Siitä on melkein kuusi vuotta, kun kävin parhaan ystäväni kanssa tulisenkatkeran väittelyn. Epäuskoisena kuuntelin, kuinka punavihreä feministiystäväni haukkui minut pataluhaksi ja syytti minua sisarsolidaarisuuden pettämisestä. Olin äänestänyt presidentinvaalien toisella kierroksella Martti Ahtisaarta enkä Elisabeth Rehniä.
Pakon edessä valitsin kahdesta pahasta fyysisesti suuremman. Otin Storanin, en Lillania.
Kun sisarsolidaarisuus ja solidaarisuus omia mielipiteitä kohtaan ovat vastakkain, valitsen jälkimmäisen.
Kuudessa vuodessa olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, etten koskaan voisi äänestää yli-ikäistä Barbieta, Suomen politiikan Anja Snellmania. Lillania.
Naisliikkeen Rainer Erlund
Elisabeth Rehn on sanonut: ”On paradoksaalista, että miehet, jotka saattavat työpaikalla lähennellä työtovereitaan ja käydä illalla seksibaarissa, tekevät päätöksiä naisten tasa-arvosta.”
Kuinka paradoksaalista on, että ollessaan tasa-arvoasioista vastaava ministeri Lillan myönsi avoimesti ”nauttivansa flirttailusta ja nipistelevänsä kauniita nuoria miehiä pyllystä”?
Kuvittelin mielessäni 65-vuotiaan miespuolisen tasa-arvoministerin ylpeilemässä, kuinka hän nauttii nipistellessään kauniita nuoria naisia takapuolesta.
Lillanille jää kakkoseksi jopa Rkp:n tuorein skandaalipoju Rainer Erlund, joka sentään tyytyi huohottelemaan puhelimessa.
Jos olisin rkp:n miespoliitikon alku, välttäisin tilanteita, joissa voisi joutua Lillanin kanssa kahden. Saattaisin jopa harkita sarkaisia alusvaatteita.
Feministinä olen valmis menemään vaikka tuleen sukupuolten tasa-arvon vuoksi, mutta Lillanin paradoksit eivät vastaa minun kuvaani yhtäläisistä oikeuksista. Puolustusministerinä Lillan ajoi läpi naisten asepalveluksen. Lillanille tasa-arvoa on siis se, että toisille vapaaehtoinen on toisille pakollista. Mitä tasa-arvoa on siinä, että naiset osallistuvat poikien sotaleikkeihin?
Siirappisella äänellä lausutut toleranssi-latteudet voivat saada jonkun silmissä tykinpiiput kasvamaan päivänkakkaraa ja nipistelyn tuntumaan tasa-arvolta, mutta minä en myy sieluani entiselle Tupperware-myyntitykille.
Turkki kääntyy tuulessa
Elisabeth Ensimmäisen krimiturkki kääntyy tuulessa, jonka suunnan määräävät kansalaisgallupit. Kun kansa alkoi muistella lämmöllä lottia ja veteraaneja, Lillan kiirehti kertaamaan omia pikkulottamuistojaan.
Ennen henkilömiinoihin kiihkeän myötätuntoisesti suhtautunut Lillan käänsi kelkkansa nähtyään miinojen silpomia lapsia Bosniassa. Kuka näyttäisi raskaimman laman keskellä 15 miljardia Horneteihin uhranneelle Elisabethille, millaista jälkeä hävittäjälaivue saa aikaan?
Kaikkein suurimmankin ylpeydenaiheensa suhteen Lillan on osannut tarkistaa mielipiteensä. Aluksi hän vastusti naisten asepalvelusta, mutta ymmärsi pian kääntää kelkkansa ja alkoi esiintyä koko idean äitinä.
Lillaniin rakastuva ottaa riskin: koskaan ei tiedä minkä asian suhteen hän huomenna kääntää takkinsa.
Lillan och Storan
Viime vaaleissa Elisabeth sai vastaansa kansanomaisuudella elämöineen Ahtisaaren. Storanin ja Lillanin vaalikeskusteluissa älylliset argumentit olivat yhtä tuttuja juttuja kuin lauantaimakkara Grankulla-kodin aamiaispöydässä.
Vain kerran Lillan väläytti oman näkemyksensä tarkistamatta ensin kansan mielipidettä. Hän rohkeni epäillä Jeesusta. Ja juuri Jeesus-sammakko upotti Siirappi-Lillanin.
Mutta tässäkin asiassa Elisabeth osoitti joustavuutensa. Parissa päivässä hän muiden vaalikiireiden keskellä koki uskoontulemisen ihmeen.
Viimeinen sammuttaa valot
Tulevaisuuden Suomessa hyvinsyöneet eläkeläiset päättävät asioista. Heidän johtajakseen Lillan istuu kuin munkkiniemeläisrouvan Stockan kassi, joka on vallannut ikkunapaikan ruuhkaratikassa.
Viime yönä näin taas painajaista. Oli vuosi 2018 ja uutiset kertoivat, että Suomen 82-vuotias presidentti oli valittu uudelleen poikkeuslailla. Uutisen taustalla soi Chaplinin ikivihreä Smile.
Kaivoin kaapista köyttä ja keräsin puistosta muovikassillisen kiviä. Töölönlahden rannassa oli hiljaista.
