Kettutyttöjen lähdekritiikki horjuu

5. lokakuuta 1995   |   Artikkelit   |   kommentit

Kesällä Pohjanmaalla kettutarhaan murtautuneet tytöt Mia Salli ja Minna Salonen esittelivät viime viikolla kouluja varten tekemäänsä opetuspakettia kettutarhauksesta. Kaksitoistasivuisessa monistenivaskassa esitellään turkistarhausta sekä ketun ja naalin elämää luonnossa. Opetuspaketin on tuottanut Ystävämme Kettu -yhdistys.
    Tiedotustilaisuudessa oli toimittajien ja mielenosoituksista “värvättyjen” lukiolaisten lisäksi myös turkistuottajien tiedotusväkeä jakkupuvuissaan. Tästä tilaisuuden vetäjä Raimo Laakia sai aiheen muistuttaa pelisäännöistä. “Emme salli välihuutoja emmekä pitkiä esitelmiä. Järjestäkää oma tiedotustilaisuutenne!”
    Kettutyttöjen paketti tuo vahvasti mieleen lukioaikaiset seminaarityöt, joissa on kopioitu sekalaisia lähteitä tietosanakirjoista asenteellisiin lentolehtisiin. Tekijöiden mukaan materiaali pohjautuu “uusimpiin tietoihin”. Lähdeluettelon puute herättää kuitenkin epäilyksiä materiaalin luotettavuuden suhteen. Luottamusta materiaalin aitouteen ei myöskään lisää se, että pakettiin kuuluvien diakuvien taustasta ei ole tarkkaa tietoa. Ne on otettu “jossakin Suomessa” – aivan äsken tai pari vuotta sitten, riippuen sanojasta. Tytöt eivät myöskään kysyttäessä tunteneet suvereenisti tekstissä käyttämiään termejä.
    Uskottavuutta asialle tuomaan oli tiedotustilaisuuteen pyydetty mukaan Suomen nuorin tohtori Tuomas Lukka, 20, jonka mukaan koulujen tulisi sallia monipuolisen tiedon jakaminen esimerkiksi turkistarhauksesta. “Toivoisin, että tähän materiaaliin tutustuttaisiin ennakkoluulottomasti.” Fysiikan alalta väitellyt Lukka sanoi olevansa tilaisuudessa mukana siksi, jotta ihmiset näkisivät, että muutkin kuin jo julkisuudessa tuomitut kettutytöt pitävät asiaa tärkeänä. Teinitohtori myönsi opetuspaketin tekstin olevan asenteellista, mutta arveli sen olevan itse asiassa hyvä asia. “On rehellisempää tuoda mielipide rehellisesti esiin kuin yrittää vaikuttaa piilossa sopivia faktoja valitsemalla.”
    Tiedotustilaisuuden oli varastaa Helsingin Sanomien toimittaja Mattiesko Hytönen purjehtimalla saliin kettuturkki päällään. “Mitä merkkiä tää mun turkki on”, Hytönen tivasi Sallilta, Saloselta ja Lukalta. “Mä tunnistan eläimet paremmin kun ne ovat elossa”, siilitukkainen Salli vastasi.

Jarno Forssell

Muuta kiinnostavaa:

  • Ei artikkeleita

Kommentoi


Miksi tämä?

Uusin lehti

Osakeyhtiö kiusattujen asialla

Koulurauhaa-lehdellä kerätään taas rahaa kiusatuille. Julkaisua kustantavan yhtiön toimitusjohtaja ei mielellään kertoisi, miten tuotot käytetään.


Herrasmiesurheilija

Vapaaottelija Anton Kuivanen viihdyttää kehässä ärhäkkyydellään. Kehän ulkopuolella sitä ei uskoisi millään.


Olotila hukassa

Kun avoin kaupunkitila väistyy lasiseinien tieltä, hengailusta tulee uhanalaista.


  • Uusimmat kommentit

  • Kommentoiduimmat nyt

    Facebook

  • RSS Tasa.fi uutisotsikot