12. marraskuuta 1999
Teksti:

Hiljaisuuden rikkoo huuto. Kun kuuntelee tarkemmin, huudossa on sävel. Se soi.
Ääni tulee naisesta, joka on juuri surmannut lapsensa kostaakseen petturimiehelleen.
Euripideen klassinen Medeia on poikkeuksellisen tuskainen näytelmä. Teatteri Raivoisien Ruusujen näyttämöllä tuskalle antaa äänen Sanna Kurki-Suonio. Laulaja vastaa Ritva Siikalan sovittamassa ja ohjaamassa Medeiassa soololauluosuuksista.

Kolmekymppiselle Kurki-Suoniolle teatterin lava on uusi valloitus. Laulaja kuuluu modernin kansanmusiikin suurimpiin kotimaisiin kykyihin, mutta suurelle yleisölle hän on jäänyt vielä varsin tuntemattomaksi.
Kahdeksan vuotta Kurki-Suonio vaikutti Ruotsin kuuluisimman kansanmusiikkiyhtyeen Hedningarnan riveissä. Omaperäistä etnoa soittavan Hedningarnan laulajana hän näki yhtyeen nousun yhdeksi maailman arvostetuimmista kansanmusiikkiyhtyeistä.
Vuosi sitten hän sai bändistä tarpeekseen. Samoihin aikoihin ilmestynyt debyyttisooloalbumi Musta esitteli rohkeasti perinteistä kansanmusiikkia moderniin äänimaailmaan yhdistävän runonlaulajan. Kriitikot ylistivät albumia, joka on ollut maailman kansanmusiikkilistoilla korkealla.

Kuuluisia kumppaneita

Runonlaulaja on huomattu. Keväällä Kurki-Suonio teki yhdessä A.W. Yrjänän kanssa Kalevalan 150-vuotisjuhlateoksen Helsingin jäähalliin. Aiemmin hän on esiintynyt muun muassa Ismo Alangon kanssa.
Pyyntöjä on tullut oopperaankin. Roolia tarjottiin muun muassa Kansallisoopperassa parhaillaan pyörivään Tapio Tuomelan Äidit ja tyttäret -teokseen, mutta Medeian takia aikaa ei ollut. Kurki-Suonio haluaa tehdä taidetta omilla ehdoillaan ja valikoi työnsä tarkkaan.
Tällä hetkellä häntä työllistävät Medeian lisäksi soolobändi sekä duokeikkailu alttoviulisti Magnus Stinnerbomin kanssa. Toistaiseksi keikkoja on tosin tehty vain Yhdysvalloissa ja Ruotsissa.
Kahden lapsen äiti ei ole jämähtänyt Hyvinkään kotiinsa. Laulajan työ on tie.

Kansanmusiikin mahdollisuudet

Lähtö laulajan uralle ei ollut Kauniaisissa kasvaneelle Kurki-Suoniolle aina selvää, vaikka lapsena hän oppikin ensiksi laulamaan ja vasta sitten puhumaan. ”Jossain vaiheessa mä pistin kauheasti vastaan. Rupesin opiskelemaan nuorisotyötä ja tein kaikkea muuta.”
Ensimmäinen kosketus kansanlauluun tuli kuoron kautta 17­18-vuotiaana. Taiteilijaprofessori Heikki Laitinen piti kuorolle workshoppeja, mutta innostus kansanmusiikkiin ei syntynyt hetkessä.
”Kyllä kansanmusiikki-sana piti mulle edelleen sisällään ne sata epävireisesti soittavaa viulistia, jotka seisoo lavalla ällöttävän näköisinä. Se ei mitenkään automaattisesti ollut mun juttu.”

