21. syyskuuta 1995
Teksti:

Yliopistot ovat näyttäneet jälleen voimansa! En puhu nyt rehtorien avajaispuheista tai kotikutoisista uutislähetyksistä televisiossa, vaan todellisesta tiedonvälityksen mullistuksesta, Internetistä. Yliopistoissa kehitetty verkkojen verkko, erityisesti sen merkittävin osa World Wide Web, sisältää uskomattoman määrän käyttökelpoista tietoa, jota muuten joutuisi onkimaan arkistoista, kirjastoista tai lehdistä. Haluatpa viimeiset uutiset Bosniasta, uusinta tutkimusta gradunaiheestasi tai professorisi puhelinnumeron, käytä verkkoa. Saalis on taattu.
    Nyt haaviin voi tarttua myös Ylioppilaslehti. Syksyn ensimmäisestä numerosta lähtien Ylkkäri on luettavissa Internetissä omalla WWW-sivullaan. Ruutu ei kuitenkaan korvaa paperia; printtimedia on kestänyt puhelimen, radion ja television paineessa eikä Internetistäkään ole sen korvaajaksi – kokonaan.
    Internet on helppo ja halpa tapa julkaista ja hankkia tietoa. Verkon käyttö onkin kahden viime vuoden aikana lisääntynyt niin räjähdysmäisesti, että on alettu kysellä, milloin netin käyttö kasvaa niin suureksi, että kymmenet miljoonat käyttäjät ja tiedon tuottajat tukkivat verkon ja muuttavat sen käyttökelvottomaksi? Että netille käy kuten monille aikaisemmille teknologisille keksinnöille: kun ne siirtyvät yleiseen käyttöön, ne tilttaavat.
    Ei hätää, vakuttavat atk-gurut ja insinöörit; netille niin ei ei käy. Heidän mukaansa tekniikka kehittyy tässä tapauksessa vauhdikkaammin kuin kysyntä. Toivottavasti. Sillä haluamatta lisätä verkkovouhotusta on myönnettävä, että Internet on mainio postilaatikko ja kaksisuuntainen media. Eikä asiaa muuta se, vaikka verkko lähiaikoina kaupallistuisikin. Samalla tavallahan toimivat postilaatikko ja televisiokin: osa tarjonnasta on maksullista, osa maksutonta.
    Sopii vain toivoa, että käyttäjille ilmaisiksi jäävät ne palvelut, joita varten Internet alun perin on syntynyt: yliopistojen ja julkisyhteisöjen tiedotukset ja palvelut. Ja että niiden käyttöä varten esimerkiksi kirjastoihin pystytettäisiin Internet-kioskeja. Mallia voisi ottaa vaikka Helsingin yliopistosta, jossa Heli-kioskit ovat vuosia olleet opiskelijoiden tehokäytössä. Heli-kioskien rinnalle alkaisi tosin jo yliopistoonkin kaivata järeämpää kalustoa. Tekstipohjainen Heli tuntuu WWW:n rinnalla menneen talven lumilta.

Jarno Forssell