27. marraskuuta 1998
Teksti:

Apartheidin painajainen päättyi Etelä-Afrikassa virallisesti vuonna 1994, kun mustien ANC-puolue nousi valtaan. Menneisyys on kuitenkin kylvänyt maahan väkivallan kierteen, josta ei tunnu olevan poispääsyä.
    Etelä-Afrikka on maailman kolmanneksi vaarallisin maa. Tänä vuonna murhia on tehty jo yli 11 500. Jokaista sataatuhatta asukasta kohden Etelä-Afrikassa tapetaan vuodessa 65 ihmistä. Murhaluvuissa edellä ovat vain Kolumbia ja Swazimaa.
    Raportoiduissa seksuaalirikoksissa Etelä-Afrikka on kärjessä: joka 18. minuutti joku raiskataan.
    Erityisesti köyhien mustien asuma-alueilla järjestäytyneellä rikollisuudella on näppinsä pelissä kaikessa. Siellä on vain kolme tapaa tehdä rahaa: päivittäistavarakauppa, huumeet sekä kuljetusliikenne työpaikoille.
    Työpaikkakuljetuksista on tullut rikollisten hallitsema bisnes. Matkat hoituvat minibusseiksi rakennetuilla pakettiautoilla, joita hoitavat yksityiset taksifirmat. Esimerkiksi Johannesburgin esikaupungeissa takseilla liikkuu päivittäin töihin ja takaisin miljoonia ihmisiä.
    Reiteistä käydään veristä kamppailua gangstereiden suojelemien taksibussifirmojen välillä, kun viranomaiset eivät valvo liikennettä. Firmojen reviirikamppailussa ammuttiin tämän vuoden alkupuoliskolla 60 ihmistä – lähinnä viattomia matkustajia.
    Myös omaisuusrikollisuus kukoistaa Etelä-Afrikassa. 42 miljoonan asukkaan maassa tehtiin kotimurtoja viime vuonna yli kaksi miljoonaa. Kaikki turistioppaat varoittavat autokaappauksista. Autovuokraamossa neuvotaan lukitsemaan autonovet ja pitämään liikennevaloissakin kolmen metrin rako edessä olevaan autoon siltä varalta, että pääsee pakoon, jos joku yrittää kaapata auton aseella uhaten.
    ”Punaisia päin ajaminen ei ryöstötapauksessa ole rangaistavaa”, vuokrauspalvelun virkailija kertoo.

Köyhyys ajaa rikoksen tielle

”Apartheidin vastaisen taistelun aikana ANC opetti mustat taistelemaan järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan kaikilla asteilla”, selvittää Britanniasta Etelä-Afrikkaan 70-luvulla muuttanut valkoinen eläkeläismies. ”Mustat jättivät koulun sikseen ja unohtivat tahallaan maksaa vuokrat, sähköt ja vedet. Valkoisia vastaan tehtyjä rikoksia voitiin väittää poliittisiksi, ne olivat osa vapaustaistelua.”
    Entiset vallankumoustaistelijat eivät enää osaa muuta kuin tehdä rikoksia, mies antaa ymmärtää. ”Nyt kun ANC on vallassa, heillä on vaikeuksia saada ihmisiä jälleen tottelemaan valtiota.”
    Väkivaltatutkija Donald Skinner ei jaa brittimiehen näkemystä. Hänen mukaansa ANC:n ”toverit” oli koulutettu tiukkaan kuriin. ”Pääsyyllisiä rikollisuuteen ovat köyhyys ja alikehittyneisyys”, toteaa Skinner, joka työskentelee väkivallan ja kidutuksen uhrien traumakeskuksessa. Kapkaupungissa sijaitsevaa traumakeskusta tuetaan Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston demokratiarahastosta.
    Skinner muistuttaa, että rikollisuuden siemen kylvettiin valkoisten toimeenpanemissa mustien pakkosiirroissa. Karuille alueille viedyt yhteisöt olivat oivaa kasvualustaa järjestäytyneelle rikollisuudelle ja päihteiden käytölle.

Poliittinen kuuma peruna

Väkivallan kierre on ANC:n hallituksen suurimpia ongelmia. Poliisivoimiin ja vankeinhoitoon käytetään neljännes enemmän rahaa kuin ennen vuotta 1995, vaikka Etelä-Afrikalla oli jo tuolloin todellinen poliisivaltio.
    Oppositiossa oleva valkoisten kansallispuolue haukkuu ANC:tä maan ajamisesta anarkian partaalle. ANC:n poliitikot puolestaan syyttävät ongelmista apartheidia.
    Etenkin poliisikunta on joutunut tulilinjalle. Sitä syytetään valkoisten suosimisesta.
    Kesällä tapahtuneen valkoisen nunnan raiskausmurhan syylliset saatiin heti kiinni. Kun taas heinäkuussa Kwazi-Natalin maakunnassa teurastettiin tuliaseilla kymmenhenkinen musta perhe sänkyihinsä, syyllisiä ei löytynytkään. Vain pari viikkoa aikaisemmin kahdeksan mustaa lahdattiin kapakkaan, jossa he olivat katsomassa televisiosta jalkapalloilua.
    Mustat syyttivät murhista valkoisia ääriaineksia, jotka haluavat lietsoa mustia sotimaan keskenään. Toinen vaihtoehto on, että verilöyly oli oikeasti osa zulu-klaanien voi-mainmittelöä. Kesän aikana taisteluissa menehtyi viitisenkymmentä ihmistä.
    Virkavalta on rikosaallon edessä voimaton. Apartheidin aikana poliisikunta keskittyi muun rikollisuuden sijaan poliittiseen valvontaan ja korruptio rehotti. Demokratian aikana Etelä-Afrikan poliisi on osoittautunut tehottomaksi, eivätkä tasaisin väli-ajoin toteutettavat kampanjat rikoslukujen pudottamiseksi ole onnistuneet.
    ”Poliisi on nykyään jakautunut kahtia: niihin, jotka puolustivat apartheidia ja niihin, jotka vastustivat sitä”, Skinner kertoo poliisin sisäisestä ilmapiiristä.
    Poliisien palkkataso ja muut tukijärjestelmät ovat heikkoja ja työntekijät huonosti motivoituneita. Poliisikorruptio onkin edelleen suuri ongelma.

