31. lokakuuta 1997
Teksti:

”Kyse on aina vallasta”, sukupuolista häirintää ja ahdistelua Helsingin yliopistossa tutkinut Teija Mankkinen määrittelee. ”Seksuaalisuutta käytetään vallan välineenä ja se on hyvin voimakas ase.”
    Sukupuolisen häirinnän selvittämisessä on Mankkisen mukaan vaikeinta sen määrittely yksiselitteisesti. Aihetta koskevassa tutkimusraportissaan hän kirjoittaa: Maija saattaa kokea häirinnäksi sen, että Matti huomauttaa hänellä olevan tänään ’linjakas mekko’, kun taas Kaisa saattaisi olla huomautuksesta mielissään.
    ”Häirinnässä ei kuitenkaan ole kyse flirtistä tai eroottisesta latauksesta”, Mankkinen painottaa. Hän on 1995 tekemässään tutkimuksessa Akateemista nuorallatanssia – Sukupuolinen häirintä ja ahdistelu Helsingin yliopistossa selvittänyt seksuaalisen häirinnän esiintymistä yliopiston henkilökunnan ja opiskelijoiden kokemusten kautta.
    Selvityksen mukaan yliopiston henkilökunnasta oli lähes seitsemän prosenttia ja opiskelijoista noin kolme prosenttia kohdannut sukupuoleensa kohdistuvaa häirintää viimeisen kahden vuoden aikana.
    Kuopion yliopistossa viime keväänä vastaavan tutkimuksen tehnyt Merja Sinkkonen sai siellä luvuiksi 34 prosenttia henkilökunnan ja 28 prosenttia opiskelijoiden osalta. Ongelma siis koetaan todella olemassaolevaksi.

Häirityt syyttävät itseään

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) jäsenjärjestöineen kokoontui viime viikolla pohtimaan asiaa tasa-arvotapaamisen muodossa. Kaikkien ylioppilaskuntien tasa-arvoasioista vastaavilla yhdyshenkilöillä oli kokemuksia häirintätapausten selvittelystä.
    Monissa kommenteissa tuli esiin yksi ja sama ongelma: ”Häirityt eivät halua tehdä jutusta haloota.” Mankkisen mukaan monissa keskusteluissa häirinnän kohteeksi joutuneiden kanssa nousee lähes aina ensin esiin itsesyyttely ja epävarmuus. ”Jos sittenkin ymmärsin tilanteen jotenkin väärin tai jos minulla kuitenkin oli liian lyhyt hame töissä.”
    Toinen syy vaikenemiselle on pelko oman aseman takia. ”Yksi esimerkki on professorin ja hänen ohjaamansa tutkijan välinen häirintätilanne”, Mankkinen sanoo. Yliopistolla hierarkia ja vahvat valtasuhteet istuvat tiukassa. ”Ylemmässä asemassa oleva henkilö saattaa uhata työpaikan menettämisellä tai tehdä alaisensa olon työpaikalla muuten todella tukalaksi, jos häirintä paljastuu.” Jotkut pelkäävät omien kasvojen menettämistä, jos tekevät asiasta virallisen valituksen. Monista voi lisäksi tuntua ahdistavalta käydä tilanteet uudelleen läpi kertomalla niistä jollekin.

Häirinnästä on uskallettava puhua

”Kaikkiin tietoon tuleviin häirintätapauksiin puututaan”, Mankkinen lupaa. ”Jo näistä asioista puhuminen laitoksilla toimii signaalina ongelman olemassaolosta.” Laitosten esimiesten koulutuksessa on seksuaalinen häirintä ja ahdistelu alettu ottaa yhdeksi teemaksi.
    Koulutustilaisuuksissa on käyty läpi hypoteettisia tilanteita, joissa häirinnän kohteeksi joutunut työntekijä tai opiskelija tulee kertomaan asiasta esimiehelle. ”Kriisissä olevan ihmisen kohtaaminen saattaa olla kova paikka”, Mankkinen kertoo. Hän myöntää, että joillakin laitoksilla esimiehet saattavat haluta painaa tapaukset villaisella laitoksen maineen ylläpitämiseksi.
    Suurin ongelma on silti se miten saisi ihmiset, jotka ovat joutuneet sukupuolisen häirinnän kohteeksi, ottamaan yhteyttä joko laitosten esimiehiin, yliopiston tasa-arvotoimikunnan yhdyshenkilöön tai HYY:n sosiaalipoliittiseen sihteeriin. ”Jokaisella on oikeus omaan henkilökohtaiseen työalueeseensa”, Mankkinen painottaa.
    Sukupuolisen häirinnän yhdyshenkilöitä Helsingin yliopistolla ovat suunnittelija Teija Mankkinen puh. 191 22541 ja HYY:n sosiaalipoliittinen sihteeri Paavo Östberg puh. 1311 4207.

Katarina Eriksson
Piirros Anssi Keränen