Aikalisä kustannusfuusiossa

T:Teksti:

Ennakkouutinen HYY-yhtymän ja Helsingin yliopiston omistaman Yliopistopainon kustannustoimintojen yhdistämisestä nostatti syyskuun alussa myrskynpoikasen yliopistoyhteisössä. Helsingin Sanomissa julkaistu juttu herätti ihmetystä etenkin Yliopistopainossa, jossa keskeneräisistä neuvotteluista ei ollut vielä tiedotettu henkilökunnalle. ”Meille oli shokki, että tiedot tulivat julkisuuteen”, sanoo Yliopistopainon johtaja Sakari Laurila. Yliopiston henkilökuntalehti Yliopistolaisessa arveltiin, että HYY-yhtymä halusi uutisvuodolla nopeuttaa nihkeästi kulkeneita neuvotteluja.
    Yliopiston puolelta neuvotteluja käyvä rehtori Risto Ihamuotila sanoo, että neuvotteluissa on nyt otettu aikalisä ja annettu Yliopistopainolle aikaa käydä sisäisiä keskusteluja. Tilanteen rauhoittumisen jälkeen neuvotteluja jatketaan lokakuussa. Ihamuotilan mukaan yliopiston kannalta kustannustoimintojen yhdistämisessä nähdään selviä synergiaetuja. ”Asia on kuitenkin vielä kesken. Uskoisin, että asiasta päätetään viimeistään vuoden loppuun mennessä.”
    Sakari Laurilan mukaan päätökset ja neuvottelut ovat rehtorin huolena, mutta hän ei peittele kielteistä kantaansa kustannusalan yhdistämiselle. ”Toimivan johdon kanta on, ettei siihen pitäisi mennä. Emme näe siinä Yliopistopainon oman toiminnan kannalta etua. Meillä on erilainen yritystausta ja -kulttuuri kuin HYY-yhtymällä.” Laurila vihjaa myös, että joidenkin mielestä sopimus pitäisi viedä konsistorin päätettäväksi.
    Yliopistokustannus – Finnish University Press Oy:n toimitusjohtaja Aila Santanen toivoo, että HYY:n ja yliopiston kustannusalan mahdollista yhdistämistä koskevat päätökset saadaan aikaan hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta, jotta yhtiössä osattaisiin varautua suuntaan tai toiseen tulevan vuoden toimintaan.

Jarno Forssell