Olen onnesta soikeana. Olo on kuin vastarakastuneella; korvissa suhisee ja koko maailma levittäytyy eteeni ruusunpunaisena. Euforiseen tunteeseen sekoittuu myös aimo annos ylpeyttä, sillä kuulun etuoikeutettuun joukkoon. Olen yksi Valittujen Palojen suurarvonnan finalisteista.
Joulukuista 500 000,00 markan arvoista jännitysnäytelmää odotellessa heikkohermoisempi jo luhistuisi, mutta onneksi VP on väliajaksi keksinyt virikkeellistä sijaistoimintaa. Keväästä asti olen vastaanottanut luukun täydeltä pientä kivaa roipetta tunnelman ylläpitämiseksi: kirjeitä, kasetteja, tarroja, onnentähtiä ja tekoruusuja.
Aika on lentänyt kuin siivillä raaputtaessa bonuksia esiin (”Varmistakaa nopean tilaajan etunne”) tai opettelemalla ulkoa uuden autoni (”…jonka Te, Miska Rantanen, olette voineet jo voittaa”) rekisterinumeroa. Vähemmästäkin riehaantuu.
”Jopa kolme yllätysetua…”
Heti alusta asti VP on suhtautunut vakavasti mahdollisuuksiini. Tästä osoituksena yhtiö lähetti minulle toukokuussa juhlaohjelman luonnoksen, jonka avulla voisin suunnitella voittoshekin luovutuksen yhteyteen ikimuistoisen kaksipäiväisen pääkaupunkiseudulla.
Mitäs sanotte? ”Ensimmäinen päivä: klo 17.00 Loistoauto hakee voittajan rautatie-, linja-auto- tai lentoasemalta ja kuljettaa voittajan majoittumaan korkeatasoiseen hotelliin”. Illaksi VP ehdottaa käyntiä oopperassa tai konsertissa. Seuraavana päiväksi luvassa on mm. kiertoajelu Helsingissä, ostosretki ”huipputavarataloissa” ja voittoshekin luovutus kakkukahvien kera. Rahat tosin saa vasta ostosreissun jälkeen. Täytyy vain toivoa, että Stockalla ja Sokoksessa annetaan luottoa. Vai pistäisikö Kaarina Mäkelä ennakkoa?
”Teille lahjaksi lämpimin terveisin…”
Tunnelma alkoi tihentyä syksyn kynnyksellä, jolloin tuli tieto, että olin päässyt kolmanteen vaiheeseen. Olin nyt virallisesti suurarvontafinalisti. Huomionosoituksia alkoi sataa jatkuvana virtana ja työllistetty postiluukkuni kolisi miltei päivittäin. Sydämeni tykytti villisti, kun nihkein käsin revin paketteja ja nyssyköitä auki. Arvokkaiden kirjapalkintojen (”Yllätysetuna magneettinen kirjanmerkki”) ja muun sälän (”Toimikaa ohjeen mukaan jo tänään!”) pyörteessä sain elämääni kuin varkain arvokkaan päämäärän.
Aluksi luulin, että kyseessä on tavanomaisen loistelias yllätyslahja, mutta ihaillessani läpinäkyvään muoviin pakattua hopeoitua lasinalusta päässäni naksahti. En voinut kuin liikutuksesta nieleskellen lukea loppuun esitteestä VP:n maalailemat visiot: ”Kuvitelkaapa miten kaunis ja ylellinen kattauksestanne tulee, kun Teillä on kaikki lasinaluset käytössänne.”
Totta! Tavoitteeton hapuilu tässä maailmassa oli kohdaltani ohi. Yht´äkkiä kaikki oli selvää: elämän tarkoitus oli tullut suoraan Kannelmäestä luokseni, vieläpä ykköspostissa. Roudasin välittömästi kirjahyllystä Playa del Inglesistä ostamani sombrerot pois ja raivasin tilaa lasinalusille. Niiden säihkettä kateudesta murisevat ystäväni saisivat killittää vain matkan päästä.
Selkeän tavoitteen avulla olen saavuttanut mielenrauhan. Nyt pystyn odottamaan levollisesti joulukuuta. Vaikka en välttämättä voita päävoittoa, uskon, että olen oivaltanut elämästä jotain oleellista. Tärkeintä ei ole voitto, vaan raaputtaminen, tarrojen liimailu ja vastauskuorien lähettäminen. Ja hopeoidut lasinaluset.
Miska Rantanen
