Muille maille vierahille – vaikka henki menisi

T:Teksti:

”Se oli hyvin, hyvin opettavainen sosiologinen kokemus”, musiikin teoriaa opiskeleva Olli Virtaperko, 23, sanoo merkitsevästi. Hän oli kolme vuotta sitten Skotlannissa Helsingin ja Edinborough’n yliopistojen välisessä opiskelijavaihdossa ja opiskeli musiikkitiedettä brittiläisittäin. ”Teki mieli nähdä millaista elämä ja opiskelu toisessa maassa on”, Olli kertoo. ”Ja kun tarjoutui mahdollisuus, päätin lähteä.”
    Odotukset olivat ehkä liiankin korkeat, sillä brittiläisen opiskelijakulttuurin ja asumistason kohtaaminen oli Ollille shokki. Hän päätyi asumaan valtavaan opiskelijareservaattiin, jossa yhtä vessaa ja keittiötä kohden oli toistakymmentä opiskelijaa. ”Lähes kaikki muut olivat 17-18 -vuotiaita lontoolaisöykkäreitä, jotka olivat ensi kertaa poissa kotoaan”, hän kertoo. ”Bileitä oli jatkuvasti, ja kaiken yllä leijui marihuanan tylsistyttävä lemu.”
    Myös yliopisto-opetus erosi suomalaisesta käytännöstä. Ei ollut akateemista vapautta, vaan kurssit tähtäsivät vuoden summaaviin lopputentteihin. Kokonaisuudet olivat työläämpiä ja laajempia. Niin opetuksen vauhti kuin taso tuntuivat kovemmilta Helsinkiin verrattuna. ”Briteissä yliopisto ei ole sellainen tiedon aarreaitta, josta kukin voi ammentaa omassa tahdissaan.”
    Kotimaahan palattuaan Olli sai Edinborough’n opinnoistaan luettua hyväksi 25 opintoviikkoa, joka tuntui työmäärään nähden vähäiseltä. Huolimatta kahdesta erillisestä stipendistä hän joutui ottamaan Skotlannin vuotensa takia opintolainaa, joka on vieläkin maksamatta. ”Mutta kyllä se oli sen väärti. Ei tosin akateemisen puolen vaan kielitaidon ja kokemusmaailman avartumisen takia.”

