03. lokakuuta 1997
Teksti:

Vuodenvaihteessa Ylioppilasteatterin ruoreihin ja Juha Hurmeen jättämiin saappaisiin hyppäävä Petteri Granström, 28, peräänkuuluttaa näyttämölle anarkiaa. Mitään hän ei lupaa, mutta yhteiskuntakriittisen vuodatuksen rivien välistä voi lukea selkeitä tavoitteita.
Granström pyrkii olemaan noudattamatta tiettyjä teatterin tekemisen sääntöjä. ”Haluan tutkia sellaisia ennakkoluuloja, jotka kahlitsevat omaa teastterikäsitystäni”, hän muotoilee ja sanoo loppuun asti yrittävänsä tehdä miltä itsestä tuntuu.
Itsensä ravistelemisen lisäksi Granströmin tarkoituksena on ravistella myös muita suomalaisia. ”Minua riipii suomalaisen yhteiskunnan loputon konservatiivisuus ja kyvyttömyys epäillä”, Granström laukoo.
Passiiviseen tyytyväisyyteen viittaa hänen mielestään selvästi puolueiden samat kannatusluvut vuodesta toiseen. Syykin löytyy:”Suomalaisia pelottaa epävarmuus ja perusarvot ovat siksi 30-vuotta vanhoja.”

Marginaalisuus on masennettu

”Ei nuoretkaan jaksa enää kapinoida, kun se on niin turhauttavaa”, Granström jatkaa ja viittaa valtamedioihin, yhteen isoon sanomalehteen ja kahteen merkittävään tv-kanavaan. Teatteri on hänelle vielä yksi harvoista sananvapauden kentistä. ”Pieniä kontrolloidaan vähiten ja se tuo mahdollisuuksia.”
Eniten Granströmiä surettaa, että niin sanottu viaton nuoruus lyhenee sukupolvi sukupolvelta. Sillä hän tarkoittaa sitä, että on yhä nuorempana ryhdyttävä laskelmoimaan tulevaisuutta silmällä pitäen. Ilman järkeviä ratkaisuja voi jäädä kokonaan esimerkiksi ilman töitä. ”Kaikilla pitäis olla ainakin 5-6 vuotta aikaa sauhuilla elämässään.”
Ylioppilasteatterin näyttelijöille uusi taiteellinen johtaja aikoo antaa tilaa sauhuta. Lokakuun alussa valittavilta uusilta näytrtelijäkokelailta hän odottaa intiimiä rohkeutta, älykkyyttä ja kekseliäisyyttä. Näyttelijän lahjakkuutta perustavampi piirre yyteeläiselle on kuitenkin halu toimia tiiviissä porukassa.
Granströmin viehätys älykkääseen ja nopeatempoiseen satiiriin näkyy tällä hetkellä Kansallisen näyttämöllä Lentoliskot-näytelmässä. ”Uskon, että voi olla vapauttavaa myös nauraa asioille jotka joutuu joka tapauksessa kohtaamaan.”

Piikki hienoston lihaan

”Jänispateessa on ongelma.”
”Jänispateessa?”
”Kaikilla jäniksillä on kohdunkaulasyöpä.”
Olen aina halunnut päästä hienojen ihmisten olohuoneeseen. Heidän ongelmansa ovat ihan toisenlaisia kuin meillä muilla. Ongelmia heillä toki riittää.
Niitä pääsee tirskistelemään Kansallisteatterin Omapohjassa Granströmin ohjaamassa Lentoliskot-näytelmässä. Nicky Silverin teksti repäisee mukaansa heti ensi repliikeillään.
Amerikkalainen Duncanin perhe elää onnellista pikku porvariselämää Philadelphiassa. Onneen tulee säröjä kun olohuoneessa on yhtäkkiä lisää jäseniä: Emma tyttären poikaystävä Tommy, viisi vuotta maailmalla ollut poika Todd ja suuri kuollut eläin.
Näyttelijät sopivat rooleihinsa osuvasti. Tea Ista on heistä ehkä paras kestohiprakassa olevana hienostorouvana. Myös Todd Duncanin roolin vetävä Esa-Matti Pölhö ansaitsee erityisplussan kyynisenä taiteilijapoikana, jonka viehtymys esihistoriallisiin eläimiin tuo sopivan lisämausteen näyttämölle.
Kulissit alkavat pikku hiljaa sortua ja niiden takaa paljastuu jos jonkinmoisia asioita. Sarkastiset repliikit ruotivat niin alkoholismia, seksuaalivähemmistöihin kohdistuvia ennakkoluuloja, insestiä, mielenterveydellisiä ongelmia kuin aidsiakin. Oikeastaan kaikki inhimillisyyden epäkohdat tulee käsiteltyä. Se onkin näytelmän ainoa rasite, liikaa asioita yhdellä kertaa. Puoli tuntia pois ja esitys olisi täydellinen.
Katarina Eriksson
Kuva Leena Klemelä
Lentoliskot Kansallisteatterin Omapohjassa. Ensi-ilta 26.9. Liput 90 markkaa.

Katarina Eriksson
Kuva: Pivi Peltonen