01. huhtikuuta 1999
Teksti:

Vain 68,3 prosenttia kansasta halusi äänestää ja syy on tietysti kansan. Puhumattakaan nuorista, joista uurnille vaivautui vain puolet. Nuoret ovat niin passiivisia. Ah!
    Entäpä jos vika onkin järjestelmässä? Nykyisenkaltainen puoluelaitos ja äänestysjärjestelmä ovat olleet käytössä jo liki sata vuotta. Ehkä aika on ajanut niiden ohi?
    Suuret puolueet eivät vängälläkään suostuneet aatteelliseen keskusteluun ennen vaaleja ja vaalien jälkeenkin Emun, EU:n, Naton ja ydinvoiman kaltaisissa intohimoja herättävissä kysymyksissä rintamalinjat menevät puolueiden sisällä, ei välillä. Politiikan sisältöihin on yksittäisenä äänestäjänä lähes mahdoton vaikuttaa. Ei siis ihme, että äänestäjät jäävät kotiin.
    Minullekin kävi jo kahdeksatta kertaa köpelösti: äänestämäni ehdokas ei tullut valituksi. Jälleen kerran samalta listalta valittiin äänelläni henkilö, jota en olisi millään ilveellä kannattanut. Ensi kerralla mietin taas kahdesti ennen kuin äänestän.
    Nuorten äänestäjien aktivoimiseksi on esitetty äänestysiän laskemista parilla vuodella. Sen rinnalla on myös tarjottu erilaisia nettiparlamentti- ja teledemokratia-hankkeita. Ainakin Tampereen yliopiston mediakulttuurin ja viestintäkasvatuksen professori Tapio Varis uskoo, että tietoverkko lisää demokratiaa.
    Entäpä jos innostus kansanvaltaa kohtaan palaisi perinteisiä pelisääntöjä muuttamalla? Hesarin Kuukausiliitteessä heitettiin ajatus vastaäänestä. Eräällä sähköpostilistalla ehdotettiin eduskunnan toimikauden muut-tamista kolmivuotiseksi. Eduskunta ei ehdottajan mukaan nauti enää kautensa lop-pupuolella äänestäjien luottamusta, sillä maailma muuttuu sen ympärillä nykyään niin nopeasti. Listalla ehdotettiin myös kansanäänestysten lisäämistä. Viimeinen ajatus herätti kiinnostuksen: äänisalkun hajottaminen. Ehdotuksessa äänestäjällä olisi perinteisen ykkösäänensä lisäksi tois-sijaisia ääniä, joita hän voisi jakaa samanhenkisille ehdokkaille. Tällä menettelyllä äänestäjä voisi ohjata politiikan sisältöä nykyistä enemmän. Ja tilastonikkarit olisivat jälleen onnellisia: kansa palaisi vaaliuurnille.

Jan Erola
päätoimittaja

Vastapääkirjoitus: Demokratian itsepuolustus

Päätoimittaja Erola ennustaa nykyisen puoluelaitoksen ja jopa äänestysjärjestelmän tulleen tiensä päähän. Hänen päättelynsä perustuu lähinnä siihen, ettei Erolan oma ehdokas mennyt näissäkään vaaleissa läpi. Viiltävän analyysinsa lopuksi Erola vielä ryhtyy vaahtoamaan teledemokratiasta, nettiparlamentista ja eduskunnan toimikauden muuttamista kolmivuotiseksi. Mitä seuraavaksi? Kansanäänestykset Otto-automaattien yhteyteen? Äänestyspisteet McDonald’seihin?
    Muutetaan vaan vaalijärjestelmää, mutta aloitetaan muutokset puolueista. Niiden jähmeys vastata uuden ajan haasteisiin paljastui karulla tavalla vaaliohjelmissa, joissa globalisaatio sivuutettiin sivulauseissa ja päälauseissa luvattiin turvallisuutta kansalle.
    Parasta turvaa on tieto. Suomalaiset puolueet voisivat vallitsevissa oloissa tarjo-ta kansalaisille väylän ymmärtää ylikansallista päätöksentekoa ja satsata myös keinoi-hin vaikuttaa siihen. Vaalipuheet arjesta eivät ole niin pöhköjä kuin ehkä kuulostavat. Puolueet voisivat todella olla kansalaisten arjen eli elinympäristön puolustajia ylikansallisia mörköjä vastaan. Mutta ensin politiikka pitää palauttaa puolueille.
    Surullisinta vaaleissa oli se, ettei mikään puolue tunnu todella tietävän miten politiikan voisi tuoda takaisin sinne minne se kuuluu. Valtio, joka on ylikansallisen EU:n mallioppilas ja pyörii ylikansallisen yrityksen varassa, ei voi suhtautua kansallisen tason päätöksenteossaan globalisaatioon näin heppoisesti. Puolueiden tehtävä on demokratian itsepuolustus, kuten Urho Kekkonen kirjoitti jo vuonna 1937.
    Onneksi nuoren polven poliitikoille kansainvälinen toimintaympäristö on yhtä luonteva kuin kotimainenkin. Heille esimerkiksi europarlamentti ei ole norsujen hau-tausmaa, vaan varteenotettava vaihtoehto.

Jaakko Lyytinen
nuorille kansainvälisyys ei ole pelkkä mörkö