03. lokakuuta 1997
Teksti:

”Välillä mä ajattelen, että musta on tullut liian panokeskeinen liian varhain. Että porno on tehnyt musta jotenkin tunnevammaisen enkä mä enää osaa olla romanttinen”, 23-vuotias Jaana sanoo ja katsoo mietteliäänä ulos Punavuoren yksiönsä ikkunasta.
Jaana ei ole pornotähti tai ilotyttö eikä hänellä ole yllään mustaa PVC:tä tai nahkavaljaita. Hän on tavallinen nuori ihminen, opiskelee yliopistolla pääaineenaan englantia ja pukeutuu kuin kuka tahansa ikäisensä suomalaisnainen. Hänellä on poikaystävä, jonka kanssa on jo puolentoista vuoden ajan mennyt oikein hyvin.
Silti porno on Jaanalle arkipäivää. Sitten teini-iän porno on ollut luonnollinen osa hänen yksityistä seksielämäänsä. Parisuhteen rinnalla Jaana tyydyttää itsensä säännöllisesti. Hän suhtautuu pornoon avoimesti eikä häpeä itseään. ”Lehtiä ja videoita lainaan yleensä kundikaverilta, tai sen kavereilta.”
Mutta viime vuosien aikana pornosta on tullut jonkinmoinen taakka Jaanalle. Hän on huomannut, ettei ole mitään niin kertakäyttöistä kuin porno. Kuvat kuluvat ja uusia pitää hankkia jatkuvalla syötöllä. ”Koko ajan pitäisi saada uutta tavaraa”, Jaana selittää. ”Jokainen lehti on melkein yhdellä kerralla loppuun käytetty.”
Kuvat ovat menettäneet voimansa myös toisella tavalla. Jaana on huomannut, että tavallinen porno ei oikein tunnu enää missään. Pehmopornoa hän ei viitsi enää edes katsella. ”Kova porno on paljon tasa-arvoisempaa, koska siinä naiset ovat yleensä aktiivisia ja realistisia”, hän perustelee.
Mutta pääsyy hardcoreen ajautumiseen on, että itsensä tyydyttäminen on tullut yhä vaikeammaksi. Pikku hiljaa hän on ajautunut yhä kovemman kaman pariin, mikä on alkanut huolestuttaa. Tavallinen seksi poikaystävän kanssa tuntuu välillä jo vähän pliisulta. Porno on alkanut vääristää hänen mielihalujaan, ja melkein häpeissään hän tunnustaa: ”Tää kuulostaa tosi kauhealta mutta mä olen alkanu fantasioida raiskatuksi tulemisesta.”

