Kulttuurikuume ei tartu

T:Teksti:

Ruotsalaiset – aina niitä joutuu kadehtimaan. Ystävälleni Jacob Bromsille tarjottiin vuosi sitten unelmatyötä. Hänet kutsuttiin mukaan viiden hengen työryhmään, joka vastaa Tukholman kulttuuripääkaupunkivuoden 1998 musiikkitarjonnasta!
     Enkä väitä, etteikö tanssibiitistä kiinnostunut 25-vuotias ystäväni olisi työhön sopiva. Mutta kateutta herättää, että tämä nuorimies jättää lääketieteen opiskelut, ajaa taksia, etsii gurua kaukoidässä ja saa lopulta määräaikaistyön, josta poikii näin haastava ylennys.
     Enkä ole ainoa kateellinen. Jacob on oppinut puhumaan vähätellen kulttuuripääkaupunkivuoden valmisteluun kuuluneista ilmaisista opintomatkoistaan. Koko 120 hengen organisaatio antaa varovaisia lausuntoja. Tukholmalaisten mielissä eivät kummittele muistot Helsingin juhlaviikkojen sotkuista, mutta olympialaislobbaukseen upposi miljoonia ja Kööpenhaminan vuosi EU:n kulttuuripääkaupunkina 1996 tuotti miljoonatappiot.
     ”Meitä on melkein puolet vähemmän ja budjetti on paljon pienempi”, Jacob puolustautuu. Budjetti on vain 460 miljoonaa kruunua.
     Joulun alla iltapäivälehti Expressen täytti kolmena päivänä aukeaman hankkeen kriitiikillä. Lehden riemuksi päämajan seinään tilattu logokyltti maksoi 400 000 kruunua. Lisää paljastuksia etsitään suurennuslasilla.
     ”Yleinen ilmapiiri ei ole kuplivan odottava. Nyt meidän täytyy todistaa, mitä viime vuoden aikana on saatu aikaiseksi ja miten rahat on käytetty.”

Kesä tuo runsauden

Helsinki on yksi kahdeksasta Euroopan kulttuuripääkaupungista vuonna 2000. Saa nähdä nouseeko meillä korkeampi kulttuurikuume kuin Ruotsissa, jossa gallupin mukaan 71 prosenttia ei osaa nimetä vielä yhtään tämän vuoden kulttuuripääkaupunkitapahtumaa.
Lisäksi juhlavuoden katalogia on hankala lukea. Projekteja kuvaillaan epämääräisesti, koska suurin osa niistä on vasta hahmottumassa.
     ”Tärkeä osa valmistelua on ollut saattaa eri kulttuurialojen ihmisiä yhteen ja synnyttää yhteistyötä. Tuloksia ei vielä näe.”
     Jacob koordinoi pariakymmentä tapahtumaa, joissa soi kaikkea kokeellisen taidemusiikin, urbaanin tai etnon jazzin ja teknon väliltä. Hän odottaa eniten kesää ja Stubnitzista saapuvaa jättimäistä kalastusalusta, joka kelluu Tukholman edustalle heinä- ja elokuuksi. Sen pakastehuone on Euroopassa tunnettu esiintymispaikka.
     ”Suomalaisille vinkiksi: tukholmalaisten klubitiskijukkien yhdistys lähtee kesällä bussilla kiertueelle pohjoismaihin, pitää bileitä ja opettaa tiskijukan taitoja.”
     Parhaat tiedot vuoden tapahtumista saa kulttuurivuoden nettisivuilta osoitteesta www.stockholm98.se. Sivuilta löytyvät myös Tukholman yliopiston kulttuuripääkaupunkivuoteen liittyvät kurssit ja seminaarit. Juhlavuoden avajaiset järjestetään 17. tammikuuta.

Minna Joenniemi
Piirros Sanna Skants