31. lokakuuta 1997
Teksti:

”Mä tunnistan itsessäni välillä hetkiä, että vittu kun tekis mieli lotasta kuonoon”, vastapäätäni istuva nainen sanoo. Hän tuijottaa käsiään, jotka on puristettu tiukasti nyrkkiin. ”Silloin, kun ei saa mitä haluaa, niin tulee semmoinen hirveä raivo”, hän sihisee hampaittensa välistä. ”Silloin voisi tehdä mitä tahansa, jotta saisi mitä haluaa.”
    Pöytäseurani ei ole karannut Hämeenlinnan naisvankilasta eikä hänellä ole rikosrekisteriä. Hän on noin kolmikymppinen siistin ja miellyttävän näköinen nainen. Edessään hänellä on pullo alkoholitonta olutta. Eivät kai tuollaiset naiset lotase. Eiväthän?

Roolimalleja tuittupäille

Miesten yksinoikeus väkivaltaan näyttää murentuvan kuin Alkon monopoli. Esimerkiksi nyrkkeily oli pitkään miehistä mätkimistä, jossa hiki haisi ja hammassuojat lensivät. Nyt kehässä nyrkkeilevät muodikkaat naiset.
    Samaa trendiä tuntuvat toteuttavan myös kettutytöt ja armeijan naisalokkaat – keskinäisistä eroistaan huolimatta. Molemmat sotivat sukupuolten perinteistä roolijakoa vastaan. Jopa umpikonservatiivinen amerikkalainen viihdeteollisuus on havainnut naisroolin muuttumisen. Tank Girl, Alanis Morrisette ja Courtney Love ovat tuittupäisten tyttöjen esikuvia.
    Nuoriin vihaisiin naisiin on ehditty tottua. Mutta ei niin vihaisiin kuin Eevi. Uuden kotimaisen elokuvan päähenkilö varastaa, lyö ja vangitsee ilman tunnontuskia.
    Väkivaltaiseen ja arvaamattomaan Eeviin on vaikea samaistua. Häntä voi vain pelätä ja toivoa, ettei hän kävele Espalla vastaan.

Naisen nyrkki sattuu kovempaa

Elokuvaohjaaja Auli Mantila ei lotase, vaan avaa nyrkkinsä ja rauhoittuu hieman. Väkivalta ei ole hänen hommansa. Se on hänen elokuvansa päähenkilön Eevin heiniä. ”Eevi tekee kaiken sen, mitä olisin aina halunnut tehdä, mutta en ole ikinä uskaltanut”, ohjaaja hihittää.
    Mantilan ohjaama ja käsikirjoittama Neitoperho on rankka elokuvakokemus. Erityisen rankaksi leffan tekee se, että valkokankaalla raivoaa nainen. Miehen väkivalta olisi jotenkin helpompaa sulattaa.
    Jos leffan pääosassa olisi Leea Klemolan sijasta mies, elokuvaa voisi pitää road-henkisenä odysseiana kohti vääjäämätöntä mutta kunniakasta itsetuhoa. Nyt se on leffa hullusta ämmästä, joka lyö viattomia ihmisiä kokispullolla hampaille. ”Perkele, jos Eevi olis mies, kukaan ei kyselis, mikä sitä vaivaa! Kaikki ajattelis, että sitä vain ahistaa ja siksi se on tommonen”, Auli Mantila lataa.

Omaa vihaa vähätellään

Aggressiivisuus on perusinhimillinen tunne, joka on yhteinen molemmille sukupuolille. Sen avoin näyttäminen on kuitenkin ollut pitkään luvallista vain miehille.
    ”Ennen naiset joutuivat teeskentelemään itseään tyhmempiä, että he olisivat miesten mieleen. Nyt he joutuvat teeskentelemään vähemmän aggressiivisia kuin he oikeasti ovat”, professori Kirsti Lagerspetz Turun yliopiston psykologian laitokselta väittää.
    Naisten aggressiot eivät usein kypsy suoraksi väkivallaksi. Nyrkkitappelun sijasta he soveltavat hienovaraisempaa ”epäsuoraa väkivaltaa”, kuten juoruilua ja haukkumista. Lagerspetzin oma tutkimusryhmä on kartoittanut sukupuolten välisiä eroja haastattelemalla eri ikäisiä lapsia ja nuoria.
    Tyypillistä tytöille on oman aggressiivisuuden vähättely: tytöt itse kertovat olevansa vähemmän ”vihaisia”, kuin mitä heidän kavereidensa kertomuksista voisi päätellä. Pojat taas näyttävät olevan enemmän sinut oman aggressiivisuutensa kanssa.
    Kanadalaisen Anne Campbellin haastattelututkimuksen mukaan miehet pitävät aggressiivisuuttaan usein sankarillisena: heille väkivalta on väline, jolla pannaan asiat järjestykseen. Väkivaltainen nainen taas kokee menettävän sekä itsensä että tilanteen hallinnan. Nyrkkeihin turvaudutaan, kun itsehillintä menetetään. Siksi naiset myös häpeävät väkivaltaansa miehiä enemmän.