Klassista laulua aikaisemmin opiskellut Kurki-Suonio kuitenkin ihastui kansanlaulun monipuolisuuteen: ”Yhtäkkiä ei ollutkaan ketään sanomassa, että tämä on ainoa oikea tapa tehdä tätä asiaa. Avautui maisema, jossa oli hirveästi mahdollisuuksia. Tuntui siltä, että mitä niistä mahdollisuuksista käyttääkin, niin omasta instrumentista voi löytää hirveästi sävyjä ja tyylejä.”
Kurki-Suonio nauraa Hedningarna-korkeakoulun olleen toinen hänen käymänsä korkeakoulu: ”Hedningarnan myötä tuli opittua asioita, joita koulussa ei voi oppia.”
Ensimmäinen korkeakoulu oli Sibelius-Akatemia ja sen kansanmusiikin laitos.

Noidan herkkyyttä

Suomessa kansanmusiikki ei ole Värttinän kulta-ajan jälkeen ollut muodissa. Värttinää ”vaikeampaa” etnoa tekevä Sanna Kurki-Suonio laskeekin markkina-alueekseen koko maailman: ”Mä en ole koskaan ajatellut, että mä tekisin musiikkia tai musisoisin vain Suomessa. Tähän asti mä en ole koskaan niin tehnytkään.”
Suomen kielestä laulaja ei kuitenkaan luovu. Runomittaisten tekstien tarinat ovat debyyttialbumilla varsin henkilökohtaisia, vaikka vanhahtava tyyli etäännyttää tarinankertojan arkimaailman ulkopuolelle.
Tekstien vanhakantaisuuden ja intensiivisen laulutyylin vuoksi karismaattista Kurki-Suoniota on useaan otteeseen tituleerattu noidaksi ja shamaaniksi. Puheita on ruokkinut se, että artisti ei ole noituus-ajatusta suoranaisesti kieltänyt.
”Jos se on noituutta, että tekee asioita, jotka tuntuu syvällä itsessä, niin mä hyväksyn sen termin. Mutta monesti se termi on harhaanjohtava. Se lyödään helposti otsaan, jos on kyse esimerkiksi tämän kaltaisesta musiikista. Jos mä laulaisin humppaa, tuskin kukaan sanoisi, että mä olen noita.”
Poikkeuksellista herkkyyttä eläväisessä artistissa epäilemättä on. Laulaja on kertonut, kuinka hän Norjassa keikalla ollessaan koki asioiden olevan tunnetasolla epämääräisesti väärin. Hän joutui kamppailemaan saadakseen yliotteen yleisöstä. Jälkeenpäin selvisi, että yksi eturivin katsojista oli edellispäivänä vankilasta vapautunut kirkonpolttaja ja saatananpalvoja.
”Mä vain koin, että siinä oli eturivissä tietynlaisia ihmisiä. Mä en väitä, että olisin mitenkään herkempi tai kovapintaisempi ihmisten suhteen, mutta monesti sitä aistiin tietynlaisia asioita. Käsittääkseni aika monenlaiset ihmiset tekee niin.”

Raja-aidat rikki

Julkisuudesta Sanna Kurki-Suonio ei ole kiinnostunut. Hän on valmis asettamaan itsensä valokeilaan, kun kyse on työstä, mutta muuttuu heti varautuneeksi, jos pelkää paljastavansa itsestään liikaa. Hänen paljastuksensa kuuluvat levyltä ja se saa riittää.
Kurki-Suoniolle on helppo ennustaa työntäyteistä tulevaisuutta. Sooloura kansanmusiikin parissa on etusijalla, mutta teatteri ja oopperakin kiinnostavat.
”Tuntuu olevan aika rikkoa erilaisia raja-aitoja esimerkiksi oopperalaulun ja tällaisen toisenlaisen äänenkäyttötavan kesken. Säveltäjät enemmän ja enemmän myös taidemusiikkipuolella löytävät näitä äänenkäyttötapoja ja niiden suomia mahdollisuuksia.”
Omaa uraansa hän ei halua arvuutella liian pitkälle. ”Mä olen joskus päättänyt, että mä lopetan laulamisen siinä vaiheessa, kun ei enää sielu pala siihen juttuun. Sitten pitää löytää jotain muuta, johon sielu palaa.”

Mikko Metsämäki
Kuva Tiina Karjalainen