17. syyskuuta 1999
Teksti:

Juha T. Hakalan Graduopas on hengenkohotus opinnäytteen tekoon. Kirja ei ole puhelinluettelomainen tekniikkaopas, jonka liitteenä tulee levyke valmiista sivupohjista ja sisällysluetteloista ­ sellaisiakin kun on tarjolla. Graduoppaassa on paljon fiilistelyä ja graduntekijöiden kommentteja urakkansa etenemisestä, ehkä liikaakin, mutta kirjan viesti on rauhoittava: vähän kerrallaan hyvää tulee, kunhan voittaa liikkeellelähtökitkan.
    Perusohjeena on, että homma täytyy aikatauluttaa, paloitella ja suhteellistaa: pois turha perfektionismi, gradu on 20 opintoviikkoa ja tähtää työelämän valmiuksiin. Graduun pitää suhtautua noin 80 sivun kirjoitustyönä.
    ”Voi vaikka päättää, että kirjoittaa sivun päivässä, se on ihan realistista. Silloin gradu syntyy todella nopeasti, vajaassa kolmessa kuukaudessa”, Hakala sanoo. Hänellä tosin on kokemuksia graduista, joiden synnyttäminen kestää 10­15 vuotta.

Ohjaus on puutteellista

Hakala on projektipäällikkö Jyväskylän yliopiston Chydenius-instituutissa. Hän luki 1990-luvun alussa tutkimustuloksia opiskelijoiden valmistumisajoista. Uutisoinnissa kiinnitettiin huomiota vain opiskelijoiden ongelmiin kuten huikentelevaisuuteen, laiskuuteen ja vastuuntunnottomuuteen.
”Onnellisissa tapauksissa gradu syntyy yhdeksän vuoden opiskelun jälkeen.”
    Hakala soitti opetusministeriöön ja tarjoutui vuoden rahoituksesta tekemään tutkimuksen, miksi opinnäytteiden teko viipyy ja minkä tasoista ohjausta opiskelijat sen tekemiseen saavat.
    ”Ohjauksen tasosta ei todellakaan tullut mairittelevaa kuvaa.”
    Ensin syntyi gradunohjausopas professoreille, sitten graduhautomo ja nyt opas opiskelijoille.
    ”Yliopistoissa ja korkeakouluissa on kirjoilla 8 000 opiskelijaa, joilta puuttui merkintä ainoastaan opinnäytetyöstä. Se on paljon porukkaa, pikkukaupungin verran.”
    Hakalan graduhautomo Jyväskylän yliopiston Chydenius-instituutissa on etäohjausyksikkö, josta saa tukea ison G:n tekoon. Tapaamisissa ja sähköpostiviesteissä raportoidaan ja keskustellaan työvaiheista, menetelmistä ja fiiliksistä. Kirjoilla on ollut 350, graduja on syntynyt 80. Mukaan pääsyn edellytyksenä on vain tekemätön gradu.
    ”Ja ne ihmiset ovat todellakin olleet siinä käsityksessä, että he eivät tule koskaan valmistumaan.”

Löydä käypä menetelmä

Gradunteko on duuni ja vielä määräaikainen. Siihen pitää valmistautua ja homma pitää ennen kaikkea aloittaa, mutta Rytökylän kirjastoauton armoilla on paha tehdä gradua. Niinkin simppeli asia kuin tutkimussuunnitelman teko jää monelta väliin, ja se on Hakalasta paha virhe.
Hyvä gradunohjaaja on aarre. Monilta proffilta kuitenkin unohtuu, että olet tekemässä ensimmäistä graduasi.
    ”Tekemäni tutkimuksen mukaan ohjaajat ovat itse ohjanneet keskimäärin 110 gradua.”
    Kaikkia ohjaajan ehdotuksia ei tarvitse niellä, ja aina kun ei ymmärrä, mistä organisaatioteorian kiemurasta tai diskurssianalyysin alalajista ohjaaja puhuu, pitää kysyä. Sekin selitetään oppaassa, mitä professori tarkoittaa kehottaessaan skarppaamaan teoreettisen viitekehyksen kanssa.
    ”Kyse on siitä, että löytyy käypä menetelmä omaan graduunsa. Ei maailman paras menetelmä, vaan käypä. Muuallakin on niin: jos ei löydy neljän viljan hiutaleita, voi käyttää kauraryynejä.”
    Hakala sanoo kirjassaan myös pointin, jota monelle ei ole sanottu: lähdekirjoja ei tarvitse lukea sanasta sanaan, ne silmäillään läpi.
    Graduntekoaikatauluun on myös laitettava päivämäärä, jonka jälkeen kirjastosta ei haeta enää yhtään uuttaa lähdeteosta eikä yhtään uutta artikkelia kopioida. ”Nykyisillä materiaaleillasi ja vähemmälläkin syntyy gradu”, Hakala muistuttaa.

Juha T. Hakala: Graduopas. Gaudeamus 1999. Hinta 144 mk.

Anna-Liina Kauhanen