalainen ohjelmisto-osaaminen on maailman parasta, kuinka meikäläiset kännykät ovat maailman huippua ja kuinka Suomi on maailman kärkeä matkapuhelin- ja internetliittymien määrässä.
    Sokean palvonnan sijasta kaipaan kritiikkiä. Enkä tarkoita tällä valitusta siitä, miten kalliita uudet keksinnöt ovat tai miksi ne aina myydään heti loppuun. Miksi tiedotusvälineet eivät kerro siitä, kuinka paljon Nokian kännyköissä on valmistusvikoja? Miksi vanhemmat eivät pohdi, mitä hyötyä on siitä, että 7-vuotias koulukas seikkailee sujuvasti internetissä mutta ei osaa lukea kunnolla? Entä kuka selvittäisi sen, kuinka moni kouluihin ostetuista tietokoneista todella hyödyttää opetusta?
    Teknouskovaisilta on unohtunut se tärkein: tekninen keksintö on lopulta vain väline, ei itseisarvo.

Simo Sipola
sipola@tarinatalo.fi

Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja.