03. lokakuuta 1997
Teksti:

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnasta liikkuu kampuksella monenlaista legendaa, juttua ja sanontaa. Yleensä HYY on ”opiskelijapoliitikkojen hiekkalaatikko”. Harvemmin kuulee mainittavan, että HYY on ”maailman rikkain ylioppilaskunta”. Sitä se kuitenkin nykyisin on.
    Slogan ”maailman rikkaimmasta ylioppilaskunnasta” kiusasi pitkään HYY-yhtymän toimitusjohtajaa Tapio Kiiskistä, 50, joka on vastannut ylioppilaskunnan talouspuolesta vuodesta 1969 lähtien. Sloganin varjolla suuri osa liikenevästä rahasta lapattiin 1970- ja 80-luvuilla suoraan opiskelijatoiminnan käyttöön. Maailman rikkaimpien katsottiin voivan kuluttaa maailman rikkaimman lailla.
    Nykyisin opiskelijat kuluttavat HYY-yhtymän voittovaroja säästeliäästi ja vakaasti kuin Roope Ankka. Miljoonat virtaavat silti edelleen opiskelijoiden käyttöön ylioppilaskunnan ”rahakasasta”. Tuo rahavuori sijaitsee keskellä Helsinkiä. Kaivopihan kiinteistöt, Vanha ja uusi ylioppilastalo ovat HYY:n omaisuuden perusta, joiden arvo on noin 700 miljoonaa markkaa. Kiinteistöillä ylioppilaskunta takoi rahaa viime vuonna yli 16 miljoonaa markkaa. Kiinteistövuokrien lisäksi ylioppilaskunta käärii rahaa nuorisomatkatoimisto Kilroy Travelsin kautta, jonka tulos oli viime vuonna seitsemän ja puoli miljoonaa markkaa.
    Kiinteistöjen ja matkailun lisäksi HYY-yhtymän pyörittää UniCafen opiskelijaruokaloita, Yliopistokirjakauppaa ja ravintola Vanhaa. Näistä ei voittoa juuri heru, sillä palvelu- ja kirja-ala jäävät yhteenlaskien vain reilut miljoona markkaa plussan puolelle.
    HYY:n rahankäyttö on nykyisin kurinalaista, sillä suoraan ylioppilaskunnan jäsenistön käyttöön laitetaan enää runsas puolikas eli noin 13 miljoonaa markkaa HYY:n liiketoiminnnan tuotosta. Loput investoidaan tulevaisuuden varalle.
    Tulevaisuuden varalle satsaaminen on tärkeää, koska uusia rahareikiä, investointikohteita ja liiketoimintahankkeita on tiedossa.
    Yksi uusi hanke on Mannerheimintien ja Kaivokadun kulmassa sijaitseva Helsingin Suomalaisen Säästöpankin entinen pääkonttori, jonka ostamista ylioppilaskunta puntaroi. Graniittilinnaan suunnitellaan rakennettavan 260-paikkaista hotellia yhteistyössä ”roskapankki” Arsenalin kanssa. Ehkä.

Hotellista kiusallista julkisuutta

Ehkä sanaa painottaa avarassa työhuoneessaan istuskeleva Tapio Kiiskinen. Hän on selvästi kiusaantunut hotellihankkeen keräämästä julkisuudesta. Televisiouutisissa korostettiin, että kyseessä on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hotellihanke, joka pistetään takuuvarmasti pystyyn.
Lapista kotoisin oleva Kiiskinen ei ole tottunut hätäilemään bisneksenteossa. Eikä hyppäämään asioiden edelle ilman opistajien selkeää tahtoa.
    Omistajien eli opiskelijoiden valtaa painottava Kiiskinen korostaa, että hanke on vasta kehittelyasteella. Hotellitoiminta on vain yksi vaihtoehto muiden joukossa. Jos se vaikuttaa riittävän turvalliselta liiketoiminnalta, graniittilinna voidaan hankkia.150-300 miljoonan markan arvoisen graniittilinnan ostamisesta päättää kuitenkin lopullisesti ylioppilaskunnan edustajisto, toimitusjohtaja tähdentää.
    Painotus on tyypillistä Kiiskistä. Vaikka Kiiskinen tuntee ylioppilaskunnan talousasiat paremmin kuin kukaan muu tällä planeetalla, jaksaa hän muistuttaa olevansa vain opiskelijoiden palkkarenki. ”Joka aamu peiliin katsoessa pitää muistaa, että minä en ole HYY:n omistaja.”

