31. lokakuuta 1997
Teksti:

”Minkälainen linja Ylkkäriin tulee, kun sä oot päätoimittaja?” kyselivät lähinnä miestuttavani minulta lokakuun alkupuolella. Ihmekös tuo, sillä naispäätoimittaja on koko Ylkkärin 84 vuotisen historian aikana ollut todellinen kummajainen.
    Varsinaisia naispäätoimittajia on ollut kaksi. Vuonna 1947 Anneli Toikka-Karvonen ja 1990-1992 Elina Grundström. 1969 Ritva-Liisa Sumu hoiti tehtävää viransijaisvakanssilla, kuten minä nyt. Olen siis neljäs nainen ratissa.
    Ylioppilaslehden historia vilisee tunnettujen miesten nimiä: F.E. Sillanpää, Aaro Hellaakoski, Ilmari Turja, Urho Kekkonen, Jaakko Iloniemi, Pentti Saarikoski, Arvo Salo ja niin edelleen, listaa voisi jatkaa vielä pitkään. Ylioppilaslehden 80-vuotisjuhlanumeroon 1993 kerättiin ansioituneita toimittajia otsikon Nuoret vihaiset miehet alle. Mikseivät naiset ole jääneet historian lehdille? Miksei heistä puhuta jälkeenpäin suurina vaikuttajina? Minäkin sain tämän pestin ikään kuin vahingossa, kun paikalla ollut mies lähti muihin tehtäviin.

***

Tämä saattaa tuntua vanhan toistolta, mutta naisia pitäisi patistaa enemmän tunkeutumaan myös miesvaltaisille aloille, niin koulutuksessa kuin työelämässäkin.
    Elina Grundström kiistää, etteikö päteviä naisia olisi esimerkiksi 1980-luvulla löytynyt. Hän arvelee naisten olevan miehiä epävarmempia noin 25-vuotiaina, kun Ylkkäriin pyritään. Grundström muistelee, että lahjakkaatkin naisavustajat kaipasivat enemmän kannustusta kuin mieskollegansa.
    Väite pätee erityisen hyvin suomalaisiin naisiin. Suomessa korkeaan virkaan edenneet naiset ovat melkein järjestään naimisissa. Valintaa uran ja perheen välillä he eivät ole jenkkityyliin joutuneet tekemään. Opettajan, isän ja aviomiehen rooli on uraa luovan naisen taustalla merkittävä.
    Naisten vallanhimon esteenä on myös positiivisten roolimallien puuttuminen. Johtajan palleilta kun yleensä löytyy pallit – joku harmaatukkainen herra tai hurjan egon omaava nuori skragakaulainen kolli.
    Suomen Akatemian juuri ilmestyneen tasa-arvotutkimuksen mukaan naisten pitää olla ammatissaan noin 2,5 kertaa parempia kuin mieskollegojensa päästäkseen urallaan eteenpäin – ainakin jos huipulle mielii.
    Akateemisessa maailmassa syitä löytyy myös rahanjakopolitiikasta. Valtio tukee eniten tiukan miesvaltaisia, teknisiä aloja, jotka jo muutenkin pärjäävät hyvin. Riskialttiisiin humanistisiin ja yhteiskunnallisiin tieteisiin ei satsata läheskään yhtä paljon.

***

Kyse on siis ajattelutavoista ja arvoista. Ylioppilaslehdessäkin on kautta vuosikymmenten vallinnut hyvin miehinen kulttuuri. Naiset ovat kaihtaneet yksinäisen ja tuuliseksi koetun johtajan tuolia. He haluavat toimia yhdessä. Joskus on jopa naisryhmä pyrkinyt päätoimittajan pestiin.
    Paljolti kyse on myös yhteiskunnallisesta ilmapiiristä. Esimerkiksi 1980-luvun lopussa ylioppilaskunnassa oli vahva naistyöryhmä ja voimakas naistietoisuus.
    Olisikohan yleinen ilmapiiri taas altis jonkinlaiselle naisten sisäänajolle? Lama kun on vaikuttanut vahvan mieskulttuurin ihannoinnin vähenemiseen.
    En katso, että kyse olisi pelkästään sukupuolesta, vaan tavasta ajatella. Perinteiset tyttöjen ja poikien leikit voisivat jo ihan hyvin heittää häränpyllyä. Ja kai ne ovat sitä jossain määrin tehneetkin.
    Olen epävarma naiskuski, mutta olen jo vaihtanut nelosvaihteelle. Loppuvuoden aion painaa vain kaasua.

Katarina Eriksson
vs päätoimittaja