Ohjaaja Jarmo Lampela, 35, nousi julkisuuteen elokuvallaan Sairaan kaunis maailma (1997). Sekä kriitikoiden että yleisön pitämä 90-luvun huumenuorista kertova elokuva oli läpimurto. Sen kaltaista kuvallista kerrontaa, värejä ja rytmiä ei ollut suomalaisissa elokuvissa aiemmin nähty.
Julkisuuteen Lampela tosin nousi vastentahtoisesti. Sairaan kauniin maailman tullessa ensi-iltaan hän tuskin antoi haastatteluja. Lampela ei edelleenkään tunnu viihtyvän haastattelutilanteessa. Hän vaikuttaa henkilöltä, joka antaisi mieluummin töidensä puhua puolestaan.
Silloin kun Lampela ei tee elokuvia hän ohjaa televisiota ja teatteria. Viimeisin teatteriprojekti on hänen teatteri Eurooppa neljälle ohjaamansa ja käsikirjoittamansa näytelmä Illan viimeinen. Televisiossa puolestaan pyörii Lampelan ohjaama komediasarja Loistavat Jerkun pojat. Töistä tuorein on viime viikolla ensi-iltansa saanut elokuva Rakastin epätoivoista naista. Tampereen lyhytelokuvajuhlilla yleisön suosikkina pari viikkoa sitten palkittu elokuva kertoo helsinkiläisen lähiön mutkikkaista ihmissuhteista.
”En pidä itseäni niinkään teatteriohjaajana. Mutta rytmiikan lajit teatterissa ovat samat kuin elokuvassa”, hän sanoo. Suurimpana erona teatterin, tv:n ja elokuvan ohjauksen välillä hän pitää valmistelua. Kun teatterissa on useita viikkoja aikaa puhua näyttelijöille ja hioa kohtausta, tv-työssä valmisteluaikaa on vartti per kohtaus. Elokuvassa valmistelulle on parhaimmillaan aikaa kuukausia.
”Tv- ja elokuvatyössä myös väline vie olennaisen osan ohjaajan työstä. Teatterin tekeminen on henkireikä. Teatterissa oppii puhumaan ääneen, eikä pidä itsestään selvänä, että näyttelijät tietävät mistä kohtauksessa on kysymys.”
Ennen Sairaan kaunista maailmaa Lampela niitti mainetta lyhytelokuvallaan Pidetty hiljainen mies (1995). Elokuvan valmistuessa Lampela oli ollut viisi vuotta Ylen palkkalistoilla. Hän on ohjannut tois-takymmentä tv-sarjaa ja dokumentteja ja useita näytelmiä. Hän on myös ehtinyt toimia tuottajana ja käsikirjoittajana. Muutama vuosi sitten Lampela perusti tuottaja Mika Ritalahden ja kuvaaja Harri Rädyn kanssa oman tuotantoyhtiön, Lasihelmifimi Oy:n.
Sairaan kaunis Lampela
Lampelan elokuvista puhuttaessa on väärin häntä itseään kohtaan puhua pelkästään Lampelan töistä. Hän kun ei ole mikään itsevaltias auteur-ohjaaja vaan pikemminkin tiiminvetäjä. Lampelan oikeakäsi on kuvaaja Harri Räty, joka aikoinaan aloitti elokuvataiteen osastolla samalla kurssilla kuin Lampela. Räty oli kuvaajana Lampelan lopputyössä ja yhteisiä töitä on kertynyt toistakymmentä.
”Kun saan käsikirjoituksen, Harri saa sen samaan aikaan. Sitten keskustelemme sisällöstä ja käymme elokuvan kohtaukset läpi. Luemme ja mietimme, nouseeko esimerkiksi jokin tunnelma määrääväksi”, Lampela kertoo. Ennen kuvasuunnittelua Lampela ja Räty miettivät elokuvan kokonaistyyliä, esimerkiksi sävyä ja värimaailmaa. ”Hyvin pian alkaa myös yhteistyö pukusuunnittelijan ja lavastajan kanssa. Se on sellaista höpöttämistä. Mitä enemmän puhuu, sitä varmempaa on se, että ollaan jotain tekemässä.”
