26. marraskuuta 1999
Teksti:

Aku Ankka -piirtäjä ja fennofiili Keno Don Rosan kaikkiaan viides vierailu Suomeen marraskuun alkupuolella oli huikea menestys. Rosan täyteen buukattuun ohjelmaan mahtui vierailuja ja nimikirjoitustilaisuuksia Turussa, Tampereella kuin Helsingissä.
    Sammon salaisuus -kirjasta on otettu jo kolme painosta, joiden yhteenlaskettu suuruus on 40 000 kappaletta. Monia kiinnostaa selvästi lukea tarina, jossa ankat seikkailevat Helsingissä, Mustasaaressa ja Tuonelassa seuranaan Louhi, Väinämöinen ja Iku-Turso. 34-sivuinen kertomus onkin räätälöity suomalaisille Aku Ankan lukijoille.

”Halusin yhdistää tarinassani kaksi suomalaisille tärkeää asiaa: Kalevalan ja Aku Ankan. Vieraillessani markkinoimassa Kadonneen kirjaston vartijat ja Roope Ankan elämä ja teot -kirjoja huomasin, miten käsittämättömän suosittu Aku Ankka on Suomessa”, Rosa kertoo.
    ”Vierailullani tutustuin Kalevalaan ja suomalaiseen kulttuuriin. Fanit kysyivät alituiseen kirjeissään, milloin tekisin Kalevala-tarinan. Kun kuulin Kalevalan 150-vuotisjuhlasta, päätin ryhtyä tuon tekosyyn varjolla hommiin.”
    ”Tein pohjatyötä parin vuoden ajan. Etsin taustatietoa ja selailin Kalevalan englanninkielisiä käännöksiä. Käytin Suomen Kirjallisuuden Seuran ja suomalaisten ystävieni apua yksityiskohdissa. Minun oli näet oltava tunnontarkka tarinan ja sen yksityiskohtien kanssa, jotta suomalaiset fanini eivät pettyisi.”

Godzilla saapuu Helsinkiin

Sammon legenda sopii mitä luontevimmin Roope-tarinaksi.
    ”Ajattele, taikamylly, joka jauhaa rahaa! Eikö se kuulostakin juuri Roope Ankalle sopivalta tarinan aiheelta? Ihmettelin, kuinka Barks ei ollut keksinyt aihetta, mutta minun kannaltani se ei tietenkään ole paha asia.”
    Tarinassa muinainen hirviö on irrallaan Helsingin kaduilla ja kauhistuttaa suomalaisia sekä ankkoja. Supisuomalainen lukija nauttii tarinasta, koska siinä on paljon tuttuja yksityiskohtia. Yhdessä ruudussa hirviö heiluu Senaatintorin päällä Stockmannin torni kädessään, toisessa Havis Amanda lentää jalustaltaan.
    ”Pyrin kuitenkin olemaan kiltti ja hellävarainen. Vaikka peto melskaa kuin Godzilla, se ei silti särje paikkoja tai polje rakennuksia”, Rosa letkauttaa.

Rosa näkee
ankkahahmojen ja Kalevalan heerosten välillä paljon yhtäläisyyksiä. ”Pelle Peloton on aivan kuin Seppo Ilmarinen. Aku taas muistuttaa monilta osin Lemminkäistä.”
    ”Pidän Kalevalan hahmoista, koska ne ovat monisärmäisiä. Sankarit eivät ole virheettömiä, heillä kaikilla on oma akilleen kantapäänsä. Väinämöinen esimerkiksi on kärttyisä ja mustasukkainenkin vanha ukko.”
    ”Samasta syystä pidän Akusta ja Roopesta. He eivät ole täydellisiä sankareita. Tietysti kunnon tarinoissa on oltava hyvä ja paha, sankarit ja hirviöt, mutta rooleilla ja tilanteilla voi ja pitääkin leikitellä.”

