28. marraskuuta 1997
Teksti:

Oletko hieraissut silmiäsi Linja-autoasemalla, Kluuvikadun ja Pohjoisesplanadin kulmassa tai ehkä Hyvinkään rautatieasemalla? Tutuissa mainoksisa on jotain uutta. Ne on koottu uudelleen.
    Paperitodellisuuksia oli Taideteollisen korkeakoulun harjoituskurssi, jota oli ohjaamassa sveitsiläinen kuvataiteilija Eva Saro. Mainosjulisteiden uudelleenkäsittely on menetelmä, jonka Saro kehitti pari vuotta sitten Brasiliassa, tarkoituksena saada ihmiset katsomaan mainontaa uusin silmin. Eva Saro kaivaa esiin mainoskuviin kätkeytyvän avoimen ja piiloerotiikan, joka yhä enemmän alkaa muistuttaa pornografiaa.
    Susan Brownmiller
, amerikkalainen journalisti ja kirjailija, sanoo, että nykyään ei ole enää muodikasta tunnustaa järkyttyvänsä pornografiasta.
    ”En ole niinkään järkyttynyt kuin kyllästynyt. Mielestäni Pamela Anderson on ikävystyttävä. Mutta on totta, että jos yrität osoittaa, mitä on eroottisten kuvien takana, ihmiset pitävät sinua takapajuisena. Naisen vartalon kauneus on mainoskikkanakin niin loppuun kaluttu! Mutta tietysti jokainen paljastettu naisen ruumis on myös minun ruumiin, enkä voi olla tuntematta empatiaa. Tavallaan lapsipornon esiinmarssi on havahduttanut ihmiset myös aikuispornoa vastaan”, Saro sanoo.
    Pikkutyttönä häntä häiritsi, kun aikuiset katsoivat hänen kasvavia rintojaan. ”Kuvittelin myös, että minulla oli vääränlainen hymy, koska kuvien malleilla oli toisenlainen. Naisten ruumiitten käyttö oli lähtökohtana työlleni. Huomasin, että eroottisissa mainoksissa naiset olivat aina horisontaalisessa asennossa ja miehet tummaihoisia.” Mexxin parfyymin mainoksessa vaalea tyttö halaa mustaa poikaa ja katsoo kameraan uhittelevasti hymyillen. Hän haluaa shokeerata vanhempiaan. Mutta taidehistoriassa on pitkä perinne naisten esittämisessä vaaleampi-ihoisina, niin että loppujen lopuksi kuvassa ei ole kyse eksotismista tai suvaitsevaisuudesta, se vain noudattaa vanhoja kaavoja.
    Brasiliassa Saro kasasi uudelleen monimetrisen Playboy-mainoksen. Hän halusi osoittaa, että oikeastaan päällekäyvä lumivyöry ihoa on vastenmielinen. ”Playboy-mallit ovat vielä aina vaaleita, vaikka brasilialaiset eivät. Maassa on sallittua ottaa aurinkoa hammaslankabikineissä, mutta alasti ei, vaikka ero ei ole suurensuuri. Joten tietysti jos rajoituksia ei olisi, olisi mahdotonta provosoida.” Koska Eva Saron työ kohdistui katutilaan, hän olisi halunnut työskennellä katulasten kanssa, mutta se ei onnistunutkaan noin vain.
    Hän kertoo Vietnamin sodan aikaisen kuvan napalmin polttamasta pikkutytöstä juoksemassa alasti kadulla herättäneen hänessä halun tehdä jotain. Saron mielestä taiteilijan rooli yhteiskunnassa on ottaa kantaa asioihin.
    ”Kun minä ja oppilaani puramme ja kokoamme uudelleen nämä mainokset, se samalla ravistelee ajatuksiamme.”

Susanna Bell