14. marraskuuta 1997
Teksti:

Tänä vuonna on kulunut sata vuotta siitä, kun irlantilaissyntyinen kirjailija Oscar Wilde vapautui vankilasta. Wilde, jonka tunnetuin teos on äidinkielenkurssien lukiolukemistoksikin päätynyt romaani Dorian Grayn muotokuva, oli aikansa kiistellyimpiä kulttuuripersoonia. Hän oli keikareiden kuningas, itsetietoinen dandy joka lohkoi nerokkaita letkautuksia liukuhihnalta ja eli suureellista elämää tuolloisissa suihkuseurapiireissä.
    Wilde oli myös 1800-luvun lopun l’art pour l’art -liikkeen äänitorvi, jonka mukaan taide oli riippumatonta todellisuudesta. Wilden mukaan pikemminkin todellisuus matki taidetta, mikä ajatus toistuu monissa nykyhetken taideteorioissa.
    Kuin sivutoimisesti Wilde oli myös aikansa menestyneimpiä näytelmäkirjailijoita, jonka poskettomia komedioita viktoriaaninen Englanti jonotti katsomaan saadakseen nauraa itselleen. Suomessa Wildea esitettiin viimeksi lokakuussa. Kaupunginteatterissa meni hänen kuuluisin näytelmänsä The Importance of Being Earnest, suomalaisittain Tärkeintä on olla Uno.

Oman aikansa Jacko

Parhaiten Wilde tunnetaan kuitenkin siksi, että hänet tuomittiin vuonna 1895 kahdeksi vuodeksi vankilaan, koska hän oli homo. Queensberryn markiisi, joka oli Wilden rakastajan lordi Alfred Douglasin isä ja joka Wilde-jupakan ohella muistetaan amatöörinyrkkeilyn sääntöjen luojana, pani alulle dramaattisen oikeudenkäynnin. Siinä Wilde menetti vapautensa, kunniansa ja omaisuutensa. Tuomion takia hän menetti myös terveytensä ja perheensä; hänellä oli vaimo ja kaksi poikaa.
    Wilden kohtalon traagisuutta lisää, että Wilde olisi voinut välttää tuomionsa. Vastoin ystäviensä kehotuksia paeta maasta hän meni oikeuteen varmana, ettei häntä tuomittaisi. Wildesta onkin tullut ikoni, jonka on nähty kärsineen marttyyrinkuoleman milloin homouden tai irlantilaisuuden, milloin (elämän)taiteensa nimissä.
    Koskettavinta Wilden elämäntarinassa on sen uskomattomuus: aikansa menestyneimmästä kirjailijasta tuli aikansa pilkatuin rikollinen. Vertailun vuoksi nykylukija voi leikitellä vaikkapa ajatuksella, että Michael Jackson joutuisi oikeuteen ja tuomittaisiin lapsiin sekaantumisesta.
    Pitkällisessä mediaoikeudenkäynnissä jokaisesta Jacksonin laulusta kaivettaisiin esiin peiteltyjä pedofiliavihjeitä. Tuomion jälkeen Jacksonin koko omaisuus menisi tähtieteellisiin oikeudenkäyntikuluihin. Oikeus epäisi häneltä lapsensa huoltajuuden, ja vankilasta vapauduttuaan Jackoa ei enää kutsuttaisi popin kuninkaaksi vaan likaiseksi pedofiilineekeriksi.
    Jotain meidän ajastamme kertoo, ettei Jackson ole joutunut oikeuden eteen.

Wilde-villitys

Wilden mainetta tuomio ei hävittänyt. Hänen hahmonsa on synnyttänyt kokonaisen elämäkertateollisuuden, jota on aina värittänyt homostelulla herkuttelu – erityisesti Briteissä, jossa on parhaillaan jonkinmoinen Wilde-buumi.
    Suomalaisetkin saavat pian tuoreen siivun Wildea, kun markkinoille ilmestyy sensuroimaton versio De Profundiksesta, valtavasta julkiseksi tarkoitetusta kirjeestä, jonka Wilde kirjoitti vankilassa lordi Alfredille. Se tuli kokonaisuudessaan julki vasta 1960, vaikkei siinä ole rasvaisia vaan lähinnä riipaisevia kuvauksia Wilden yksityiselämästä.
    Janeaustenmaisiin mittoihin Wilde-buumissa saatetaan meilläkin päästä vuodenvaihteen jälkeen, kun teattereihin tulee Brian Gilbertin ohjaama Wilde-elokuva. Pääosaa esittää Kyllä Jeeves hoitaa -sarjasta tuttu Stephen Fry. Muita avainosia esittävät Vanessa Redgrave ja Jude Law. Venetsian festivaaleilta kantautuneiden ennakkotietojen mukaan Wilde on ”loistava englantilainen pukudraama, jossa kaikki on täydellistä” (Hbl 8.9.). Sellaisena Wilde itsekin olisi varmaan halunnut elämänsä nähdä.
    Juhani Lindholmin kääntämä De Profundis (Otava) ilmestyy 24.11.

Otto Mattsson