Mikat Martinlaaksossa

T:Teksti:

Mika Häkkisellä ja Mika Salolla on paljon yhteistä: Molemmat ovat menestyviä formulakuskeja, toinen peräti kaksinkertainen maailmanmestari, ja molempien lapsuudenkotikatu on Raivionsuomäki Vantaan Martinlaaksossa.
Myös Mika Häkkisellä ja Mika Salolla on häkellyttävän paljon yhteistä: Molemmat ovat 23-vuotiaita rapuja, molemmat opiskelevat Helsingin yliopistossa ja ovat järjestöaktiiveja ­ ja molemmilla on formulakuskin nimi. Matkaan Mikojen kanssa M-junalla Martinlaaksoon.

Mies ja nimi

Vielä kuutisen vuotta sitten Mika Salo oli sinut nimensä kanssa.
”Musta piti tulla Petri, mutta sitten isä ajatteli, ettei halua, että poikaa kutsutaan Peteksi.”
Vuonna 1994 eräs toinen tuntematon suomalainen Mika Salo pääsi loppukaudeksi Lotuksen kuskiksi Niihin, formula ykkösiin.
”Aluksi Matti Kyllönen hehkuttamassa omaa nimeäni tv-ruudussa toi kummasti lisätunnelmaa tylsäänkin kilpailuun.”
Huvittuneisuus vaihtui kuitenkin pian vittuuntuneisuudeksi. Alkoi puhelinriesa, ja kaava oli aina sama: ”Salo.” ”Haloo, onko siellä se formulakuski?” ”Ei ole.” ”Minä kun niin ajattelin kun näin tämän numeron puhelinluettelossa… Sinä olet siis joku toinen?” ”Joo.” Soittajat kysyivät aina, tiesikö Salo, mistä Salon tavoittaisi. Jopa toimittajat soittivat kysyäkseen yhteystietoja.
Eräs nainen ei millään ollut uskoa, ettei Salo ole se Salo.
”Se yritti vedota siihen, että asun Malminkartanossa.” Pelkkä puhelu ei naiselle riittänyt, vaan hän tuli käymään Salon Hoas-solun ovella. ”Se sanoi tarkistavansa, etten narraa, kun se Mika Salo on sellainen veijari.”
Puhelinterrori helpotti, kun Mika Salo vaihtoi puhelinnumeronsa salaiseksi. Numerotiedustelusta saa vielä 19 pääkaupunkiseudulla asuvan Mika Salon kännykkänumeron, kiinteitä liittymiä on kuudelle. Koko Suomesta taas löytyy 41 Mika Häkkisen numeroa ­ siis ei-salattua.

Missä on Dzei Dzei?

Mika Häkkinen on tuore kännykän omistaja.
”Tähän mennessä on tullut parikymmentä Miiii-ka Häk-ki-nen, Mika Häkkinen -hoilotusta. Kun mestaruus Japanissa selvisi, ekat soittelivat kymmeneltä. Ja joka päivä joku kysyy, missä on Dzei Dzei tai miten meni aika-ajot,” Häkkinen kertoo.
”Joo ei nää soittelijat pelaa ihan täydellä pakalla”, Salo jatkaa.
”Joku soitti kesken suoran lähetyksen ja halus pojalleen nimmaria. Sanoin, etten ehdi, kun pitäis päästä maaliin”, Häkkinen hekottelee.

Mika Salo opiskelee tietojenkäsittelytiedettä. Hän kirjoittelee usein uutisryhmiin ja käyttää paljon sähköpostia. ”Saan valtavan määrän roskapostia, jossa kysellään asioita, joista en tiedä mitään. Olen lisännyt viestieni loppuun maininnan, etten ole Ose formulakuski¹, mutta siitäkin on pelkkää harmia. Postilaatikkoni täyttyy vastauksista, joista suurimmassa osassa sisältönä on lause Oai et ole vai?¹”

