17. tammikuuta 1997
Teksti:

Laura Hartikainen, 26, valitsee kasvovettä Body Shopissa, koska inhoaa eläinkokeita. ”Yritän yleensä aina ostaa sellaista kosmetiikkaa, jota ei ole testattu eläimillä. Tosin joskus sattuu mokia.” Joulun alla Laura erehtyi johonkin kumman merkkiseen huulipunaan ja omatunto kaivelee edelleen. Periaatteessa hän on valmis maksamaan oikeaoppisista rasvoista ja meikeistä enemmän. ”Näköjään aika paljonkin enemmän”, venäjän kielen ja kirjallisuuden lukija naurahtaa.
    Ympäristöasiat eivät paljoa vaikuta Lauran ruokatarpeiden hankintaan, mutta suurten ylikansallisten yritysketjujen tuotteita hän välttää parhaansa mukaan. ”Ei tunnu oikein reilulta ostaa isojen firmojen tuotteita. Varsinkaan sellaisia, joissa ruoka on tuotettu ties missä eikä ne paikalliset ihmiset saa työstää lähes mitään.” Aterioimispaikoistaan Laura on rajannut pois ainakin McDonald’sin.

Ei lapsityövoimaa

Arkeologian opiskelija Kalle Viitanen, 30, ja opettajaksi valmistuva Sheila Weintraub, 26, tunnustavat, että useimmiten hinta ja laatu ratkaisevat. He ovat tulleet Lindexin alennusmyyntiin etsimään pientä tarpeellista halvalla.
    Mutta muutkin periaatteet kuin säästäminen ovat ostoksilla mielessä. ”Kun olimme esimerkiksi mattoja valitsemassa, tuli mietittyä, kuinkahan monet pienet kädet niitä on ollut solmimassa”, Kalle kertoo. ”Eikä se koske vain halpatuotteita. Luin artikkelin, jossa kerrottiin lasten kursivan kasaan jalkapalloja. Juuri sellaisia yleisiä merkkejä.”
    Huono omatunto pariskunnalle on tullut Tallinnan reissulla. Käsinkudotusta halvasta villapaidasta tinkiminen on oikein alkanut hävettää. ”Siinä on kuitenkin jollakin ollut hirveän iso työ. Suomalaisen opiskelijan tulotaso on virolaisittain korkea. Ainakin yritämme olla päivittelemättä, että onpas halpaa. Paikallisille kaikki on kuitenkin kallista”, Sheila sanoo.

Vain uusiopaperia

Kauppatieteiden ylioppilas Ilari Lintukangas, 20, antaa ympäristöystävällisyyden vaikuttaa ruokakorissaan, jos se ei näy kovasti hinnassa eikä heikennä laatua. ”Jossakin paperissa kyllä aina katson, että se on uusiopaperia”, Ilari kertoo kirjekuoria valitessaan.
    ”Jos on samanarvoisia tuotteita, ostan tottakai suomalaista. En vaadi, että pitäisi olla kotimaista, mutta ei kotimaisuus ole ainakaan haitaksi. Mieluummin sitä jättää rahansa tänne kiertoon kuin syytää muualle.”
    Porthanian paperikaupan myymälävastaava Marketta Pilke tietää, että opiskelijoille ei tahdo kelvata kuin uusiopaperi. Siitä ollaan valmiita maksamaan pari markkaa enemmän. Liike on joutunut itse valmistuttamaan luentopaperia, kun tukkureilta ei löydy uusioversiota.

Mari Manninen
Kuva: Olli-Pekka Orpo