Valkoiset vaeltavat etelään

Suuri osa rikollisuudesta on ulkomaista tuontitavaraa, sillä Etelä-Afrikka on huumeiden kauttakulkumaa muualle Afrikkaan. ”Rajavartiointi on höllentynyt demokratisoitumisen jälkeen”, Skinner selittää.
    Kaupunkikierros Johannesburgissa vahvistaa Skinnerin väitteet: ennen rauhallinen valkoisten kaupunginosa Hillbrow on muuttunut muutamassa vuodessa nigerialaisten huumeparonien hallitsemaksi ghetoksi, jonne valkoisella miehellä ei ole asiaa. Paikalliset mustatkin pelkäävät kuollakseen liikkua kadulla.
    Johannesburgin alati kasvavalla rikollisuudelle saattaa olla kauaskantoisia vaikutuksia, sillä kaupungin hallitsema koillinen Gautengin provinssi on maan taloudellinen sydän. Johannesburgin ympäristö takoo peräti 40 prosenttia Etelä-Afrikan bruttokansantuotteesta. Se on samalla 15 prosenttia koko Afrikan tuotannosta.
    Kun rikolliset muuttavat Gautengiin, pakenevat liike-elämä ja yhä useampi valkoinen Kapkaupunkiin. Eteläisen kaupungin väkiluku on kolminkertaistunut sitten vuoden 1970.
    ”Elämä Johannesburgissa on muuttunut mahdottomaksi rikostilanteen takia. Mekin aiomme muuttaa Kapkaupunkiin ensi vuoden alussa”, kertoo Britanniasta 90-luvun alussa eläkepäiviään Etelä-Afrikkaan viettämään muuttanut Johnsonin pariskunta.
    Kauniissa Kapkaupungissa asuva suomalaismies palauttaa maan pinnalle: ”On täälläkin rikollisuutta, ei Kapkaupunkikaan mikään lintukoto ole.”

Talous ratkaisee

Väkivallan kierteelle ei näy helppoa ratkaisua tutkija Skinnerin mukaan. Kaikkien rikollisten sulkeminen vankiloihin ei ole mahdollista, sillä niissä on jo puolet liikaa asukkeja. Viime kesänä vankeja oli suhteessa väkilukuun kuusi kertaa enemmän kuin Suomessa. Vankeja joudutaan vapauttamaan ennen tuomioiden päät-tymisiä, jotta uusia asukkeja saadaan tilalle.
    Skinnerin mielestä Etelä-Afrikan talous on saatava kuntoon, jotta rikollisuusongelmasta päästäisiin eroon. Lisäksi on selvitettävä apartheidin perintö henkilökohtaisella, taloudellisella ja yhteisöllisellä tasolla.
    ”Menneisyyden vääryyksiä käsittelevä totuuskomissio ja maanja-koon liittyvät järjestelyt ovat tärkeitä, mutta taloudellinen kasvu on ehdoton edellytys ongelman ratkeamiselle.”
    Rikollisuuden lisääntymisen pelätään ajavan investointeja ja yrityksiä ulos Etelä-Afrikasta, joka jo nyt kärsii 40 prosentin työttömyydestä. Pelottavaa esimerkkiä näytti Etelä-Afrikan oma Nokia, kaivosjätti Anglo American, joka ilmoitti lokakuussa muuttavansa pääkonttorinsa Lontooseen. Noin yhdeksän miljoonan työttömän tulevaisuutta ei helpota tieto kahden prosentin vuotuisesta väestönkasvusta.
    Maaseutua repii edelleen maanjakoon liittyvä eriarvoisuus. Valkoiset ovat saaneet vallanvaihdon jälkeen pitää halussaan 80 prosenttia viljeltävästä maasta. Heidän ehtonsa demokratisoitumiselle oli, ettei maata kansallisteta. Jako on herättänyt paljon katkeruutta mustissa ja luottamuksen ilmapiirin saavuttamiseen on vielä pitkä matka.
    Ehkä ratkaisu löytyy antikvariaatissa kirjan välistä löytämästäni lapusta, jossa lukee: ”Valitakseen rauhan, arvostuksen, vapauden, hauskuuden, rakkauden, meidän tulee saada edes vähän kokemusta niistä. Jos ihminen ei ole koskaan kokenut niitä, hän ei voi myöskään uskoa niihin.”

Jan Erola
Kuva A4 Media