Ihmisen mahti ja hauraus. Elämästäni tuli suuri seikkailu. Nämä kaksi kirjan nimeä muistan elävästi vanhempieni kirjahyllystä. Ensinmainittu ei ollut Citizen Kanen elämäkerta vaan esseekokoelma. Jälkimmäinen luullakseni kertoi luonnontutkijan elämän tarinan.
Jokaisella lapsella on oma metafyysinen kautensa, jolloin hän haluaa tulla joko kirjailijaksi tai elokuvaohjaajaksi ja kertoa tarinoita, joissa yksityiskohtien kudelmasta muodostuu juhlavaa panoraamaa elämästä. Minäkin maistelin omille maailmanselityksilleni näitä nimiä. Nykyään antaisin toisia nimiä, ehkäpä Tamponien maailmantuska tai Kuolema, seksi ja kauniit esineet.
Elämä muuttuu vanhemmiten pateettisesta koomiseksi.
* * *
Viime viikolla unet toivat kuitenkin vanhat kirjannimet mieleen. Seurasin erästä suomalaista keskustelua: Kalle Könkkölä ja puolen miljoonan sähkötöpseli. Mielestäni on ihan hauskaa, että kansalaiset haaveilevat esimerkiksi siitä mitä tekisivät lottomiljoonille, joita eivät ole voittaneet, mutta eräiden kolumnistien haaveet säästyneistä veromarkoista vaatisivat yhden töpselin nykäisyn seinästä, yhden kuoleman.
Ihmishenkien kustannuksella on helppo säästää. Esimerkiksi liikenneonnettomuuksien uhrien hoito on kallista, halvinta olisi antaa lakaisukoneen vain antaa vuotavat syrjään. En usko kuitenkaan, että suurin osa ajatteli vaihtoehtoja näin makaaberisti. Ehkä he tunsivat valinnanvapautensa uhatuksi, kun avoin väite ”Kalle Könkkölä on pätevä ja työkykyinen vaikka on vammainen” muuttui julkisuudessa ahtaaksi vaatimukseksi ”Kalle Könkkölä on nimitettävä virkaan, KOSKA hän on vammainen”.
Ensin mainittu on lause, jonka allekirjoitan, jälkimmäinen on mielestäni ala-arvoista propagandaa. Mielenkiintoista on nähdä ne mediamekanismit, jotka muuttavat tiedon jälkimmäiseksi roskaksi. Teatteriohjaajana tiedän, että uutisointi on aina ollut draamaa. Draaman lajeista on tässä vain valittu saippuaooppera.
* * *
”Ihmisen mahti ja hauraus”. Siinä on kummallinen ristiriita. Katugallupeissa kadun ihmisten enemmistö pitää Kalle Könkkölää virkaan sopivana. ”Eihän hän ole aivoinvalidi”. Yksityisesti poliittiset päättäjät sanovat: ”En ole ennakkoluuloinen, mutta Könkkölä edustaa marginaalia eikä olisi siten uskottava.”
Ehkäpä enemmistö ihmisistä tietää, että ehjään ihmiseen kuuluu myös heikkous, ja että olemme kaikki riippuvaisia toisistamme. Kenties politiikoissa on yliedustettuna ihmisiä, jotka eivät siedä haavoittavuisuutta ja omassa vallan hybriksessään pitävät itseään kaikkivoipina. Empatia eli kyky eläytyä toisen asemaan on moraalin ensimmäinen edellytys. Ehkäpä ns. vallanpitäjien moraalittomuus on juuri heikkoa mielikuvitusta.
Lastenkirjoissa seikkailu alkaa siitä kun uskaltaakin avata komeron oven, jota on luullut lukituksi tai kun jääkin kotiin hiljaisuuteen, vaikka on aikonut ulos hulinaan. Seikkailu on sitä, että antaa odottamattomalle mahdollisuuden, suorastaan tahtoo sitä. Elämässä, jota jotkut viisaat kutsuvat myös näyttämöksi, seikkailu alkaa siitä, kun lakkaa toimimasta annetun roolipuvun mukaan. Palvelija, joka uskaltaa kurkistaa isännän makuuhuoneeseen. Isäntä, joka uskaltaa kurkistaa palvelijan työhuoneeseen. Politiikko, joka uskaltaa kurkistaa ympärilleen.
* * *
Oman elämänsä päähenkilöiksi ei tulla odottamalla että elämä tulee kohdalle, sitä pitää mennä vastaan. Vain sillä tavalla voi toteutua se toinen, kaikille mahdollinen krjannimi: Elämästäni tuli suuri seikkailu
Irina Krohn
