01. huhtikuuta 1999
Teksti:

Ensin olivat Helvetin enkelit, sitten eläinaktivistit, saatananpalvojat ja viimeksi Olli Mattila, vakoilusta epäilty virkamies. Kerran vuodessa, tänä vuonna todennäköisesti toukokuun alussa, suojelupoliisi eli Supo julistaa vuosikertomuksessaan valtakunnan viralliset viholliset. Silloin tiedotusvälineet kertovat Suomen uhkakuvista, juuri niin kuin Supo haluaa.
    Tänä vuonna Supo saanee tavallista enemmän julkisuutta sanoilleen. Se täyttää 50 vuotta ja luvassa on muun muassa ensimmäinen Supon historiasta kertova kirja.
    Avoimuus on Supolle uusi asia. Vielä 80-luvun lopulla Suposta ei herunut tietoja julkisuuteen. ”Salailun perinne näyttää istuneen niin tiukassa, ettei suojelupoliisi yksinkertaisesti osannut tai saanut avautua”, Juha Pohjonen kirjoittaa Isänmaan puolestaSuojelupoliisi 50 vuotta -kirjassa 80-luvun Suposta.
    Suojelupoliisin päällikkö, poliisineuvos Seppo Nevala sanoo, että avoin linja on alkanut jo aikaisempien päälliköiden kaudella. ”Enää mikään viranomainen Suomessa ei voi täysin kieltäytyä julkisuudessa kertomasta perustehtävistään ja toimintalinjoistaan”, poliisineuvos Nevala tuumaa.
    Suojelupoliisin julkisuus ja avoimuus on kuitenkin tiukkaan määrättyä. Siitä päättää yksin päällikkö. Nevala on suojelupoliisin kasvot.
    ”Tämähän on päällikköjohtoinen laitos. Jos joku kysyy tietoja, häntä pyydetään soittamaan Nevalalle ja kysymään lupaa. Usein ihmiset eivät vaivaudu soittamaan, ja tietoa ei tule julkisuuteen”, suojelupoliisissa vastavakoilutehtävissä työskentelevä Juha Martelius kertoo.

Vakoojasiepparin voitot

Miksi Supo sitten on vihdoinkin tullut julkisuuteen? Syynä ovat paineet avoimeen toimintaan, jotka ovat kasvaneet kylmän sodan loputtua. Samalla kun Neuvostoliitto romahti ja ideologinen valtapeli päättyi, Supo menetti virallisen vihollisensa, jolla perustella olemassaoloaan.
    ”Supon, niin kuin minkä tahansa valtiollisen instituution, täytyy oikeuttaa olemassaolonsa. 70-luvulla oli kommunismi. Kylmän sodan jälkeen legitimaatio on vaikeampaa. Siksi Olli Mattilan kaltaisen tapa-uksen ilmettyä sen näyttävä esilletuominen on tärkeää”, oikeushistorian professori Jukka Kekkonen Helsingin yliopistosta sanoo. Kekkonen pitää julkisuutta suojelupoliisille elintärkeänä.
    Kekkonen viittaa Olli Mattilan tapaukseen. Ulkoministeriössä työskennellyt Mattila on syytettynä vakoilusta. Hänet pidätettiin näyttävästi suojelupoliisin seurattua häntä useita kuukausia. Helsingin Sanomien mukaan Mattilaa syytetään melko merkityksettömien asiakirjojen luovuttamisesta venäläisille. Olli Mattila on itse sanonut joutuneensa suojelupoliisin tarkoitushakuisen tutkinnan ja manipuloinnin uhriksi.
    Professori Jukka Kekkosen mukaan Supo tarvitsee uhkakuvia. Niihin kuuluvat hänestä myös ylimitoitettu kettutyttöjen ja moottoripyöräjengien kontrolli sekä järjestäytyneen rikollisuuden uhkakuvilla maalaaminen.
    Juha Pohjonen kirjoittaa Supo-kirjan artikkelissaan, että nykyään Supon työ on yhä enemmän ennaltaehkäisevää. Ihmisten täytyy saada tietää mikä heitä uhkaa, jotta he voivat suojautua vaaralta.

