Verta Kansallisoopperan lavalla

T:Teksti:

Suomen Kansallisooppera on tällä kertaa käynyt vierailulla yhdysvaltalaismusikaalin loputtomassa aarreaitassa. Sen sijaan, että oopperajohtaja Raiskinen olisi valinnut jonkun taatusti hampaattoman ja koko perheelle sopivan viihdepläjäyksen, on hän valinnut tarinaltaan varmaan karmeimman musikaalin mitä repertuaarista löytyy, mikä tietysti sopii tänne räntäsateen ja työttömyyden luvattuun maahan kuin veitsi kurkulle.
    Stephen Sondheimin
Sweeney Todd kertoo parturista, joka palaa kotitanhuvilleen Lontoon Fleet Streetille viidentoista Australiassa viattomana vietetyn vankilavuoden jälkeen. Huomattuaan perheensä kuolleen, hän ryhtyy kostamaan yhteiskunnalle leikkaamalla hänelle vääryyttä tehneiltä ja siinä sivussa muiltakin asiakkailtaan kurkun auki. Ja koska ajat ovat kovat, hautausmaatkin täynnä ja kun kierrätys oli ilmeisesti päivän sana jo vuonna 1847 niin alakerran sympaattinen täti-ihminen Mrs Lovett pistää asiakkaat takaisin markkinoille, leipoo heistä piirakoita ja vieläpä erittäin hyviä.
    Sauli Tiilikainen
vetää nimiroolin tummanpuhuvin ilmein, ehkä hieman yksitotisesti, mutta eipä roolikaan varsinaisesti mikään kuoliaaksinaurattaja ole. Varsinainen jymy-yllätys on kuitenkin Ritva Auvinen Mrs Lovettin roolissa. Auvista on yleensä nähty vain ylevissä sopraanorooleissa, mutta nyt hän oli lavan ehdottomasti svengaavin hahmo, päätähuimaava sekoitus modernia asiakaspalvelua ja äidinrakkautta.
    Kokonaisuudessaan Sweeney Todd on Kansallisoopperan vahvimpia produktioita, lavastus oikealla tavalla ahdistavan ankean näyttävä, ohjaus luistaa kuin autoni kytkin ja kaikki laulajat, klassisesta koulutuksestaan huolimatta, ovat sisällä musikaalin vaatimassa ilmaisussa. Eli notkean verevää ja hauskaa musiikkiteatteria. Ja mikä parasta, mikäli oopperaan lähdössä on tullut vähän kiire, niin parran voi ajattaa oopperan aulassa ennen näytöstä. Partaveitsellä, tietenkin.

Sweeney Todd Suomen Kansallisoopperassa. Esitykset 30. tammikuuta asti. Liput 50-300 markkaa.

Jaakko Haapaniemi
Kuva: Kari Hakli