Ummikkona maailmalle

Kuten Ollille, useimmille opiskelijoille pääsyy ulkomaille hakeutumiseen on halu tutustua vieraaseen kulttuuriin ja kieleen. Olli on hyvä esimerkki tyypillisestä vaihto-opiskelijasta myös sikäli, että matkaan lähdetään usein turhankin toiveikkaana. Hyvään asumistasoon ja vanhempiin opiskelijoihin tottuneesta suomalaisopiskelijasta ulkomainen yliopisto muistuttaa pahimmillaan sisäoppilaitosta.
    Vaikka helsinkiläisopiskelijat pitävät ulkomaisen opetuksen tasoa yleisesti hyvänä, joskus kurssien sisältö ja taso ovat pienoinen pettymys. Vaihto-opiskelijoiden kertomuksissa toistuva piirre on, että vasta perillä on selvinnyt, mille kursseille ylipäänsä pääsee opiskelemaan. Helsingin yliopiston toissavuoden Erasmus-opiskelijoista tehdyssä tutkimuksessa yli puolet ilmoitti, että ulkomaanopinnot eivät olleet sitä mitä he olivat suunnitelleet. Maailmalle suunnistetaan vanhentuneiden opinto-oppaitten varassa ï sikäli kuin niitä ylipäänsä on saatavilla.
    Erityisesti Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa pidemmälle ehtinyt suomalaisopiskelija joutuu järjestään opiskelemaan tasonsa alapuolella. Vaikka Helsingissä olisi jo ehtinyt syventäviin opintoihin, anglosaksisessa järjestelmässä vastaavantasoisille post graduate -kursseille on lähes mahdoton päästä ilman kandin papereita tai gradusuunnitelmaa.
    Kielikeskuksessa opettavan ja vaihto-opiskelua tutkineen Pearl Lönnforsin mielestä olisi akateemisesti kannattavinta, että opiskelija lähtisi ulkomaille vasta opintojensa loppusuoralla ï ja mieluiten kandin paperit lunastaneena mikäli aikoo englantia puhuvaan maahan. ”Varhaisessa vaiheessa vaihtoon lähteneet kokevat usein vuoden menneen opintojen kannalta hukkaan”, Lönnfors kertoo. ”Toisinaan he haluavat korjata virheensä ja aikovat palata ulkomaille gradu-vaiheessa.”
    Lönnforsin mukaan pettymyksen voi yhtä hyvin tuottaa kotimaa. Hän puhuu re-entry chockista eli kotiinpaluun jälkeisestä masennuksesta. Kun opiskelu tuntuu ulkomailla ahdistavalta, kotimaan elämänmeno muistuu mieleen helposti liiankin auvoisena. Paluu arkiseen Suomeen, joka ei ole sen ihanampi maa kuin muutkaan, on samanlainen kulttuurishokki kuin sieltä lähteminen.
    Kotiinpaluun myötä moni opiskelija huomaa myös, että vaikka olisi opiskellut täyspäiväisesti, opintoviikkoja ulkomaanvuodesta saa nihkeästi. Erasmus-tutkimuksessa yli puolet ilmoitti saaneensa hyväksiluettua vain 5-15 opintoviikkoa. Yli 25 opintoviikkoa vaihtovuodestaan sai vain yhdeksän 130:stä vastanneesta. Sikäli kuin opintomenestyksen mittana pitää mahdollisimman nopeaa valmistumista, ulkomaisessa yliopistossa vietetty vuosi on silkkaa ajanhukkaa.

Hinnalla millä hyvänsä

Vaihto-opiskelu käy myös kukkarolle. Erityisesti tämä koskee Helsingin yliopiston Erasmus- eli nykyisin Socrates-ohjelmaa. Parhaimmillaan ohjelman alkuaikoina Erasmus-stipendi oli lähemmäs 10 000 markkaa. Mutta vaihto-opiskelijamäärien noustua summa on pudonnut noin 4 000 markkaan, joka riittää niukin naukin kahteen edestakaiseen lentoon Helsingistä Keski-Eurooppaan.
    Kallista ulkomailla opiskelu on niissäkin korkeakouluissa, joilla on enemmän varaa tukea omia opiskelijoita. Polilla sähkö- ja tietoliikennetekniikkaa lukeva Eero Koivisto, 25, oli viime vuoden Yhdysvalloissa Wisconsin-Madison -yliopistossa opiskelemassa taloutta. Korkeakoulujen väliseen yhteistyösopimukseen perustuva stipendi kattoi opiskelukustannukset lähes kokonaan, mutta Eeron oli silti pakko käyttää omia rahojaan liki kymppitonnin ja sen lisäksi ottaa opintolainaa elääkseen.
    Lukuvuoden päätteeksi opintorekisteriin kolahti 21 opintoviikkoa, mikä Eeron mielestä on työmäärään verrattuna alakanttiin. Yhtä kaikki hän sai taloudesta sivuaineen eli polilaisittain ilmaistuna kakkossyvärin. Samalla varmistui Nokialta työpaikka, jonka turvin Eero on voinut maksella ulkomaanvelkojaan takaisin.
    Vaikka ulkomailla opiskelun akateeminen hinta-laatu -suhde näyttää tässä valossa huonolta, vaihto-ohjelmat ovat yhä suositumpia. Helsingin yliopistosta ulkomaille lähteneiden opiskelijoiden määrä on kasvanut viimeisten vuosien aikana tasaisesti. Viime vuonna lähtijöitä oli 485, joista 290 Erasmus-stipendin turvin.
    Pääsyynä ulkomaille lähtöön eivät olekaan opinnot vaan kielen ja kulttuurin oppiminen. Erasmus-tutkimuksessa peräti 75 prosenttia ilmoitti kielitaidon tai kulttuurintuntemuksen hankkimisen tärkeimmäksi syyksi ulkomailla opiskeluun. Vain 17 prosenttia lähti suoraan opintoihin liittyvistä syistä.
    Vieras kieli halutaan oppia uudessa kulttuuriympäristössä jopa siinäkin tapauksessa, että kieltä voi käyttää joka päivä kotimaassakin. Selma Green, 23, opiskeli viime kevään Nordplus-ohjelman turvin Lundissa Etelä-Ruotsissa. Vaikka hänen pääaineensa on taidehistoria, opinnot painottuivat ruotsin opiskeluun. Kieliopinnoista ei saanut sopivaa sivuainetta, eikä lukukausi ollut kannattava taloudellisestikaan. ”Omia ja äidin rahoja meni paljon”, Selma toteaa painokkaasti.

