Articles Archive for Year 1995
Takana loistava menneisyys
| 15. joulukuuta 1995 |
Jos porvari nukkuu nykyään huonosti, se ei taatusti johdu sosialismin pelosta. Mutta hänen on syytä varoa: Akateemisen Sosialistiseuran manifesti on juuri julkaistu.
Kaupungin elävät kuvat
| 15. joulukuuta 1995 |
Maantieteilijä Sirpa Tani tarkastelee tuoreessa väitöskirjassaan ihmisen ja kaupungin suhdetta kotimaisen fiktiivisen elokuvan kuvaamana. Helsinki on ollut vuorotellen paheen pesä, aktiivisen kaupunkilaisen koti, sivullisen ansa ja arjen kulissi.
Me tulemme taas!
| 15. joulukuuta 1995 |
Vuoden 1968 radikalismi alkoi Pariisista. Nyt ranskalaisopiskelijat ovat jälleen liikkeellä, samassa rivissä työläisten kanssa. Kaikki eivät tosin tiedä, minkä vuoksi tällä kertaa marssitaan.
Tieteen eurooppalainen maaottelu
| 15. joulukuuta 1995 |
Tieteen ääni Euroopassa kuuluu hajanaisille intressijoukoille, jotka pyrkivät saamaan oman osuutensa ecupotista. Suomalaiset ovat mukana pelissä hyvällä menestyksellä.
Viiden tunnin kakku linnassa
| 15. joulukuuta 1995 |
Mara oli illan kuvatuin, Maria halutuin ja Paavo kaivatuin. Mutta kuka rikkoi Velton lasit? Ylioppilaslehti testasi linnan juhlat ja yllättyi iloisesti. Jos bileitä ei olisi, ne pitäisi keksiä!
Elämää suurempi legenda jo eläessään
| 15. joulukuuta 1995 |
Peter von Bagh tunnetaan elokuvaentusianistina, jolta eivät adjektiivit ja ylisanat lopu kesken. Lukuisten esitelmien, dokumenttiohjelmien ja tuhansien sivujen takana on filmifriikki, joka ylistää elääkseen ja elää ylistääkseen elokuvaa.
Roope Lehtinen: www.vallankumous.fi
| 15. joulukuuta 1995 |
“So I started a revolution from my bed, cause they say the brains I had…
Vihjailuja, hipelöintiä ja vaatimuksia
| 15. joulukuuta 1995 |
Yliopiston seinät sulkevat sisälleen muutakin kuin korkeinta opetusta ja huipputiedettä: kahden viimeisen vuoden aikana kymmenet yliopistolaiset ovat joutuneet vastakkain sukupuolisen häirinnän ja ahdistelun kanssa.
Miehet saavat ihonalaisen ehkäisykapselin
| 15. joulukuuta 1995 |
Ihon alle laitettavasta hormonikapselista uskotaan löytyneen miehille ehkäisyvaihtoehto, joka tehoaa haluja laimentamatta. Helsingin yliopisto ja Väestöliitto testaavat ehkäisykapseleita jo koekäyttäjillä, mutta kestää vielä kymmenisen vuotta ennen kuin miesten e-kapseleita saa apteekista.
Riittinen piste
| 15. joulukuuta 1995 |
Kahvin juonti on riiteistä yksi arkisimmista. Suomussalmiryhmä improvisoi äänen ja liikkeen avulla esille nykyihmisen riitit.
Helsingin ystävä Meester Henk
| 15. joulukuuta 1995 |
Ensimmäisen kerran Henk Hofstede saapui Suomeen 60-luvun lopussa, lautalla Tukholmasta Turkuun. Sieltä 18-kesäinen Henk ajoi…
Ylioppilaat arvostelevat ay-liikettä
| 15. joulukuuta 1995 |
Opiskelijat ovat vihaisia. Yhteiskunnan jäykät rakenteet, korporaatioiden ylivalta ja luutuneet asenteet ovat luoneet itsekkään edunvalvonta-Suomen, joka ei kuuntele nuoria, yrittäjiä tai työttömiä. Siihen on saatava muutos!
Uusi hallitus näyttää vanhalta
| 15. joulukuuta 1995 |
Ylioppilaskuntaa luotsaa ensi vuonna hallitus, joka muistuttaa edeltäjäänsä. Puheenjohtajan nuijaa heiluttaa taas asiallinen ja sitoutuminen porvari.
Välivuosi tarkkailun alaisena
| 1. joulukuuta 1995 |
Ensimmäinen erä naisia astui vapaaehtoiseen asepalvelukseen 16. lokakuuta. Parin kuukauden ajan kaksi tuvallista tyttöjä on ollut valtakunnan suurennuslasin alla. Ensimmäisiä romansseja, konflikteja ja luovuttajia kärtetään vesi kielellä. Armeijan arki on kuitenkin tasaista aherrusta, vakuuttaa sotamies Tiina Jukkola.
Yrittänyttä ei laiteta
| 1. joulukuuta 1995 |
Oma firma on suurimmalle osalle yliopisto-opiskelijoista utopiaa tai kaukainen tulevaisuuden haave. Osa toteuttaa haaveensa jo opiskeluaikanaan.
Halvalla hyvä totuus
| 1. joulukuuta 1995 |
Ihmisten into kuulla itsestään hyvä totuus on astrologeille, grafologeille ja kädestä ennustajille ehdoton rahasampo. Tulevaisuuden ennustamisesta on siirrytty persoonallisuuden määrittelyyn. Rajaoppien suosion kasvu sai tutkijat miettimään, mikä opeissa houkuttelee ja mihin ne perustuvat.