Kommunistien tarkkailija

Suojelupoliisi perustettiin vuonna 1949 silloisen valtiollisen poliisin eli Valpon jatkajaksi. Sodan jälkeen oikeistomielisestä valkoisesta Valposta oli tullut kommunistinen hallitsema punainen Valpo. Kun kommunistit hävisivät 1948 eduskuntavaaleissa, Valpo päätettiin lakkauttaa ja tilalle luotiin Supo.
    50-luvulta 90-luvun alkuun saakka suojelupoliisin historiaa on määrittänyt kylmä sota. Supolla oli suuria vihollisia: kommunismi ja Neuvostoliitto. Vieraiden valtojen agenttien, etenkin KGB:n, jyllätessä Helsingissä tarvitsi Suomi oman turvallisuuspalvelunsa.
    50-luvulta lähtien Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) jäsenyys vei automaattisesti Supon kortistoon. Vuosien saatossa tarkkailuun joutuivat muut vasemmalle kallistuvat ja radikaalit liikkeet. SKP:n jäsenten rekisteröinti jatkui aina 80-luvulle saakka, kunnes presidentti Mauno Koivisto lopetti touhun.
    Kylmä sota ei kuitenkaan loppunut. 80-luvun alussa herätti kohua tapaus, jossa Supo pidätti Yleisradion toimittaja Matts Dumellin epäiltynä yhteyksistä KGB:hen. Epäilyt johtivat syytteisiin, jotka suurimmalta osin hylättiin. Dumell tuomittiin muutamaksi kuukaudeksi ehdolliseen melko heppoisin perustein. Nyt käynnissä oleva Mattilan tapaus muistuttaa ainakin julkisuudeltaan Dumellin tapausta. Tiedot, joita Dumell venäläisille antoi, olivat hänen itsensä mukaan täysin julkisia. Monissa lehdissä Dumell tuomittiin maanpetokseen ennen kuin häntä oli edes syytetty.

Luotettavuuden määrittelijä

Yleensä suojelupoliisista tiedetään hyvin vähän. Mutta jo historiansa vuoksi Supo kiinnostaa ja herättää tunteita. Mitä kommunisteja valvonut Supo tekee nykyään?
    ”Nykyisin suojelupoliisi seuraa poliittisten ääriliikkeiden tai radikaaliliikkeiden toimintaa, ehkäisee laitonta tiedustelutoimintaa, torjuu kansainvälistä terrorismia ja vartioi turvallisuutta”, valtiontilintarkastajien tarkastuskertomus vuodelta 1996 kiteyttää.
    Supon toimintaan kuuluu nykyisin luennointi yrityksille tietoturvallisuudesta. Lisäksi Supo esimerkiksi tarkastaa, etteivät Suomeen pidemmäksi aikaa tulevat ulkomaalaiset, vaikkapa pakolaiset, ole vaarallisia rikollisia tai terroristeja. Turvapaikkahakemusten pitkä käsittely johtuu usein siitä, että Supo tarkastaa tulijan taustaa.
    Viime aikoina Supo on noussut julkisuuteen luotettavuuslausuntojen kautta. Toissa vuonna annettiin 6 000 lausuntoa työntekijöiden ja hakijoiden luotettavuudesta eli siitä, onko Supon ”salaisissa kansioissa” hakijasta työnantajan kannalta oleellista merkintää. Työntekijä ei kuitenkaan itse saa tietää, mitä tietoja hänestä on annettu. Jopa suojelupoliisin päällikön mielestä tällainen järjestelmä on huono ja siihen onkin tulossa muutos, todennäköisesti jo tänä syksynä. Henkilölle, josta luotettavuuslausunto annetaan, tarjotaan mahdollisuus tarkistaa itseään koskevat tiedot.
    ”Varmaankin myös Suomeen muodostetaan monijäseninen elin, joka päättää, voidaanko lausuntoa antaa ja minkä sisältöisenä”, Supon päällikkö Seppo Nevala kertoo.

