Ylkkärin kanssa pimeässä

26. huhtikuuta 1996   |   Artikkelit   |   kommentit

Kevään viimeinen Cinema Mondon ja Ylioppilaslehden yhteistyön tulos eli elokuvan ilmaisnäytös on keskiviikkona, 8. toukokuuta klo 15. Silloin esitetään Kevin Smithin ohjaama rosoisen humoristinen grungekuvaus Clerks, jonka motto on “Se, että he palvelevat sinua ei tarkoita, että he pitäisivät sinusta”. Slacker-sukupolven sielunelämään porautuva Clerks niitti suurta suosiota viime Rakkautta ja anarkiaa festareilla. Elokuva esitetään Kino Engelissä, Sofiankatu 4.
    Näytöksen ilmaisliput – kaikkiaan 70 kappaletta – ovat jaossa tiistaina, 7. toukokuuta Porthanian ala-aulassa Clerks-elokuvajulisteen luona klo 15.

Muuta kiinnostavaa:

  • Ei artikkeleita

Kommentoi


Miksi tämä?

Uusin lehti

Osakeyhtiö kiusattujen asialla

Koulurauhaa-lehdellä kerätään taas rahaa kiusatuille. Julkaisua kustantavan yhtiön toimitusjohtaja ei mielellään kertoisi, miten tuotot käytetään.


Herrasmiesurheilija

Vapaaottelija Anton Kuivanen viihdyttää kehässä ärhäkkyydellään. Kehän ulkopuolella sitä ei uskoisi millään.


Olotila hukassa

Kun avoin kaupunkitila väistyy lasiseinien tieltä, hengailusta tulee uhanalaista.


  • Uusimmat kommentit

  • Kommentoiduimmat nyt

    Facebook

  • RSS Tasa.fi uutisotsikot