Rakastin epätoivoista naista -elokuvan teossa höpötettiin tavallista enemmän. Ensin Lampela, käsikirjoittaja Tove Idström ja tuottaja Tero Kaukomaa hioivat käsikirjoitusta ja sitten aloitettiin itse elokuvan suunnittelu. ”Meillä oli vuosi aikaa valmistella elokuvaa. Visuaalista ilmettä, puvustusta ja elokuvan värimaailmaa mietittiin hyvissä ajoin”, Lampela muistelee.
Elokuvan synty on erikoinen. Tuotantotukea jakava Suomen Elokuvasäätiö tilasi neljältä käsikirjoittajalta tekstin tunnin mittaiseen elokuvaan. Erikoista tilauksessa oli, että käsikirjoittaja saisi vapaasti valita, kenen kanssa elokuvan tekee. Yksi tilauksen saaneista, käsikirjoittaja Tove Idström tiesi heti, kenet ohjaajakseen haluaa. ”Kukaan muu ei olisi voinut tehdä elokuvaa samalla lämmöllä ja lempeydellä kuin Jarmo”, Idström hehkuttaa. Idström ja Lampela tuntevat toisensa vuosien takaa.
Kun Lampela aloitti teatterikorkeakoulussa näyttelijän opinnot, Idström opetti siellä teatterihistoriaa. Kun Lampela siirtyi taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteenosastolle, Idström vastasi käsikirjoituksen opetuksesta. Idström on ollut myös dramaturgina Lampelan ohjaamissa näytelmissä ja Sairaan kaunis maailma -elokuvassa.
Suomin rumin lähiö
Rakastin epätoivoista naista -elokuvasta paistaa tekemisen ilo: kuvausryhmän viihtyvyys näkyy lopputuloksessa ja näyttelijöillä on selvästi hauskaa.
”Elokuvan teko oli poikkeuksellisen helppoa. Tässä tapauksessa helppous lähti tekstistä. Elokuvan ihmiset ovat niin tuttuja ja tilanteet helppoja. Näyttelijöiden oli helppo samaistua henkilöihin. Jokaisella on jonkinlainen ihmissuhde, joka on päättynyt erikoisesti”, Lampela toteaa. Kun aiheena on tavallinen lähiö, kaikki tietävät, mistä on kyse.
”Asuin itse viisi vuotta yhdessä Suomen rumimmista lähiöistä Vantaalla. Siellä tutustuin mielenkiintoisiin pariskuntiin, esimerkiksi yläkerran pariin, joiden riitelyä kuulin joka viikko neljän vuoden ajan. Samat naamat tapaavat lähiöpubeissa, vaihtavat miehiä, vaihtavat naisia, ja jollain lailla pysyvät kuitenkin puheväleissä.”
Rakastin epätoivoista naista -elokuvassa on erityisen hieno synnytyskohtaus, josta Lampela itsekin tuntuu olevan ylpeä. Elokuvan teknisestä toteutuksesta puhuminen saa hänet innostumaan.
”Harri Räty, kolmen lapsen isä, on ollut synnytyksessä mukana, itse en koskaan. Juttelimme synnyttäneiden naisten kanssa siitä, mitä he muistavat tilanteesta. He muistivat hyvin omituisia asioita. Toteutimme kohtauksen niin, että synnytys on utuinen ja skarpit hetket ja ilmeet haetaan ja palataan taas utuiseen kuvaan”, Lampela kuvailee ja kertoo, kuinka tehoa synnytyskohtaukseen haettiin vaihtamalla synnytyksen alkaessa kameranopeutta.
Sekä Sairaan kaunis maailma että Rakastin epätoivoista naista toimivat erityisesti rytmillisesti. Niissä on hyvä biitti.
”Rytmi tulee varmaan tekstin analysoinnin kautta”, Lampela miettii. ”Kohtausten rytmi löytyy tekstistä. Sitten on suunniteltava, onko saman rytmisiä kohtauksia peräkkäin ja jos on niin miksi. Myös leikkaajan silmään on luotettava. Esimerkiksi Sairaan kauniista maailmasta heitettiin kymmenisen kohtausta pois.”
Rakastin epätoivoista naista elokuvateatteri Dianassa.
Heikki Valkama
kuva Tiina Karjalainen