Suositumpi kuin Barks

Rosan ura sai alkunsa 1970-luvulla. Kentuckyn Louisvillessä 1951 syntynyt, italialaista sukujuurta omaava Rosa jatkoi isänsä jalanjälkiä rakennusinsinöörinä ja teki samalla vapaa-aikanaan underground-henkisiä tarinoita, joista monet ovat toimineet esikuvana myöhemmille ankkatarinoille.
    Vuonna 1987 Rosa myi suvun rakennusliikkeen ja omistautui ankkojen merkilliselle maailmalle.
    Rosan suurin ponnistus on ollut Roope Ankan elämä ja teot -saaga, jossa hän kertoo Roopen aiemmin enimmältä osin salassa pysyneestä nuoruudesta. Paikoin komea 12-osainen tarinakokonaisuus palkittiin vuonna 1995 Eisner-palkinnolla, sarjakuvamaailman Oscarilla. Rosa on pokannut palkinnon myös vuonna 1997, jolloin hänet palkittiin parhaana huumorisarjakuvan tekijänä.

Rosan sarjojen nokkela huumori ja vauhdikkaat juonenkäänteet ovat tehneet hänestä huippusuositun. Rosa on Aku Ankka -lehden lukijatutkimuksen mukaan tätä nykyä jopa pidetympi kuin vanha mestari Carl Barks, mikä ei vanhaa fania ilahduta.
    ”En pidä ajatuksesta. Olen nuorempaa sukupolvea kuin Barks, ja siksi tarinani saattavat vedota lukijoihini. Kuitenkin ainoa syy, miksi teen näitä tarinoita, on rakkauteni Barksin ankkoihin. Tuntuu loukkaavalta nousta kyselyssä ohi.” Toisaalta nuorten lukijoiden innostuksen ymmärtää. Rosa on aina täysillä mukana omissa tarinoissaan. Hänen fani-asenteensa heijastuu tarinoissa ja tuo niihin energiaa. Barksin sarjakuvien lisäksi Rosa on saanut vaikutteita Harvey Kurtzmanin vanhoista Mad-lehdistä ja underground-sarjakuvista.
    ”Tapani punoa tarinoihini lukemattomia sivujuonia on peräisin 50-luvun lopun Madeista. Niistä opin periaatteen, että en voi antaa lukijalle täyttä tyydytystä, jos eri tarinanpätkät ja sivujuonet eivät risteile siellä täällä.”
    ”Täytän ruudut myös pienillä yksityiskohdilla, joilla usein kai viihdytän lähinnä itseäni. En pidä tyhjistä tiloista, pelkään niitä. Täytin aina tyhjän tilan opiskelutöissänikin.”

Vähemmän kiirettä, enemmän aikaa

Tyylillisesti Rosa on kehittynyt pitkin harppauksin. Eri fanilehtiin 70-luvulla tehdyt tarinat olivat kömpelön suttuisia. Vuosien varrella Rosa on oppinut paljon ruutujen sommittelusta ja tarinoidenkuljetuksesta.
    Barksin veroiseksi rennoksi viivankäyttäjäksi Rosa ei kuitenkaan koskaan kehity: hänen jälkensä on huomattavasti jähmeämpää.
    ”Ihmettelen eniten Barksin huikeaa työtahtia. Kahdessakymmenessä vuodessa hän teki kirjaimellisesti tuhansia sarjakuvia, joiden taso oli tasaisen korkea.”

Yleisen käsityksen mukaan Barks ei ole antanut siunaustaan Rosan tavalle käsitellä ankkoja ja Barksin aikoinaan luomia tarina-aihioita omalla tavallaan. Taustalla lienevät kuitenkin lähinnä vanhan vaarin rahanahneet managerit, jotka valvovat maestron oikeuksia tarkasti.
    ”Minun nähdäkseni kommentit, joiden mukaan hän ei pitäisi sarjoistani, palvelevat lähinnä näitä samoja managereja, joilla on omat intressinsä.”
    Rosan mukaan Barks on 1900-luvun tärkein tarinankertoja. Barks-friikin suusta moinen on miltei vaatimaton lausahdus. Monille suomalaisille se tosin ainakin hipoo totuutta.
    ”En usko, että Barks voi koskaan käsittää meitä, jotka kasvoimme hänen varjossaan. Hän on peloissaan siitä vallasta, joka hänellä on ollut ihmisiin. En minäkään sellaista haluaisi ­ vaikuttaa tuhansiin ja taas tuhansiin lukijoihin”, sanoo Rosa vakavana ja unohtaa tekevänsä juuri niin.

Ville Hänninen
Kuva Anne Hämäläinen