04. lokakuuta 1996
Teksti:

Uutta uusoikeistolaista puoluetta Suomeen tuskin syntyy, vaikka noin kolmannes 18-30 -vuotiaista urbaaneista nuorista kannattaa tuoreen tutkimuksen mukaan uusoikeistolaisia ajatuksia. Perinteiset puoleet ovat aina loikanneet ketterästi joko oikealle tai vasemmalle, sen mukaan kummalle on ollut kysyntää. Suurten puolueiden venyminen kovin pitkälle kohti uusoikeistoa askarruttaa Tuomo Martikaista.
    ”Todennäköisesti olemassaolevat puolueet muuntavat retoriikkaansa uuskonservatiivisempaan suuntaan. Tästä on näkyvissä jo merkkejä. Keskustapuolue on kehittänyt kvasi-isänmaallisen retoriikan kansainvälisyyden vastapainoksi. Kansainvälisyyttähän jankutetaan ihan rasitukseen saakka, jolloin ihmiset rupeavat kaipaamaan nationalistisia painotuksia”, Martikainen arvioi.
    Valtio-opin laitoksella työskentelevän Martikaisen ja apulaisprofessori Kyösti Pekosen Helsingin kaupungin tietokeskukselle tekemän nuorisotutkimuksen tulokset on otettu tiedotusvälineissä äimistellen vastaan. Uusoikeiston kannatus on viikon päästä virallisesti julkaistettavan tutkimuksen mukaan niin hämmästyttävän suuri, että se tarjoaa kannatuspohjan ranskalaisen Jean-Marie Le Penin johtaman Front National -puolueen tapaiselle äärikansalliselle liikkeelle.
    ”Tälle uusoikeistolaiselle arvomaailmalle ei ole löytynyt vielä vastinetta poliittiselta kentältä. Noin kolmanneksella nuorista kaupunkilaisista on tällaisen kovan eurooppalaisen oikeistopolismin leimaama arvomaailma. Siinä on potentiaali jopa uudelle poliittiselle yrittäjälle. Suomalaiset eivät kuitenkaan lähde kovin helposti uusien liikkeiden taakse”, Martikainen haarukoi.

Uusoikeistolainen mörkö

Miksi tulokset sitten yllättivät tutkijat ja tiedotusvälineet? Eikö ole itsestäänselvää, että korkea nuorisotyöttömyys synnyttää vastareaktionaan ääri-ilmiöitä? Martikainen myöntää, että yhteiskuntatieteiden ja tiedotusvälineiden on syytä katsoa peiliin. Pinnan alla tapahtuvia muutoksia ei ole havaittu.
”Tiedotusvälineet ja tutkijat olivat pitkään niin vihreiden lumoissa, koska vihreiden katsottiin olevan politiikan todellisia ja lopullisia uudistajia. Vihreät olivat tiedotusvälineiden lemmikkejä, jotka istuivat villapaidoissaan omassa idyllissään, heittivät välissä statementit ja palasivat kutomaan sukkiaan. Kun tästä uudesta poliittisesta kulttuurista innostuttiin, unohdettiin tarkkailla mitä tapahtuu pinnan alla poliittisen kentän toisella laidalla. Uusoikeistolaisuus nousi tämän johdosta sieltä esiin yllättäen kuin iso paha mörkö.”
    Martikainen arvelee, että katse kohdistui yksinomaan vihreään liikkeeseen siksi, että tutkijat ja toimittajat olivat samanhenkisiä ihmisiä. Lisäksi yhteiskunnallisten ilmiöiden ennustaminen on hyvin vaikeaa. Poliittisten mullistusten sytytyslanka on voinut kyteä pitkäänkin ilman, että toimittajat ja tutkijat ovat haistaneet palaneen käryä. ”Eihän 1960-luvun ylioppilasradikalismiakaan pystynyt kukaan ennustamaan. Samoin kävi vuonna 1970, kun Veikko Vennamo löysi unohdetun kansan ja SMP keräsi jättimäisen vaalivoiton. Yleensä äänestäjien arvomaailmoissa tapahtuneet muutokset havaitaan vasta jälkikäteen.”