Kansainvälisen terrorismin torjuja

Vaikka kylmä sota on ohi, vakoilutoiminta rehottaa maailmalla. Supon päävihollisia ovat edelleen vieraiden valtioiden tiedustelupalvelut, joiden toimintaan paitsi seurataan myös tutkitaan ja analysoidaan. Poliisineuvos Seppo Nevalan mukaan tämän päivän uhkia suojelupoliisin kannalta ovat tieteellis-tekninen vakoilu ja kansainväliset terroristit. Supo pelkää, että joku ulkomaalainen yritys varastaa suomalaisyrityksen suunnitelmat tai iskee valtion tekniseen infrastruktuuriin ja lamauttaa toiminnot. Etenkin Yhdysvaltain, Ranskan, Iso-Britannian, Kiinan ja Venäjän tiedustelupalvelut ovat hanakoita teollisuusvakoilussa. Puhelinten kuuntelu sekä sähköpostien ja faxien vakoilu ovat Supo-kirjan mukaan maailmalla arkipäivää.
    Tällä hetkellä Supossa on 171 virkaa eli suunnilleen saman verran kuin esimerkiksi liikenneministeriössä. Muiden maiden vastaaviin organisaatioihin verrattuna Supo on pieni, kooltaan se on neljännes Säposta, Ruotsin Suposta, ja murto-osa esimerkiksi Venäjän tiedustelupalvelusta. ”Kenttämiehiä” Supolla on noin 30, joista 12 on lainassa tavallisesta poliisista. Lisäksi käytetään erilaisia asiantuntijoita ja avustajia, esimerkiksi tietolähteinä eli vasikoina. 80-luvulla vakoilusta syytetyn Matts Dumellin kirjoittaman Minä vakooja -kirjan mukaan esimerkiksi Yleisradiossa oli ainakin tuolloin Supon avustajia.
    ”Avustajat toimivat enemmänkin muilla motiiveilla kuin taloudellisen hyödyn tavoittelusta”, Seppo Nevala vastaa kysymykseen siitä, maksetaanko vasikoille palkkiota.
    Varaa Supolla on nykyisin enemmän kuin vuosiin. Supon budjetti on lamavuosista huolimatta reilussa kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut. Valtiontilintarkastajien mukaan se on noin 43-47 miljoonaa markkaa vuodessa. Vuonna 1985 se oli 19 miljoonaa ja viittä vuotta myöhemmin noin 35 miljoonaa markkaa. Tarkkoja summia tai sitä mihin rahat menevät ei kerrota.
    Poliisineuvos Nevalan vetoaa siihen, että suomalaista budjettijärjestelmää on muutettu. Eduskunnan käsittelyyn tulee hallituksen budjettiesitys, joka on paljon yleisluontoisempi kuin esimerkiksi 80-luvulla. Silloin kuka tahansa pystyi lukemaan budjettikirjasta suoraan paljonko suojelupoliisi saa rahaa ja paljonko sen henkilömäärä on. Nyt eduskunta päättää vain könttäsummasta, jonka poliisitoimi saa. Sisäasiainministeriö jakaa rahat poliisin sisällä.
    ”Ei tämä muutos ole meistä lähtenyt. Jos eduskunta itse tyytyy nykymalliin, se varmasti säilyy”, Nevala sanoo. Hän painottaa, että Supo on virasto virastojen joukossa. ”Olisi hölmöä jos yksi erottuisi muista.”

Kuka valvoo valvojaa?

Samalla kun Supon paine julkisuuteen on kasvanut, myös Supon velvollisuus tilittää asioistaan on hieman lisääntynyt. Uuteen perustuslakiin on kirjattu suojelupoliisin raportointivelvollisuus eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle, joka voi halutessaan pyytää tietoa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevissa asioissa, kuten valtion turvallisuuden valvonnasta ja vastavakoilusta.
    ”Suomi on pieni maa, jossa henkilöt tuntevat toisensa. Epävirallista yhteydenpitoa ja sitä kautta myös tiedonvälitystä eduskuntaan ja eri valiokuntiin on ollut koko ajan. Nyt perustuslakiuudistuksen yhteydessä on yhteydenpidolle luotu säädöksellinen perusta”, Nevala muistuttaa.
    Pitkään Supoa seuranneen toimittaja Esa Aallaksen mukaan Supoa valvotaan Suomessa vähän ja välinpitämättömästi verrattuna esimerkiksi Säpon valvontaan Ruotsissa. Eduskunnan perustuslakivaliokunta esitti viime syksynä huolensa Supon asiakirjojen salaamisesta. Supo haluttaisiin eduskunnan valvontaan. Esimerkiksi Sdp:n edellisen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Erkki Tuomiojan mielestä valvontaa pitäisi lisätä ja hyvä taho olisi vaikkapa perustuslakivaliokunta.
    Tieto eduskunnasta Supoon tuntuu kulkevan huonosti, sillä Supon Nevala sanoo, ettei ole havainnut pyrkimyksiä valvonnan lisäämisestä muutoin kuin ulko- ja turvallisuuspoliittisissa asioissa.
    ”Ilman säädöspohjaakin tulemme jatkamaan yhteydenpitoa muun ohessa keskeisiin eduskunnan toimielimiin”, Nevala kertoo.

Tarvitaanko Supoa enää?

