02. helmikuuta 1996
Teksti:

Tentaattorin mielestä Antonin vastaus roomalaisen rikosprosessin pääpiirteistä muistutti epäilyttävissä määrin luentomuistiinpanoja, eikä hänen voitu olettaa lukeneen ulkoa moista määrää tekstiä. Vielä nolommin kävi oikeustieteen ylioppilas Väinö Armaalle, joka vuoden 1911 marraskuun tenttitilaisuudessa omalle paikalle suunnistaessaan tipautti kasan lunttilappuja suoraan professori Granfeltin jaloille. Katumisharjoituksiin ja kuulusteluun vei myös Väinön tie.
    Helsingin yliopiston arkistot kertovat sadoista muistakin ylioppilas hindseistä, rytkösistä, laitasista, tornbergeista ja lipposista, jotka ovat harjoittaneet vilppiä tenttitilanteissa. Keinot ovat olleet kovin erilaisia: yksi on nyhertänyt farmasian opintonsa kolmen neliösentin vihkoseen, toinen piilottanut lunttilapun mustepullon etiketin taakse ja kolmas kirjoittanut matematiikan vastauksia kaverinsa selkään.
    Yhteistä kaikille on se, että nykyään tapaukset ovat yksityiskohtaisesti kirjattuina yliopiston arkistoissa kaikkien uteliaiden ulottuvilla. Halutessaan kuka tahansa voi tutustua vaikkapa rehtorille lähetettyihin kurinpitoa koskeviin asiakirjoihin vuosilta 1829-1966.

Oikeustieteilijät ahkeria lunttaajia

Kellastuneiden kansioiden tarinat ja selvitykset paljastavat, että hämmästyttävän moni vilppiviikari on vuosisadan alussa ollut lainopillisen tiedekunnan kasvatti. Lieneekö syy epärehellisyyteen kovassa paineessa vaiko lainopillisten valvojien erityistarkassa silmässä? Lohtua tulevien lakimiesten maineelle tuo se, että myös pappismiehet ovat aikojen saatossa kirjanneet muistiinpanojaan pikkulappusille ja salakuljettaneet niitä tenttitilaisuuksiin. Heidän joukostaan tosin löytyy niitäkin, jotka ”mitä suurimmalla mielipahalla myöntävät harjoittaneensa vilppiä ja katuvat syvästi tekojaan anteeksipyytäen”.
    Kurinpitolautakuntien pöytäkirjojen liitteinä on pieniä sinisiä vihkoja, kirjekuoria ja muistilappusia, joihin epätoivoiset ylioppilaat ovat rustanneet kaavoja ja määritelmiä paremman koemenestyksen toivossa. Kirjattuina ovat myös tapaukset, joissa on ”ihan kahakkaan asti jouduttu menemään, jotta ylioppilas suostui luopumaan povitaskussaan olevasta vihkosesta”. Toista ääripäätä edustavat tapaukset, joissa ”opiskelija on ilmoittanut Rehtorille harjoittaneensa vilppiä estetiikan kuulustelussa ja tultuaan omantunnon vaivoihin halunnut saattaa asian Rehtorin tietoon”.

Ylioppilaiden rikokset paljastuvat

Yliopiston arkistosta löytyvät viime vuosikymmenille asti myös kaikki ylioppilaiden tekemiä rikoksia koskevat kuulustelut ja pöytäkirjat. Vasta vuonna 1992 kumottu vanha yliopistolaki määräsi opiskelijoiden tekemien rikosten ja tuomioiden saattamisesta myös yliopiston tietoon. Keskushallinnon arkistoista löytyykin kansiotolkulla raastuvanoikeuksien yliopistolle toimittamia tietoja rattijuopumuksista, anastuksista, viranomaisten harhauttamisista sekä naisten väkisinmakaamisista.
    Viime vuonna yliopiston arkistossa vieraili yli 700 tiedonhakijaa. Lunttivinkeistä kiinnostuneita oli vähän, eniten kyseltiin konsistorin pöytäkirjoja ja matrikkelitietoja. Tapaus Öhman jälkipyykkeineen aiheutti melkoista vipinää Helsingin yliopiston arkistossa.
    Sensaationhakuisille tiedoksi, että rikosrekistereistä löytyy myös liuta tuttuja nimiä. Valtakunnan vaikuttajat ja tieteentekijät ovat nuoruusvuosinaan osallistuneet tuomittuihin mielenilmauksiin, anastaneet tavaratalo Stockmannilta miesten pukuja ripustimineen, väärentäneet palloiluarvosanojaan tai innostuneet juoksentelemaan ilkosillaan julkisilla paikoilla.

(Yliopiston arkisto, päärakennus, Fabianinkatu 33, on avoinna arkisin klo 9-15.)

Reetta Räty
Piirros Salla Savolainen