Mika Häkkinen opiskelee poliittista historiaa ja on ainejärjestönsä tiedotusvastaava. Salo on aktiivi Eteläsuomalaisessa osakunnassa, ja hän päätoimittaa osakunnan Eteläsuomalainen-lehteä. Tällä hetkellä opiskelut ovat sivussa, sillä mies on kokopäivähommissa Radiolinjalla.
Häkkinen viettää liikkuvaista elämää kuin Häkkinen ikään.
”Kassissa on kännykkä, dödö, passi ja hammasharja. Nyt en asu oikein missään, mutta kimppakämppä Fredalla odottaa.”
Muutakin yhteistä kuin menevyys Häkkisillä on: kumpikin on ammattiautoilija. Häkkinen ajaa isänsä kuljetusliikkeen autolla pikapostia. Pelkkä postinjako ei Häkkistä elätä, vaan hän on myös vartijana Kaisaniemen metroasemalla.
”Vartija kalskahtaa kyllä monen korviin pahalta, mutta Kaisaniemi on rauhallinen asema, ja pystyn töissä lukemaan samalla kun tuijotan monitoria.”
Häkkinen harrastaa laskuvarjohyppyä ja judoa, aina kun paikat pysyvät kunnossa. Salo ei ole ihan yhtä urheilullinen, hän harrastaa puolen litran punttien nostelua. Lisäksi Salo on surkea kuski.
”Romutin joku vuosi sitten isin Saabin lunastukseen.”

Erja vai Noriko?

M-juna saapuu Martinlaaksoon. Allun Grilli, formula-Mika Häkkisen ensimmäiseen sponsori ja työpaikka, ei ole auki, joten menemme baariin, jonka nimi viittaa autourheiluun, Martinralliin.
”Kunnon lähiökapakka”, Salo kommentoi. ”Tuo mieleen vanhan kunnon Kannelmäen kanjonin.”
Häkkinenkin herkistyy muistelemaan nuoruuttaan Sipoossa.
”Jokivarren pubi oli ihan ehdoton paikka 18-vuotiaana.”
Martinrallissa alkaa pubivisailu, mutta Salo ja Häkkinen eivät halua osallistua. Sen sijaan vertailemme Häkkistä ja Saloa. Salo voittaa.
”Salossa on rokkenrollia, Häkkinen on maitopoika”, Salo sanoo.
”Häkkinen on kuitenkin maailmanmestari. Salo sai tilaisuutensa Ferrarilla, mutta ei pystynyt sitä lunastamaan”, Häkkinen yrittää.
”Salossa on poikamaista charmia”, Salo sanoo.
”Ton sä oot kyllä lukenut jostain naistenlehdestä”, Häkkinen kuittaa.

Mikojen Noriko-luonnehdinnat taas ovat miestenlehdestä.
”Noriko on megabeibe. Olen aina ollut heikkona itämaisiin naisiin, siksi Noriko on pop”, sanoo Salo, sinkku, jonka kotisivuilla koko Norikon sorjuus on nähtävillä.
”Erja on vanha akka”, Häkkinen, sinkku, toteaa.
”Erja on ärsyttävä kiipiö, se ei varmasti menisi naimisiin vantaalaisen levyseppähitsaajan kanssa ellei sen tulot olis 55 miljoonaa”, Salo myötäilee.
Baarivisailussa on vuorossa kysymys, kuka on vuoteen 1998 mennessä kerännyt eniten F1-osakilpailuvoittoja. Joukkueet huutavat: ”Häkkinen!” Mikat puistelevat päätään, mutta antavat martsarilaisille pisteet lojaalisuudesta. Seuraavaksi kysytään, missä lajissa tunnetaan volttilähtö. ”Formuloissa!” Martinrallissa kajahtaa. On aika jatkaa matkaa.

Paalupaikalla

Molemmat Mikat seuraavat formuloita, mutta Häkkinen ei voi ymmärtää, että isot miehet itkevät baarissa formulavoittoa.
”Jos Häkkinen ois kuollut, silloin itkun ymmärtäisi.”
Martinlaaksossa on pimeää ja rauhallista, mitä nyt muutama sauvakävelijä on liikkeellä. Pyhiinvaellamme kohti Mika Häkkisen aukiota. Lukion ja uimahallin välissä se seisoo, Martti Metsälammen suunnittelema kolme metriä korkea pylväs, johon on hiekkapuhallettu teksti Mika Häkkisen aukio – Mika Häkkinens plats. Toiset pyhiinvaeltajat ovat tuoneet paalupaikalle kukkia ja kynttilöitä. Aidassa pylvään vieressä roikkuu siniristilippu, ja pylvääseen on kiinnitetty kortteja, sillä maailmanmestaruudesta on vain kaksi vuorokautta.
”Tänään sinulle / haluaisimme paljon / kukkia kantaa / mutta kai lämmin / ajatuskin voi / ilon sulle antaa”, olivat M & M & A ja S & A kirjoittaneet Mika Häkkiselle, maailmanmestarille.
Tunnelma on harras.

Anna-Liina Kauhanen
Kuva Riku Isohella