Pornoa joka tuutista

Tavallista ahkerammasta ja avoimemmasta pornon kuluttamisesta huolimatta Jaana ei ole mikään ääritapaus. Hän on esimerkki siitä, miten porno on arkipäiväistynyt ja suhtautuminen siihen on tullut vapaamielisemmäksi, jopa välinpitämättömäksi. Samalla pornon teho ja tenho on hävinnyt. Kuten Pekka Matilainen julisti Yliopistolehdessä (13/97), pornografia on kuollut.
Matilainen viittasi amerikkalaislehti GQ:n artikkeliin, jonka mukaan paljaan pinnan näyttämisestä on nyky-yhteiskunnassa tullut niin arkipäiväistä, että oikeastaan pornografia on ”ikävystyttävää, kunnianarvoisaa ja valtavirtaan kuuluvaa”.
Se ettei porno shokeeraa enää ketään, näkyy hyvin tavassa jolla mainokset ovat sumeilematta omaksuneet yhä rohkeampia keinoja katsojan huomion kiinnittämiseksi. Mainonnan tasa-arvoneuvoston puheenjohtaja Outi Antila-Rantasen mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana mainokset ovat selkeästi muuttuneet yhä pornahtavammiksi. ”Monet Magnumin kaltaiset jäätelömainokset käyttävät hyväkseen klassisia pehmopornon keinoja.” Antila-Rantanen antaa esimerkin: ”Nainen nuolee himokkaasti jäätelöpuikkoa, ja sitten kuvataan suihkulähdettä, joka purskauttaa vesisuihkun ilmaan.”
Neuvoston tehtävänä ei sinänsä ole puuttua alastomuuteen tai pornahtaviin elementteihin, eikä se Antila-Rantasen mukaan haluakaan. ”Kaikki mainostajat tietävät, että nykyisessä mediavirrassa paras katseenvangitsija on alaston vartalo”, hän kertoo.
Hänen puolestaan alastonta ihmiskehoa saa käyttää periaatteessa melkein miten tahansa, kunhan mainos ei alenna tai halvenna toista sukupuolta. ”Nykyään mainostajat ovatkin sen verran fiksuja, että tekevät kaksi mainosta. Toisessa on puolialaston nainen, toisessa mies.”
Antila-Rantasen puheiden perusteella pehmopornon tulo mainoksiin ja katukuvaan on jollakin tapaa väistämätöntä. Mainostoimistot vain tekevät, minkä ovat parhaaksi huomanneet, ja kuluttajat vahtaavat kieli pitkällä seuraavaa mainostaukoa. Mutta käykö mainoksille niin kuin kävi Jaanalle? Kuvat kuluvat ja ehkä parin vuoden päästä parhaseen katseluaikaan Tupla-tyttö oikeasti saa kaipaamaansa patukkaa.
Pari viikkoa sitten Hufvudstadsbladet (14.7.) kiinnitti huomiota siihen, että ainakin viime vuosikymmenten kehitys viittaisi tähän suuntaan. Hbl viittasi ruotsalaisen mediatutkijan Anja Hirdmanin tutkimukseen, jossa hän oli verrannut sikäläistä miestenlehteä ja nuorten naisten aikauslehteä kahdenkymmenen vuoden ajalta.
Vertailun tulokset eivät juuri yllättäneet. Se mikä oli vuonna 1975 miehistä pornoa, tarjotaan nykyään teinitytöille ajanvietteenä. Alastoman naisvartalon kuvaamisen suhteen lehdet muistuttivat hämmästyttävän paljon toisiaan.
Mutta paikoittain myös juttujen sisällössä oli yhtäläisyyksiä. Vuoden -75 miestenlehti kertoi kuvin samasta asiasta kuin teinityttölehti -95 sanoin: Miten naisen kannattaa ajella häpykarvansa. Hirdman tulkitsi kehityksen feministisestä näkökulmasta. Se mikä entisessä pehmoporno oli naista manipuloivaa, on vaivihkaa siirtynyt teinityttöjen roolimalleiksi.

Pornoa jokanaiselle

Nuorekkaat ”eroottiset” naistenlehdet kysenalaistavat muutenkin perinteisiä mielikuvia pornon sisällöstä ja siitä, kenelle sitä tuotetaan. Kyse ei ole vain siitä, että Exitin kaltaiset naisten pornolehdet tekevät tyhjäksi pinttyneen käsityksen, että pornon voimin itseään vemppavat vain tyttöystävää vailla olevat finninaamaiset teinit ja yksinäiset vanhatpojat. Pehmopornosta on tullut jonkinlaista yleistä ajanvietehömppää, jota ei kuitenkaan saa nimittää pornoksi.
”Kaikki tyttökaverini ovat heti että hyi yök! jos puhun avoimesti lehdistäni”, Jaana lohkaisee. Tyttöjen kesken saatetaan kyllä puhua poikaystävästä mutta omasta pornon käytöstä ei koskaan ï ei vaikka jokaisella olisi olkalaukussaan uusin Regina.
Jaana toivoisikin, että pornosta voitaisiin puhua arkipäiväisenä ilmiönä, ei minään ”likaisena asiana, jonka parissa puuhastelevat ihraiset keski-ikäiset miehet jossakin kalliolaisessa punaisella sametilla vuoratussa salaloukossa”, kuten hän asian ilmaisee. Niin kauan kuin pornosta ei voi keskustella ilman moralisointia tai syytöksiä esineellistämisestä kukaan uskalla esiintyä omalla nimellään ï kuten ei Jaana itsekään.

