10. toukokuuta 1996
Teksti:

Jos maan hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen välinen pattitilanne ei selviä viikon aikana, menee perjantaina 10. toukokuuta miljoona ihmistä päiväksi lakkoon. Käytännössä happening koskettaa koko kansaa, sillä se hankaloittaa siihen osallistumattomien työtä ja vapaa-aikaa. Yrityksille päivä maksaa menetettyinä tuloina miljardi markkaa. Sama summa kuluu valtion velan korkokuluihin kahdessa viikossa.
    Lakon takana ovat hallituksen suunnitelmat kajota työttömyysturvaan. Tällä kertaa leikkauspöydällä olisivat työmarkkinatuki ja ansiosidonnainen työttömyysturva. Tämä ei kuitenkaan sovi suurille ja mahtaville, jotka ovat nyt lähdössä yhtenä rintamana liikkeelle.

* * *

Yksittäisenä eleenä etujärjestön huoli työttömyysturvasta tuntuu kauniilta ja sankarilliselta. Niiden solidaarisuutta puhkuvat puheet ovat kuitenkin onttoja. Kun opiskelijoilta, eläkeläisiltä ja muilta väestönryhmiltä, joilla ei ole mahtavia koneistoja takanaan, on niistetty viimeisiäkin, ei Hakaniemen torin laidalta ole tarjottu kuin lämmintä kättä. Mutta kun ansiosidonnaisen työttömyysturvan rakennetta on kyseenalaistettu, on yhtäkkiä päätetty tempaista.
    Etujärjestöjen asenne mättää. Niiden tavoite kaapata valta laillisesti valituilta päättäjiltä sotii kaupunkilaisjärkeä vastaan. Ymmärrettävä suuttumus ja turhautuminen eivät oikeuta jarruttamaan muun yhteiskunnan toimintaa, kun lakossa on vain työssäkäyvän kansanosan pullistelun makua. Niin kauan kun tässä maassa ei uskalleta tehdä perusteellisia remontteja, on tyydyttävä nykyiseen – sinänsä umpikujaan vievään – leikkaus- ja säästöpoliitikkaan.
    Ay-liike on omalla tylyllä linjallaan aiheuttanut sen, että nuorten ja opiskelijoiden tilanne on tukaloitunut. Puheet nuorten etujen puolustamisesta ovat tekopyhiä, jos ansiosidonnaisten tasoon ja kestoon ei saa puuttua.

* * *

Jos suuret rakenteisiin kohdistuvat muutokset pelottavat, voidaan lakon tilalle suunnitella muita vaihtoehtoja. Esimerkiksi jos kaikki lakkoon menevät haastaisivat toisensa radion sävellahjaan päiväansioinsa hinnalla, joka lahjoitettaisiin työttömille, päästäisiin paljon vähemmällä. Näin ay-liike osoittaisi vihdoinkin sitä solidaarisuutta, mitä se on pitänyt keppihevonaan perustamisestaan lähtien. Ja samalla kuultaisiin ehkä kivoja kipaleita.

Miska Rantanen