Helsingin ystävä Meester Henk

15. joulukuuta 1995   |   Artikkelit   |   kommentit

Ensimmäisen kerran Henk Hofstede saapui Suomeen 60-luvun lopussa, lautalla Tukholmasta Turkuun. Sieltä 18-kesäinen Henk ajoi Helsinkiin ja rakastui kaupungin rautatieasemaan, mutta jatkoi yli Rovaniemen Lapin lakeuksille.
    Sittemmin Henk on vieraillut Suomessa pariin kymmeneen otteeseen, usein yhtyeensä Nitsin kanssa. Ja lämmin oli Vanha jälleen toissa viikonloppuna, kun tuvantäysi kansa taputti Nitsin neljästi encoreen. “Hämmästyin, kun konserttiyleisö täällä osaa biisiemme sanat ja laulaa mukana. Esiintymistunnelmaltaan Suomi tulee heti Hollannin jälkeen”, Henk kertoo.
    Täkäläisistä ystävistä Henkin läheisimpiä on runoilija-kirjailija Seppo Pietikäinen. Yhdessä toverukset tekevät levyä, joka kertoo tarinan Helsingistä. Kulttuuripääkaupunkivuoteen 2000 mennessä projektin on tarkoitus laajentua aina elokuvaksi asti.
    Henkin näköala Helsinkiin aukeaa yleensä Torni-hotellin yhdennestätoista kerroksesta. Sieltä hän napsii kuvia valon vaihtelusta päivän eri tunteina, ja ihailee avointa merta. Meri viettelee myös Henkin suosikkikaupunginosassa Katajanokassa. “Joskus voi talojen kapeasta välistä nähdä suuren laivan seilaavan oli. Sellaiseen en törmää edes kotona Amsterdamissa.”
    Mutta pohjoisen parhaan Henk löytää kehäkolmosen toiselta puolelta. Siellä on se, mikä täyteen pakatusta Hollannista uupuu: hiljaisuus.

Sami Hyrskylahti
Kuva: Ilona Oksanen

Muuta kiinnostavaa:

  • Ei artikkeleita

Kommentoi


Miksi tämä?

Uusin lehti

Osakeyhtiö kiusattujen asialla

Koulurauhaa-lehdellä kerätään taas rahaa kiusatuille. Julkaisua kustantavan yhtiön toimitusjohtaja ei mielellään kertoisi, miten tuotot käytetään.


Herrasmiesurheilija

Vapaaottelija Anton Kuivanen viihdyttää kehässä ärhäkkyydellään. Kehän ulkopuolella sitä ei uskoisi millään.


Olotila hukassa

Kun avoin kaupunkitila väistyy lasiseinien tieltä, hengailusta tulee uhanalaista.


  • Uusimmat kommentit

  • Kommentoiduimmat nyt

    Facebook

  • RSS Tasa.fi uutisotsikot