17. marraskuuta 1995
Teksti:

STT sen kertoi viime perjantaina kello 15.15. Satelliittihanhi Toivon, Helsingin Sanomien laajasti esittelemän maailmanmatkaajan, lähettämät radiosignaalit olivat vaienneet kaukaisessa Pohjois-Kazakstanissa. Oliko Toivo tattis?
    Viimeinen Toivon pilkahdus oli kuultu harvakseen asutulta seudulta. Kiljuhanhitutkija Juha Markkola lohdutti Toivon tuskin kuukahtaneen metsästäjän luotiin. Olen sanomalehtialalla töissä, joten toki tiedän, että kaikki painettu on totta. Uskoni Toivon elämään horjui silti. Toivoako vai eikö Toivoa?
    Kannattaa kysellä itseään viisaammilta. Henrik Ibsen -niminen jannu on kirjoittanut näytelmän, joka kertoo maailmaa kiertelevän norjalaisen, Peer Gyntin sielun kohtalosta. Toivo on norjalainen kiljuhanhi. Ehkäpä Ibsen osaisi kerto Pärtsin avulla, vieläkö Toivossa henki pihisee.
    Perjantain näytelmä Teatteri Jurkassa oli ihan ässykkää, mutta Toivo sai pahasti siipeensä. Pärtsi G. näet oli rötvö puliveivari, sielu kuttaperkkaa ja aivot hernesvelliä. Pärtsille jätettiin vain kaikkein välttämättömin pikkuriikkinen toivoa, vaikka hän palasi matkoiltaan kotiin. Hirmuinen mies tuo Ibsen.
    En ole kristillinen mies, ja yhdistän kirkonkellot lähinnä krapulaan. Sunnuntaina astuin silti Herran huoneeseen löytääkseni edes utuisen viitteen Toivon kohtalosta. Lauteille kavunnut pappi lupasi saarnansa käsittelevän uskoa ja epäuskoa. Mikäpä sopisi minulle paremmin.
    Pappi kertoi olevan olemassa uskovia, uskossaan horjuvia ja uskonsa kadottaneita. Toivon vuoksi olin valmis lievään siirtymään kolmannesta ryhmästä kohti keskimmäistä.
    Sitten pappi kertasi Jeesuksen kärsimyksiä, kuinka miestä aikanaan vainottiin. Hän kuvasi myös peruskoulun uskonnon opetuksen tuntimääriin kaavailtuja leikkauksia. Lopuksi heppu koplasi nämä kaksi asiaa: taas kristittyjä vainotaan. Asiahan ei minulle kuulu, mutta voi luoja. Olihan saarna. En nyt ihan kostoksi ottanut kolehtihaavista, mutta sitä vaille.
    Toivo oli mennyttä. Uskon, että henkitoreissaan kitunut kiljuhanhi Toivo potkaisi tyhjää sunnuntaina 13.11.1995 väkivaltaisissa oloissa Pohjois-Kazakstanin Sarykopa-suolajärveen laskevan joen latvoilla, noin viisisataa kilometriä Aral-järvestä pohjoiskoilliseen.

JR Leskinen