Kieltä ja kulttuuria oppimassa

Pitäisikö ulkomailla opiskelusta puhua siis reilusti jonkinlaisena kielipainotteisena välivuotena, kun kerran opintojen määrä ja laatu ovat vähän niin ja näin ï ja eritoten kun niillä näyttää olevan opiskelijoille itselleen vain toissijainen merkitys?
    Ylioppilaskunnan kansainvälisistä koulutuspoliittisista vastaava hallituksen jäsen Harri Hiekkanen ei ole samaa mieltä. Hänen mukaansa opiskelijavaihto on jo hyvällä mallilla. Ulkomaille lähtevien opiskelijoiden määrä on kasvanut ja hyväksilukeminen on eri maiden opintosuoritukset yhteismitallistavan ECTS-järjestelmän myötä tullut oikeudenmukaisemmaksi. ”Kieli ja kulttuuri ovat opiskelijoiden mielessä joka tapauksessa”, Hiekkanen arvelee. ”Siksi juuri akateemista puolta pitää korostaa.”
    Hiekkasen mukaan ketään ei voi patistaa ulkomaille ikään kuin se olisi pakollinen, tarkoin määritelty osa opiskelua vaan tarjota väylä mahdollisimman monelle asiasta kiinnostuneelle. Tältä pohjalta tapahtuvan opiskelijavaihdon ei voi edellyttää olevan joka kantilta kannattavaa. ”Jokin hinta kansainvälistymisestä on maksettava”, Hiekkanen toteaa.
    Lähes sanatarkasti samalla kannalla on Markus Laitinen Helsingin yliopiston kansainväliseltä osastolta. Hänen mukaansa vaihto-opiskelu on jo päässyt eroon pahimmista lastentaudeistaan. Eri maiden yliopistojärjestelmät eroavat niin paljon, ettei täydellistä vaihtosysteemiä koskaan saavuteta. Mutta se ei vähennä akateemisen panoksen tärkeyttä. ”Ei yliopistolla voi olla missiota, että lähetämme joka opiskelijan ulkomaille vuodeksi kasvamaan.”
    Laitisen mukaan akateemisella liikkuvuudella on pitkät perinteet ja sitä kautta tietty itseisarvo. ”Tiede perustuu vertailuun”, hän toteaa ja ennustaa, että jatkossa opiskelijat joutuvat itse maksamaan yhä enemmän vuodesta ulkomailla. Komissio tulee satsaamaan yhä painokkaammin opettajavaihtoon.
    Ainakaan vuoden Skotlannissa viettänyttä Ollia opettajavaihdon lisääminen ei haittaa. Suomalaiseen luennointiin tottuneelle Ollille brittiläinen osallistuva ja vuorovaikutteinen opettajakulttuuri näytti mitä opiskeleminen parhaimmillaan voi olla. ”Minun mielestäni opiskelijoiden sijasta ulkomaille pitäisi lähettää Helsingin yliopiston opettajat”, Olli naurahtaa.

Otto Mattsson
piirros Erika Kovanen