Kaivopiha kuin kultasuoni

Helsingin Suomalaisen Säästöpankin entisen pääkonttorin hankkiminen olisi ylioppilaskunnan historian toiseksi suurin kiinteistöprojekti. Sen peittoasi vain vuosina 1978-81 toteutettu Kaivopihan kiinteistöjen rakentaminen, joka osoittautui kultasuoneen iskemiseksi. Menestys johtui poikkeuksellisen hyvästä markkinatilanteesta.
Tulevaisuudessa kiinteistöillä ei voida harjoittaa samanlaista rahantaontaa kuin 1980-luvulla, jolloin ylioppilaskunnan kiinteistötuotot kaksinkertaistuivat 29 miljoonasta 49 miljoonaan markkaan. Riihikuiva raha ei lisäänny tulevaisuudella yhtä jyrkästi toteutuupa graniittilinna-hanke tai ei.
    Vaikka kiinteistöt eivät ole yhtä varma rahasampo kuin ennen, ovat ylioppilaskunnan hotelli-suunnitelmat herättäneet jo nyt kansainvälistäkin kiinnostusta. Kiiskinen kertoo saaneensa haastattelupäivänä jo pari yhteydenottoa Yhdysvalloista.
    Kansainvälinen mielenkiinto onkin elintärkeää koko hotelli-hankkeelle. Ilman suuren kansainvälisen hotelliketjun mukaantuloa ylioppilaskunta ei todennäköisesti tule investoimaan kiinteistöön.
    Kiiskinen korostaa, että hotellibisneksessä brandi eli tuotemerkki ratkaisee. Liikemiehet ja muut rahakkaat matkalaiset yöpyvät vain sellaisessa hotellissa, jonka laatuun he luottavat.
    Toteutueessaan hotelli haukkaisi myös suuren palan ylioppilaskunnan Mannerheimintiellä sijaitsevistä tiloista. Kuinka suuren on vielä hämärän peitossa. Uuden ylioppilastalon opiskelijatiloja ei kuitenkaan tulla muuttamaan luksussviiteiksi.

Pörssi kutsuu Kilroyta

Hotellihankkeen lisäksi Kiiskinen aivoja kutkuttaa opiskelijamatkatoimisto Kilroy Travelsin tulevaisuus. HYY-yhtymä on seitsemässä Euroopan maassa toimivan Kilroyn pääomistaja noin 90 prosentin omistusosuudella, mutta jatkossa omistusosuus voi vähentyä. Syynä on suunnitelma listauttaa Kilroy Kööpenhaminan pörssiin, jolloin HYY todennäköisesti myisi osan Kilroysta. Kokonaan Kilroysta tuskin luovuttaisiin, sillä ylioppilaskunta on ilmaissut halunsa sitoutua jatkossakin ”merkittävänä omistajana Kilroy Travelsiin”.
Mihin Kilroyn lohkomisesta saatsvat miljoonat sitten sijoitettaisiin? Kiiskinen arvelee, että ne ”tuloutettaisiin HYY:n kiinteistötalouteen”. Noin parinsadan miljoonan markan arvoisen Kilroyn osittainen myyminen on siis yhteydessä hotellihankkeeseen. Myyntivoitot käytettäisin todennäköisesti Arsenalin kiinteistön ostamiseen.
    Päätökset molemmista hankkeista kulminoituvat vuoteen 1999. Marraskuussa valittava ylioppilaskunnan uusi edustajisto joutuu siis suurten HYY:n taloutta koskevien päätösten tekijäksi. Ratkaisuja ei helpota se, että Kiiskinen on siirtymässä eläkkeelle viiden vuoden päästä syksyllä 2002. Johtajanvaihdos ei tule olemaan helppo, sillä uuden ihmisen hyppääminen yli kolmekymmentä vuotta taloa johtaneen Kiiskisen saappaisiin ei suju yks kaks.