Koko suojelupoliisin 50-vuotisen historian ajan, kuten myös Supon edeltäjien Valpon ja Etsivän Keskuspoliisin aikana, salamyhkäisen ja omia polkujaan kulkevan poliisin olemassaolo ja tarve on kyseenalaistettu. Eduskuntaan kysymys Supon lakkauttamisesta nousi viimeksi 1970-luvulla, eikä ajatus sen lakkauttamisesta ole vieläkään kuollut.
    Esimerkiksi Erkki Tuomioja sanoo suoraan, että Supo pitäisi lakkauttaa ja sen välttämättömät tehtävät siirtää keskusrikospoliisille.
    ”Tuomiojan mielipide lienee 70-luvun eduskunta-aloitteesta. Viimeaikoina tällaisia ehdotuksia ei ole esitetty”, Nevala kuittaa lakkauttamispuheet.
    Tältä vuosikymmeneltä tai ei, suojelupoliisin tehtävien siirtäminen keskusrikospoliisille on ollut esillä viimeksi muutama vuosi sitten. Vuonna 1995 Seppo Nevala ehdotti itse Helsingin Sanomien haastattelussa Supon lakkauttamista ja yhdistämistä keskusrikospoliisiin. Tuolloin vielä sisäasiainministeriön poliisiosastolla työskennelleen Nevalan mielestä Supon tehtävät olivat vähentyneet ja se oli ryhtynyt haalimaan itselleen muiden tehtäviä. Edes vakoilun torjunta ei hänestä vaatinut erillistä poliisia.
    Erkki Tuomiojan kriittisyys juontuu jo 60-luvulta, jolloin hänen mukaansa Supo suhtautui vainoharhaisesti rauhanliikkeeseen ja nuorisoliikkeisiin. ”Samanlaista suhtautumista tuntuu olevan esimerkiksi uusia ympäristöliikkeitä kohtaan”, Tuomioja sanoo. Luonto-Liiton pääsihteeri Tuomas Rantanen on samaa mieltä Tuomiojan kanssa. ”Suojelupoliisi pyrkii pelaamaan taitavasti julkisuudella, antamaan asioille poliittista sisältöä ja luomaan uhkia.”
    Suomen aseistakieltäytyjäliiton pääsihteeri Juha Keltti syyttää Supoa suoranaisista laittomuuksista. Hänen mukaansa kylmän sodan jälkeen tapetille joutuivat ensin anarkistit.
    ”1990-luvun puolivälissä kohteeksi tuli eläinaktivismi, joka yhdistettiin anarkismiin ja punk-liikkeeseen. Aktivistien laittomien iskujen tutkinnan varjolla hankittiin tietoa aivan laillisista järjestöistä ja niiden jäsenistä, osaksi laittomilla poliisitoimilla. Likaisen työn, esimerkiksi kotietsinnät, teki useimmiten keskusrikospoliisi, mutta viholliskuvat määritteli ja selitysmallit esitti suojelupoliisi”, Keltti sanoo.
    Seppo Nevala ei usko suojelupoliisin ylilyönteihin. Hän vetoaa poliisin varsinkin nuorison keskuudessa kasvaneeseen kannatukseen. ”Sekin osoittaa, ettei toimivaltuuksia ole ylitetty.”
    Nevala painottaa sitä, että järjestö kuin järjestö joutuu lakia rikkoessaan poliisin hampaisiin. ”Päämäärät saavat olla vaikka kuinka radikaaleja tahansa. Mutta ikävä kyllä monet näistä eläinsuojelun alueella toimivista ääriryhmistä ovat lähteneet laittomuuksien tielle. Eivät turvallisuusviranomaiset voi seisoa tumput suorina, jos voimassa olevaa lainsäädäntöä selvästi rikotaan ja syyllistytään rikoslaissa rangaistavaksi säädettyihin tekoihin.”
    Pääsihteeri Juha Keltin mielestä suojelupoliisi toimii usein itse tavalla, josta ääriryhmiä syytetään: laittomasti. ”Seppo Nevala on itse myöntänyt 1980-luvulla tapahtuneen salakuuntelun, mutta on väittänyt sitä luvalliseksi tavanomaisen oikeuden nojalla. Poliisilla ei kuitenkaan voinut olla sellaista toimivaltaa muutoin kuin kirjoitetun lain nojalla. Supo siis rikkoi kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaa yleissopimusta”, Keltti huomauttaa. Hän kertoo, että muutamia kuukausia ennen Orimattilan laukauksia muuan poliisi kertoi Hufvudstadsbladetissa, että turkisiskuja tekevien eläinaktivistien toimet tiedetään. Mutta näyttöä ei voida esittää oikeudessa, koska tiedot on hankittu lainvastaisesti teknisellä laitteella.

Heikki Valkama
kuvat Anne Hämäläinen
Seppo Nevalan kuva Riku Isohella