Naismainen hyvinvointivaltio

Urbaaniin uusoikeistolaisuuteen ajattelutapaa kuuluu markkinaliberalismin kannattaminen, kielteisyys ulkomaalaisia kohtaan, nationalistisen retoriikan viljeleminen sekä vahvan johtajan kaipuu. Martikainen arvelee markkinauskon kielivän halusta asettua kontrollin ja säätelyn ulottumattomiin.
”Nämä nuoret ajattelevat, että hyvinvointivaltio hyysää ja paapoo ihmisiä. Sitä pidetään jotenkin naismaisena. Uusoikeistolaisuudelle on keskeistä miehisyyden, kovuuden ja yksinpärjäämisen korostaminen riippumatta siitä miten itsellä menee. Sosiaalivaltiota kritisoidaan löysäkätisyydestä, vaikka monet näistä nuorista nauttivat itse työttömyysturvasta.”
    Eikö tämä ole aika ristiriitaista? Martikainen painottaa, että ihmisten ja varsinkin nuorten poliittinen ajattelu onkin ristiriitaista ja epäloogista. Poliittiset arvovalinnat eivät jäsenny enää samanlaiseksi selkeäksi kokoisuudeksi kuten perinteisten puolueiden puolueohjelmat.
    Ainoastaan puolille nuorista löytyy ”oma puolue”. Uusvasemmistolaisesti ajattelevat äänestävät pääosin vihreitä, hiljainen enemmistö taas kokoomusta. Martikaisen mukaan vihreiden ja kokoomuksen suurta kannatusta nuorten keskuudessa selittääkin se, että niiden edustamille arvoille löytyy kaikupohjaa tietyistä nuorisoryhmistä.
    Uusoikeiston lisäksi toinen poliitttisesti koditon ryhmä on liberaali oikeisto. Martikaisen mukaan nuorsuomalaiset eivät vastaa tämän ryhmän näkemyksiin, koska liberaalien oikeistolaisten arvoihin sekoittuu myös vasemmistolaisia ajatuksia. Hyvinvointivaltion kritiikki on hyvin laimeaa toisin kuin nuorsuomalaisilla, jotka haluaivat rakentaa pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan täysin uuteen uskoon.

Lähiöiden aikapommi

Nuorten vähäistä osallistumista politiikkaan on jaksettu surkutella vuodesta toiseen. Ylipolitisoituneilla 1960- ja 70-luvuilla kapinallisen nuoruutensa viettäneet keski-ikäiset ovat odotelleet uutta poliittista nuorisoliikettä kuin kuuta nousevaa. Tässäkö se sitten tulee mustapaitoihin sonnustautuneena ja ulkomaalaisvihamielisin iskulausein varustautuneena? Kannattaako uusoikeiston luomaa uhkaa pelätä?
”Ei uusoikeistolaisuus välttämättä mitään natsismia ole. Euroopassahan tällaiset menestyneet uuskonservatiiviset puolueet ovat sanoutuneet selkeästi irti kansallissosialismista ja vain murto-osa näiden liikkeiden kannattajista on uusnatseja”, Martikainen vastaa oikoen kuvaa urbaanista uusoikeistolaisuudesta. Hän myöntää silti, että uusoikeislaisuuteen liittyy myös kielteisiä piirteitä. Turvattomuudesta pulppuva rasismi voi lisätä väkivaltaa ja kansallismielisyys voi kääntyä äärinationalismiksi. ”Suvaitsevaisuuteen kuuluu kuitenkin mielestäni se, että ollaan valmiita suvaitsemaan myös suvaitsemattomuutta.”
    Kyösti Pekosen mielestä vain työttömyyskorvausten maksaminen on estänyt uusoikeistolaisia nuoria nousemasta laajemmin esiin yhteiskunnallisena voimatekijänä. Etenkin työttömyyden riivaamissa lähiöissä kytee aikapommi, joka voi räjähtää käsiin. ”Yhteiskuntarauha on eräällä tavalla ostettu. Jos rahat loppuvat, ihmiset voivat lähteä liikkeelle. Tällä hetkellä tilanne pääkaupunkiseudun lähiöissä on apaattisen odottava.”
    Ylioppilaskunnan historiaa tutkinut Laura Kolbe ei usko, että Suomessa olisi syntymässä uutta kollektiivista liikettä uusoikeistolaisuuden ympärille. Nuorison arvomaailmat ovat liian pirstoituneita tarjotakseen kasvualustaa laajalle liikkeelle. Nationalististen arvojen suosion kasvu on Kolben mukaan kuitenkin tosiasia. ”On ollut mielenkiintoista havaita, miten kuolleeksi luullut isänmaalliset arvot ovat nousseet opiskelijamaailmassakin uudelleen esiin. 90-luvun alkuvuosina tapahtui tässä suhteessa hyvin nopeita muutoksia.”