Pornoa joka päivä

”Muutaman vuoden päästä kovia pornovideoita myydään huoltoasemalla samalla tavalla kuin tupakkaa tai alkoholia”, kustantaja Timo Korppi ennustaa. Harmaasävyisessä villapaidassaan ja työhuoneessaan hän näyttää tuiki tavalliselta keskiluokkaiselta, keski-ikäiseltä mieheltä.
Mutta Korppi ei ole tavallinen lehdenkustantaja, vaikka hän niin itse haluaisikin ajatella. Hän on pornon ammattilainen, tehnyt pornoa jo kolmisenkymmentä vuotta. ”Saksalaiset kollegani sanoivat kerran laskeneensa, että olen pisimpään yhtäjaksoisesti pornobisneksessä työskennellyt henkilö Euroopassa”, Korppi sanoo lakonisesti ja kertoo olleensa perustamassa jokaista suomalaista pornolehteä Jallua ja Kallea lukuunottamatta. Tällä hetkellä hän kustantaa neljää lehteä, joista yksi on naisille.
Vastoin odotuksia Korppi on eri mieltä pornon koventumisesta. Mainokset turvautuvat yhä useammin pornoon ja naisten suhtautuminen on muuttunut. Mutta itse pornobisnes ei ole härskistynyt. ”1970-luvulla tarjolla oli periaatteessa aivan yhtä kovaa kamaa kuin nykyäään, jos ajatellaan esimerkiksi anaaliseksiä ja nyrkkipanoja”, Korppi kertoo.
Hän puhuu mieluummin aaltoliikkeistä ja selittää mielikuvat pornon koventumisesta erikoistumisella ja ilmapiirin vapautumisella. Ennen yksissä kansissa oli kaikenlaista pornoa, ja kauppa oli salamyhkäistä. Nykyään lähes jokaiselle kuppikunnalle on omat julkaisunsa, eikä myyntiä peitellä. ”Pornosta on tullut ajanviete muiden joukossa, mikä helposti näyttää siltä, että sisältö olisi muuttunut. Mielikuvitus pornossa on kuitenkin rajallinen: ihmisessä on vain tietty määrä reikiä.”
Hän ei ole huolissaan, että pornoteollisuus jollakin tapaa räjähtäisi silmille, jos siitä tulisi yhtä luonnollinen asia kuin sanomalehden lukemisesta. ”Meillä on kullakin todellista vapaa-aikaa vain 3-4 tuntia päivässä. Kyllä ihmisillä on muutakin tekemistä ja muita arvoja: työ, nukkuminen, perhe. Porno on vain yksi elementti muiden joukossa, ja sen mukaan siitä pitäisi puhua.”

Kahdenlaista alastomuutta

Aurora Reinhard on Jaanan lailla hyvä esimerkki siitä, miten naisten suhtautuminen pornoon on muuttunut. Aurora opiskelee Kuvataideakatemiassa kolmatta vuotta, ja töissään hän on käsitellyt naisen suhdetta omaan kehoonsa. Erityisesti häntä kiehtoo tapa, jolla niin naisten- kuin miestenlehtien tarjoama ihanne jäsentää naisen minäkuvaa.
Hänen valokuvansa ovat osin ahdistavia, osin riemukkaita tutkielmia kehosta ja naiseudesta. Mutta ennen kaikkea ne ovat henkilökohtaisia ja paljaita. Monissa kuvissa Aurora poseeraa enemmän tai vähemmän alasti. ”Alastomuudella on aina syy minun kuvissani”, Aurora selventää. ”Alastomana ei ole enää mitään jäljellä.”
Auroran töissä alastomuus saa lisämerkitystä, kun saa tietää, että hän on esiintynyt myös pornolehdissä ja -videoissa. ”Halusin kokeilla miltä porno tekeminen tuntuu. Koska tein niin omasta tahdostani, se ei ollut alentavaa. Mutta en minä sitä mene kenellekään suosittelemaan.”
Aurora ei mielellään sekoita pornokokeilua töihinsä. Ne ovat mitä ovat ï hänestä riippumatta. Pornon tekeminen on kuitenkin vahvistanut Auroran näkemystä, että nykykulttuurissa omalla keholla ei ole intimiteettiä. Mainoksissa ja mediassa alastomuudesta ja seksistä on tullut sääntö. ”Se että näyttää miehen ja naisen naimista on yhtä kova juttu kuin kukkataulu.”
Ronskimmassa kuvassaan Aurora on alistanut miehen naisen asemaan ja muuttunut itse mieheksi. Onko miehen katse siis syypää naisen ahdistukseen. ”Niin no emmä tiiä, ehkä maailman katse on parempi termi.”

Aurora Reinhardin ja Salla Tykän yhteisnäyttely Terve nuori nainen Kuvataideakatemian galleriassa Kasarminkatu 44:ssä 1.-12.10.

Otto Mattsson
Kuva: Tuomas Harjumaaskola
Mallit Jenni Björn ja Kortti
Meikit Päivi Karttunen ja Mika Lämsä
Kuteet Sin City