Vakaata voitonjakoa

Vaikka johtaja vaihtuu, tulee Kiiskinen kummittelemaan pitkälle ensi vuosituhannellekin ylioppilaskunnassa. Hänen aikanaan sisäistettyjä ylioppilaskunnan yritystoiminnassa noudattamia periaatteita ei heitetä niin vain roskakoriin. Pyrkimys vakaaseen tuottoon ja pysyvään voitonjakokyyn säilyy, koska opiskelijat tarvitsevat tulevaisuudessakin rahaa ylioppilaskunta-, osakunta- ja ainejärjestötoimintaan, Ylioppilaslehteen ja ateriatukeen.
Entä voisiko HYY tuottaa enemmän rahaa satsaamalla varansa jonnekin muualla kuin kiinteistöihin ja matkailubisnekseen? Esimerkiksi osakkeisiin?
    Tämä kysymys nousee säännöllisesti esiin, koska rahan halutaan poikivan rahaa nykyistä enemmän. Tänä syksynä aihetta ovat lämmittäneet edustajistovaaleihin valmistautuvat nuorsuomalaiset, jotka ehdottavat ylioppilaskunnan varojen sijoittamista osakkeisiin sijoitusrahastojen kautta.
    Ylioppilaskunnan varojen viskaaminen sijoitusrahastoihin suorasta liiketoiminnasta ja kiinteistöistä luopumalla sotisi Kiiskisen mielestä HYY:n toimintaperiaatteita vastaan. Silloin luovuttaisiin periaatteesta, ettei kiinteistöihin sitoutuneita pääomatuottoja jaeta vaan ne siirretään tuleville sukupolville. ”Kun pitempään elää, katoaa usko siihen, että sijoitusrahastot olisivat aina matkalla ylöspäin”, Kiiskinen lisää.

Kasinoon ei seikkailtu

Kiiskiselle tällaiset ehdotukset eivät ole uusia. Opiskelijat ovat milloin vaatineet rahojen sijoittamista ”paremmin tuottaviin kohteisiin”, milloin jostakin liiketoiminnasta luopumista. 1980-luvulla esimerkiksi vihreät kritisoivat ylioppilaskunnan osanottoa matkatoimistobisnekseen lentomatkailun aiheuttamien saasteiden takia. Kritiikki ei lyönyt itseään läpi edustajistossa toisin kuin McDonald’s-antipatiat. Hampurilaisketjua ei hyväksytty 1980-luvun lopulla ylioppilaskunnan vuokralaiseksi, kun punavihreät argumentoivat yritystä vastaan.
Arvopaperisijoittaminen taas herätti ylioppilaskunnassa kiinnostusta kasinotalouden kukkeimpina vuosina kymmenen vuotta sitten. Vaatimukset kurssivoittojen nappaamisesta kaikuvat vasemmistolaisten opiskelijapoliittikkojen suusta. Innostus tyssäsi pitkälti Kiiskisen tylyyn suhtautumiseen. ”Sanoin jo tuolloin, että paperinvaihtajilla on vielä edessä Via Dolorosa”, hän muistelee.
    Omistajien renkinä Kiiskinen kuitenkin valmistautui myös siihen, että arvopaperisijoittaminen ottaisi tulta. ”Kehitin mallin, jossa Kaivotalon pari ylintä kerrosta olisi myyty, ja saaduilla rahoilla olisi ostettu Stockmannin osakkeita”, hän paljastaa.
    Sijoitus olisi kannattanyt, sillä Stockmannin osakkeet ovat edelleen arvossaan. ”Kilroyhin sijoittaminen oli kuitenkin vähintää yhtä hyvä ratkaisu”, Kiiskinen vakuuttaa.

Jarkko Vesikansa
Kuva: Tuomas Harjumaaskola