Puolueet keinotodellisuudessa

Nuorten poliittinen kodittomuus voi johtaa tulevaisuudessa rajuihinkin muutoksiin puolueiden kannatuksessa. Politiikka muuttuu samalla yhä henkilökeskeisemmäksi. Tuomo Martikaisen mielestä kehityksen suunta ei ole kannatettava. Puolueiden pitäisi mennä itseensä, koska ne ovat Martikaisen mukaan menettäneet otteensa nuorisoon ja luoneet oman keinotodellisuutensa, jolloin kansalaiset jäävät sivustaseuraajiksi.
”Kyllä nuoret ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista, mutta eivät puolueista. Puolueet eivät ole pystyneet muotoilemaan ihmisten arkielämää koskevia kysymyksiä kansalaisia puhutteleviksi näkemyksiksi.”
    Martikainen epäilee, että juuri tämän takia puolueet ovat omaksuneet yhä viihteellisemmän tyylin lähestyä kansalaisia. Politiikka on saanut karnevaalin luonteen. ”Puolueet voivat menettää uskottavuutensa, koska eivät ihmiset mitään idiootteja ole. Jos puoleet eivät pysty jäsentämään yhteiskunnallisia ongelmia, kansalaiset tajuavat sen.”
    Tuomo Martikaisen ja Kyösti Pekosen Helsingin kaupungin tietokeskukselle tekemä tutkimus nuorten poliittisista arvomaailmoista ilmestyy 11. lokakuuta.

Mika Paavo Tolvanen, Poliittisesti koditon uuskonservatiivi

Kyllä mä olen kansallismielinen”, määrittelee historiaa opiskeleva Mika Paavo Tolvanen, 26, itsensä. Yliopistolta hän ei ole kauheasti sukulaissieluja löytänyt, koska kansainvälisyys on nykyisin niin kovassa huudossa.
    Suomen lippu -pinssiä rintapielessään kantava Tolvanen on herättänyt ärtymystä myös opiskelutovereissaan. ”Suomessa heilutellaan niin helposti fasistin pilkkakirvestä. Ihmisten on vaikea tunnustautua kansallismielisesti ajatteleviksi. Minuakin on nimitelty natsiksi.”
    Tulevissa euro- ja kunnallisvaaleissa Tolvanen ei tiedä mitä puoluetta äänestää. Hänestä uuskonservatiivisesti tai uusoikeistolaisesti ajattelevien nuorten on vaikea löytää itselleen sopivaa puoluetta. ”Kokoomushan on perinteisesti ollut kansallismielinen ja konservatiivinen puolue, mutta nythän se korostaa edustavansa eurooppalaisuutta.”
    Tolvanen äänestikin Suomen EU:hun liittymistä vastaan. Hänestä ”jokaisen kansan pitäisi pystyä säilyttämään kansallinen itsemääräämisoikeutensa”.
    Yliopistolaisiin tällainen puhe ei taida purra? ”Kansainvälisyys on yliopistolla muotia, koska opiskelijat ajattelevat, että se hyödyttää heitä. Moni kuvittelee varmaankin lähtevänsä vaikkapa Brysseliin töihin”, Tolvanen näpäyttää.
    Kansainvälisyyden lisäksi Tolvanen vierastaa myös vallalla olevaa hyvinvointivaltion kritisointia. ”Mä kannatan sosiaalivaltiota, mutta en tunne itseäni vasemmistolaiseksi kansallismielisyyteni takia. Vastustan kuitenkin tuloerojen kasvattamista, koska se synnyttää yhteiskunnallisia ristiriitoja.”

Jarkko Vesikansa
Kuva: Timo Mänttäri