Tasa-arvon nurja puoli

Kirsti Lagerspetzin mukaan naisten väkivaltaisuus on lisääntymässä. ”Väkivalta näyttää tulevan tasa-arvon haittapuolena. Muuten kyllä kannatan lämpimästi tasa-arvoa”, Lagerspetz sanoo.
    Rikostilastot tukevat mielikuvaa siitä, että naiset ovat omaksumassa miehisen väkivaltakulttuurin. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tilastojen mukaan naisten tekemien väkivaltarikosten osuus on selvästi suurempi nyt kuin 70-luvulla. Muutos ei kuitenkaan ole kovin dramaattinen: miehet lyövät, pahoinpitelevät ja tappavat edelleen kymmenen kertaa
    enemmän kuin naiset.
    Myös perheen sisällä väkivallan roolijako on yhä selvä – mies lyö, ja nainen yrittää suojautua.

Naiset eivät veny loputtomasti

”Äijät riehuvat ja mellastavat miten tykkäävät. Viime kesänä uutisissa kerrottiin tiuhaan, kuinka haulikko viuhui Suomenniemellä”, elokuvaohjaaja Auli Mantila mesoaa.
    Mantilaa kauhistuttaa naisten väkivaltaistuminen. Hän ei kuitenkaan pidä nykyistä tilannetta reiluna; naiset eivät voi toimia loputtomasti miehisen väkivallan iskunvaimentimena. ”Voidaanhan tietenkin miettiä, että kukas täällä sitten lievittää, jos naisetkin rupeaa riehumaan. Se on kuitenkin sellaista talonmiehen logiikkaa, että mitäs jos kaikki jättäisi
    pyöränsä tohon”, Mantila sanoo ja tuijottaa olutravintolan ikkunaan nojaavia polkupyöriä.
    ”Saattaa olla, että seuraukset olis helvetin ikävät, mutta saattais myös olla että me saataisiin tänne vähän tervettä tuulahdusta.”
    ”Jos naiset oppisivat puolustamaan itseään, niin ehkä äijätkin miettisivät kaksi kertaa ennen kuin tarttuvat haulikkoon.”

Vatsahaava vältettävissä

”Herra nähköön, en halua, että nuoret tytöt hakkaavat seuraavat kaksi vuotta kaikkea mitä eteen tulee. Mutta jos ihmiset löytävät oman tahtonsa ja toteuttavat sitä, niin hyvä”, Auli Mantila sanoo.
    Hänestä on tärkeää, että naiset päästävät vihansa ulos, ennen kun se kääntyy väkivallaksi. ”Heti kun on jotain sanomista, kannattaa sanoa, ettei tarvi kymmenen vuoden päästä ammuskella.” Neitoperhon Eevi on kylmä ja väkivaltainen, mutta ainakin hän reagoi tunteisiinsa välittömästi.
    ”Se saattaa kaikkia muita lommoja saada, kuten kuvasta näkyy, muttei sille ainakaan vatsahaavaa tule”, ohjaaja luonnehtii. Lopettelemme haastattelua, kun tarjoilija tulee pöytään, ja kysyy Mantilalta: ”Hei anteeksi, onko sun nimi Auli? Sulle olisi puhelu.”
    ”Itkeeks lapsi?” Mantila säpsähtää. ”Se on varmaan mun mies, joka soittaa, että lapsi itkee. Mun täytyy mennä kotiin”, hän sanoo eikä kuulosta ollenkaan vihaiselta.
    Neitoperho-elokuvan ensi-ilta on 31.10. Andorra 1:ssä.

Mikko Numminen
Piirros Erika Kovanen