03. lokakuuta 1997
Teksti:

Vihreät ovat menettäneet otettaan yhdestä sillanpääasemastaan eli yliopistosta. Suosion hiipumisesta kielii vihreiden ylioppilaskunnan edustajistovaaleihin asettamien ehdokkaiden lukumäärän puolittuminen edellisiin vaaleihin verrattuna.
    Vihreiden ajatukset eivät enää uppoa opiskelijoihin yhtä hyvin kuin vuosikymmenen alussa, jolloin vihreillä oli vielä potkua opiskelijapolitiikassa. Vihreiltä puuttuvat valovoimaiset uudet tyypit, ylioppilaskunnan oppositiolle istuva uskottavuus sekä eteenpäinmenemisen meininki. He vaikuttavat enemmänkin peesaajilta, jotka odottavat kiltisti pääsyä takaisin ylioppilaskunnan hallitukseen. Oppositiossa istuminen kun on näivettänyt vihreät pahemman kerran.

***

Tilanne yliopistolla antaa viitteitä vihreiden tulevaisuudesta laajemminkin. 1980-luvun lopulla puolueeksi järjestäytyneet vihreät ovat ajautumassa tilanteeseen, jossa nuorten edistyksellisten kaupunkilaisten äänet eivät enää kanavoidu automaattisesti heille. Vuosi sitten järjestetyissä kunnallisvaaleissa vihreät onnistuivat vielä säilyttämään asemansa Helsingin kolmantena suurpuolueena, mutta kannatuspohja ei lepää varmalla maaperällä. Äänet voivat poukkoilla verraten helposti muiden puolueiden laariin.
    Siksi on erittäin mielenkiintoista nähdä, miten vihreät pärjäävät kutistuneen ehdokasjoukkonsa turvin ylioppilaskunnan vaaleissa. Jos ääniä siirtyy sitoutumattomille, nuorsuomalaisille tai kokoomuksen johtamalle porvarirenkaalle, voi samanlaista kehitystä ennakoida kunnallis- ja valtakunnanpolitiikkaankin.

***

Mistä vihreiden vetovoiman hiipuminen sitten johtuu? Miksi pahenevat ympäristöongelmat eivät saa opiskelijoita aktiivisesti liikkeelle?
    Ympäristökysymysten nostaminen politiikan johtotähdeksi ei yksinkertaisesti ole enää niin radikaalia, uudistuksellista ja tunteisiin vetoavaa kuin ennen. Ympäristökysymysten korostaminen on muuttunut tavanomaiseksi ja hyväksyttäväksi. Vihreiden puhetapa ei enää eroa ratkaisevasti teollisuuden, yritysten tai muiden puolueiden äänestä, vaikka aste-eroja riittääkin.
    Muutoshaluiseksi altavastaajaksi, jollaiset vetoavat aina nuoriin ihmisiin, pääsee helpommin vastustamalla ay-liikettä, kritisoimalla jähmeää työmarkkinajärjestelmää tai kannattamalla eläinoikeusiskuja. Siksi nuorsuomalaiset ja eläinaktivistit ovat ottaneet aiemmin vihreille, taistolaisille, kulttuuriradikaaleille, modernisteille tai nationalaisteille kuuluneen aseman keskustelun määrittäjinä.
    Vihreiden puoluejohto ei näytä tajuavan, että puolueen tulevaisuus on lopulta kiinni nuorisokannatuksesta. Keski-ikäiset 70- ja 80-luvun alun pioneerivihreät ovat varmasti vähässä uskollisia, mutta tuskin nuoret. Taistolaismenneisyyttään ihannoivasti muisteleva puheenjohtaja Satu Hassi symbolisoi tilannetta, jossa paluun vanhaan aatteellisuuteen kuvitellaan pelastavan vihreät tavallistumisen kiroukselta. Paluu oikeaoppisuuteen voi kuitenkin suistaa vihreät laskevaan kannatuskierteeseen, sillä ympäristöherätyksen ensimmäinen vaihe on auttamatta takanapäin.

Jarkko Vesikansa
päätoimittaja