04. syyskuuta 1998
Teksti:

Kesää hallitsi selvästi yksi teema. Väkivalta.
    Suurimmassa mittakaavassa asetelma oli läntinen maailma vastaan itäinen. Historian siivet havisivat, sillä keskiajan Euroopan pahin vihollinen tuli myös idästä, sieltä jossa luetaan oikealta vasemmalle. Innostunut hunni. Nyt Yhdysvallat iski Bill C:n imussa ohjuksilla kertalaakista takaisin, joten kyynikko voisi kaiketi sanoa, että pata Attilaa soimaa.
    Kotimaassakin tapahtui. Naiset tarttuivat tänä kesänä teräaseisiin niin innokkaasti, ettei liene feministiä, joka ei syksyllä kävelisi kadulla ylpeästi leuku pystyssä. Väkivalta onkin liian pitkään yhdistetty vain miehiseen käytökseen: kerrotaan Brutuksen todenneen jo vuonna 44 eKr. että joskus tikarikin on sentään vain tikari.
    Muuan suvemme väkivaltaisista tapahtumista oli ulkomaalaisten tekemä poliisin puukotus. Tälle haettiin selitystä nuorten maahanmuuttajien turhautumisesta: koulutusta vastaavaa työpaikkaa on muukalaisena vaikea löytää, eikä kukaan tahdo olla loppuelämäänsä Hassan, vessan kassa.
    Edellämainitussa tapauksessa kukaan ei onneksi menehtynyt. Toisin olisi voinut käydä, jos asialla olisivat olleet Härmän häjyt: perinteisen kotimaisen toimintamallin mukaan asioita ei jätetä kesken lojumaan – paitsi sitten vainajat. Pyytää perisuomalaista lopettamaan tappelu on yhtä toivotonta kuin sanoa linnunpoikaselle että älä syö syötyä. Poikkeuksena tietenkin Saarijärven Paavo, joka kehotti kääntämään toisenkin kasken.
    Yhtä perisuomalainen ilmiö ovat kesäteillä itsensä – ja pahimmissa tapauksissa muitakin – ylinopeudella hengiltä saaneet kuljettajat. Aina tuntuu löytyvän niitä vauhtihulluja, joita hävetti kun Kekellä ei ollut turboa: Suomihan on ahdinvaltakunta, joten tosi kuskit päästävät täysillä heti kun kelit sallivat. Ja koska puusta on ihminen laskeutunut, niin puuhun on myös mentävä.
    Tilastokeskus puolestaan päästi elokuussa englantilaisiin lehtiin virheellisen tiedon, jonka mukaan Helsinki olisi Euroopan toiseksi väkivaltaisin kaupunki heti Moskovan jälkeen. Matkailun edistämiskeskusta alkoi heti huolestuttaa, josko ulkomaalaiset ovat enää ensi vuonna valmiita vaihtamaan elämänsä kesään Pohjolassa: voihan olla, ettei turisteja enää innosta aloittaa aamunsa Tukholmassa ja päättää päivänsä Helsingissä.
    Koko juttu oli kuitenkin siis lapsus, joka korjattiin seuraavana päivänä. Oikeasti Helsinki on Euroopan kymmenen turvallisimman kaupungin joukossa. Kymmenentenä.
    Karhuista viis. Suvella on terävämmät hampaat.