01. marraskuuta 1996
Teksti:

Sosiologi isänä voi olla kova kohtalo.
    Luin Tommi Hoikkalan tekstin sosiologi isänä ja tulin ajatelleeksi: mitä jos the Isä olisikin minun isäni? Mitä jos nuori sosiologi Tommi Hoikkala olisi Tallinnassa 70-luvulla taistolaisporukan dokureissulla käydessään, humalassa käynyt pyyhkäisemässä mutsiani? Monta kertaa olen yliopiston punttiksella samaan aikaan hänen kanssansa hikoillut ja pohtinut, josko tuollainen miehen malli olisi minua jotenkin muuttanut. Olisinko minä minä, vai joku muu? Entä olisiko Tommi the isä, jos hän olisi ollut minun isäni? Ja ennen kaikkea: Olisiko hänen takaraivossaan outoja, nuorekkaita kuvioita – samanlaisia kuin Espoon pelloilla?

Aja hiljempaa isi

Tämä 42-vuotias sosiologi on viime vuosina esiintynyt paljon lehtien palstoilla ja keskusteluohjelmissa isänä ja sosiologina ja sosiologi-isänä. Hän on ilmeisesti juuri kasvanut aikuiseksi, koska jaksaa pitää melua isyydestään. Paitsi että hän on isä, hän on myös mies, mikä ei ole aina ihan itsestäänselvää, mikäli minä olen mitään hänen kirjoistaan ymmärtänyt.
Uusimmassa kirjassaan Miehenkuvia Hoikkala kertoo tarinan pojastaan ja ”isän ja pojan jutusta”. Se on tällä kertaa mikä lie sylinterinen auto, jonka hankintaa nainen ei tietenkään ymmärrä. Entinen yksityisautoilun aktiivivastustaja on valintatilanteessa: ”Ollako mies vai järkevä?”, Hoikkala pohti. Hän oli mies ja osti auton.
    Ja ettei vain pääsisi unohtumaan, Tommi muistuttaa lukijoilleen erityisesti, että tarina autonostosta on hänen tarinansa. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Tarina koskee myös hänen poikaansa Teemua, jonka yksityisasioita Tommi paljastaa liiankin kanssa. Jos Tommi olisi minun isäni, en antaisi elämääni hänen käsiteltäväkseen. Lisäksi Tommi varmaan ymmärtää, ettei tarinaa julkaistaisi vain sen takia, että se on hänen tarinansa. Tommi on sosiologi, ja sosiologien tarinoilla on, niin kuin sanotaan, yleisempääkin mielenkiintoa. Vähän niin kuin niillä arkipäivän minidraamoilla kakkosen vasikka-TV:ssä.

Eläytyen

Isän rooli ei sovi Tommille. Lapsen rooli sopisi paremmin, koska sitä Tommi osaa näytellä. Olen kuullut, että kun hän haastattelee nuoria hän hakee hyväksyntää käyttäytymällä kuin he, puhumalla slangisanoin ja olemalla rela. Siinä mielessä hän on hyvä tutkija, että miehen tunnistaa eläväksi olennoksi. Eläytyminen on valitettavasti väärä metodi. Muistan yhden Samin, joka eläytyi murteisiin melkoisesti. Kouvolassa sujui miet ja siet, Stadissa mentiin bronxille mileen.
Kaveri teki itsestään pellen. Slangi-Samiksi morkattiin.
    Tieteen kielen sijasta katujen kieltä puhuva sosiologi-Tommi ei ole uskottava. Se on niinku feikki. Ei vaikka hän olisi pehmoilunsa vastapainoksi sisukas ja rankka jätkä. Sisukas hän kyllä on, sillä on jaksanut juosta monta maratonia ja on tainnut kirjoittaa aika monta kirjaa. Seuraavan kirjan voisivat JP Roos ja Tommi Hoikkala kirjoittaa yhdessä. Miten olisi sosiologi maratoonarina?

Hei, me tutkitaan

On ollut muutenkin hauskaa seurata viime vuosina nuoren polven sosiologien hiekkalaatikkoleikkejä. Ensin ne tutkivat toisiaan ja sen jälkeen väittelevät metodeistaan Helsingin Sanomien kulttuuriosastolla. Tarkoitan tällä Jari Ehnroothin ja Sari Näreen välistä närää. Sotahan syttyi siitä, kun Jari huomasi, että Sarin (tai jonkun) sukupuolitutkimuksessa eräs tutkittava olikin Jari, mitä hänelle ei ollut tietenkään kerrottu. Mitä sitä turhaan kentälle menemään, kun voi tutkia itseään, omaa perhettään tai työyhteisöä! Ehkä sosiologian laitos olisi kannattanut sittenkin muuttaa jonnekin maaseudun rauhaan, virtaavien vetten äärelle, sinne mihin gsm:n kenttä ei riitä.